Obrazcy sovremennyh russkih govorov Karelii

RAPORTTI KIELENKERUUMATKASTA KARJALAAN HEINÄKUUSSA 1988

Saavuimme Petroskoihin heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Asemalla meitä oli vastassa suomenopiskelijoita, jotka saattoivat meidät asuntolaamme. Siellä saimme tietää, että meidät jaettaisiin kahteen ryhmään. Toinen ryhmä jatkaisi matkaa Aunuksen piiriin Kotkatjärven kylään karjalaiselle kielialueelle, ja toinen matkustaisi puolestaan Karhumäen piiriin Kuzarandan kylään, joka on nimestään huolimatta venäläinen. Sari Riihiaho ja Katariina Jeskanen päättivät lähteä Aunukseen. Sinne heille lähti tulkiksi ja oppaaksi Svetlana Tumanova, joka on syntyisin Kotkatjärveltä ja opiskelee suomea Petroskoin yliopistossa. Sari Dufva ja minä lähtisimme Kuzarandaan, jonne yliopiston venäjän kielen opiskelijat menivät murrekenttätyökurssille.

Kertomus Kuzarandasta

Seuraavana aamuna lähdimme matkaan. Sari Dufva ja minä aloitimme matkamme Petroskoin satamasta, jossa meidän oli määrä tavata matkan johtaja, Petroskoin yliopiston venäjän kielen lehtori Nikolaj Vladimirovich Tishchenko sekä muut kenttätyöhön osallistujat. He odottivatkin meitä jo laiturilla. Nousimme kantosiipialukseen ja lähdimme matkaan pitkin Äänistä kauniiden saarten lomitse.

Saavuimme Kuzarandaan muutaman tunnin matkan jälkeen. Kylä oli perunanviljelyyn erikoistunut sovhoosikylä, jossa vakituisesti asuvat vain sovhoosissa työskentelevät. Muut asukkaat ovat tilapäisiä aputyöläisiä tai kylässä ennen asuneita ihmisiä, jotka viettävät siellä kesänsä. Kylää halkoi vain yksi tie, jota reunustivat asuintalot. Eräässä talossa oli tosin kauppa, toisessa posti ja lennätin, ja kylän perimmäisessä talossa oli jopa medpunkt (sairaanhoitoasema) sekä apteekki. Kävimme Kuzarandassa myös "elokuvissa", kirjastossa ja kylään aputyöläisiksi tuotujen koululaisten järjestämässä diskossa - kaikki tämä yksien seinien sisäpuolella kylän kerhotalossa. Maisemaa hallitsivat suunnattomat perunapellot. Perunapeltojen takana näkyi niittyjä, joilla käyskentelivät sovhoosin lehmät ja lampaat.

Talot olivat puusta ja yleensä maalamattomia. Muutamissa oli kauniita puuleikkauksia päätykolmiossa ja ikkunanpuitteissa. Joskus ikkunanpuitteet oli maalattu vaaleansinisellä värillä. Taloissa oli sähkö, mutta vesi kannettiin joko omasta kaivosta tai järvestä. Talojen eteisissä saattoi olla maalattia, josta noustiin muutama porras asuintilojen puolelle. Huoneet oli erotettu toisistaan irrallisilla väliseinillä. Eteisestä päästiin navetan puolelle, jossa saattoi käyskennellä lehmä tai lammas.

Asuimme aputyöläisille tarkoitetussa sovhoosin parakissa: kuusi venäläistä opiskelijatyttöä kanssamme samassa huoneessa, ja seinän takana asuivat loput kurssin osanottajat. Keittopaikka oli pihan toisella puolen, vettä saatiin pihalla olevasta tankista, johon sitä haettiin traktorilla Äänisestä. Haastateltaviamme ei ollut valittu etukäteen, vaan kiersimme nauhuri mukanamme talosta toiseen. Haastatteluissa meitä auttoivat venäjänopiskelijat Margarita Radostina ja Elena Panova, jotka kyselivät meidän hoitaessamme nauhoituksen. Ensimmäisenä iltana menimme Tat'jana Pavlovna Kornyshevan luokse. Valitsimme tosin aikamme huonosti, sillä lauantai oli kylässä saunapäivä ja iäkkäät haastateltavamme olivat hyvin voipuneita saunan jälkeen. Nauhoitimme kuitenkin puolisen tuntia venäjää, joka huomattavasti erosi aikaisemmin kuulemastamme venäjästä. Päinvastoin kuin kirjakielessä paino tuntui olevan melko kiinteästi ensimmäisellä tavulla, haastateltava käytti muotoja (esim. perfektiä), joista olimme kuulleet kielihistorian luennoilla, selvästi kuulimme myös cokanjen vaikutuksen. Yllätykseksemme kuulimme myös puhuttavan parmakeista (= paarma, vrt. ven. kirjak. slepen'), ja haastateltavamme valitteli myös jalkojaan sanomalla tähän tyyliin: "U menja kindut bolejut" (Minulla on jalat kipeät).

Havaitsimme, että neuvostoliittolaisten murrekarttojen mukaan raja pohjoisvenäläisten murteiden ja karjalan kielen välille vedetään suurin piirtein puolesta välistä Äänistä. Kuitenkin tällä kartan mukaan karjalankielisellä alueella puhuttiin pohjoisvenäläistä murretta. Meitä askarrutti myös kylän nimi Kuzaranda, joka selvästikin on suomalaisperäinen. Nimen alkuperä selvisi keskusteltuamme asiasta kurssin johtajan V.N. Tishchenkon kanssa. Hän kertoi, että alueella oli ollut suomensukuista asutusta 1100-1200-luvuilla. Suomensukuinen väki oli kuitenkin muuttanut jo melko aikaisin lännemmäksi, ja tilalle oli tullut venäläistä asutusta. Hän myös kertoi, että alueen kukoistuskautta oli ollut 1700-1800-luku, jolloin keskeisenä elinkeinona oli ollut maanviljelys, lähinnä pellavan ja vehnän viljely.

Seuraavana päivänä kävelimme pitkin kuivuuttaan pölisevää kylätietä kahden kilometrin päässä olevaan toiseen pieneen kylään, Koshkinoon. Siellä menimme opiskelijatovereidemme tunteman Marija Andreevna Maksimovan luo. Hän oli hyvin otollinen haastateltava, ja nauhoitimme yhteensä neljä tuntia murretta. Illalla hän tarjosi tuliset löylyt savusaunassa ja kestitsi maukkailla piirakoilla.

Maanantai-aamuna päätimme lähteä tyttöjen kanssa Samsonovan kylään. Retki osoittautuikin hedelmälliseksi, sillä saimme puolisen tuntia ehkäpä aidointa pohjoisvenäläistä murretta Klavdija Dmitrievna Lobanovalta ja Anna Ivanovna Baranovalta. Samsonovossa haastattelimme myös Anna Pavlovna Baranovaa, joka kuitenkin puhui kirjakieltä.

Viikon keskivaiheilla menimme Kuzarandan vanhimman asukkaan Evdokija Andreevna Jakushevan luokse. Hän on tunnettu satujen kertoja, on kuuleman mukaan esiintynyt televisiossakin. Hän ei kuitenkaan suostunut juttelemaan kauaakaan kanssamme, sillä hän oli mielestään puhunut edellisenä iltana jo tarpeeksi erään kurssimme opiskelijan kanssa. Saimme kuitenkin hänen puhettaan nauhaan noin 25 minuutin verran. Pistäydyimme vielä illalla Nadezhda Petrovna Tihonovan luona ja nauhoitimme puolisen tuntia murretta.

Torstaina oli kylässä kaikilla vapaapäivä, koska oli varvara, keskikesän juhla. Perjantaina lähdimmekin jo takaisin kohti Petroskoita.

Kaikin puolin onnistuneen ja erittäin opettavaisen murteenkeruumatkan aikana saimme yhteensä noin 12 tuntia pohjoisvenäläistä murretta kasetteihimme sekä satakunta valokuvaa.

Jaana Mustonen

Julkaistu teoksessa:

Muusa Ojanen & Ilkka Savijärvi (toim.). Kielikontakteja I: Tutkimuksia venäjän ja itämerensuomalaisten kielten alalta. Joensuun yliopisto. Humanistinen tiedekunta. Joensuu 1988.

Paluu etusivulle