Viikko suomalaista kesää...
 

Kärsäkkäät - kammottavat tuholaiset

Maken porukka saapui myös rantaan, ja he lähtivät mökilleen. Kun Make pakkasi venettä, se kysyi, onko "kärsäkkäitä" näkynyt. Ihmettelin ensin, mitä ihmeen kärsäkkäitä, kunnes Make nauroi ja sanoi jotain, josta tajusin, että se tarkoitti poliiseja. Vastasin, että ei ole näkynyt. Kauan ei kuitenkaan tarvinnut odottaa, kun yksi "kärsäkäs" jo saapui paikalle vesiskootterilla. Se vaani kuin peto saalistaan ja iski kiinni kaikkeen mikä liikkui. Maken kopla oli jo ehtinyt mennä, joten he eivät joutuneet saaliiksi.

Keltaliivisen kärsäkkään riehuessa järvellä Zabe saapui rantaan ja alkoi myös puhua poliiseista. Se kertoi, että Lindforsin Jari ratsattiin kaksi eri kertaa sen viedessä venettään Metsälästä Järvenpäähän. Jari oli kertonut joutuneensa vesillä yhteensä kahdeksan kertaa poliisin puhalluttamaksi mutta maantiellä ei vielä kertaakaan, vaikka maantiellä se liikkuu paljon enemmän kuin vesillä. Zaben puheista sain käsityksen, että Jarikin on tympääntynyt venepoliiseihin - niin kuin pitäisi olla kaikkien muidenkin paitsi joidenkin mielisairaiden masokistien. Zabenkin suhtautuminen toistuvaan poliisivallan osoittamiseen on tietysti kielteinen. Myös minua poliisin näyttäytyminen järvellä suututti sen verran, että esitin Zabelle jotain sellaista, että pahimmat järvipoliisit pitäisi ottaa vangiksi ja nöyryyttää niitä jollakin äärimmäisellä tavalla - eli tehdä niille sitä, mitä ne itse tekevät vuodesta toiseen muille.
 

Vaara vaanii vesillä

Koplat saapuivat veneellä Kalliosaaresta, ja vain todellinen ihme pelasti ne poliisisian sakotukselta. Se oli sekunneista kiinni. Ne ehtivät juuri ajaa Kalle-lautan kylkeen, kun poliisiskootteri huristi ohi salmella. Skootteri oli lähtenyt ajamaan heitä kohti jostakin viitostien varresta heidän ilmestyttyään näkyviin Ruohosaaren takaa, mutta skootteri ei ehtinyt tavoittaa heitä. Saralta puuttui pelastusliivi.

Joskus puoli viiden aikoihin lähdimme vihdoin mekin liikkeelle. Kun tulimme Laajasalmeen, vierellemme ilmestyi poliisin vesiskootteri. Se ajoi siinä pitkään, ja olin aivan varma, että laitteella ajava terroristisika pysäyttää meidät ja alkaa tehdä ratsiaa. Onneksi kapeikossa kului riittävästi aikaa, jolloin matelimme hitaasti, ja ratsialle otollinen aika ilmeisesti meni menojaan.

Poliisisiat ovat tuhonneet kokonaisen elämänmuodon! Veneilyn. Järvelle on tarkoitus lähteä nauttimaan maisemista ja rentoutumaan; ei poliisiratsian kohteeksi. Poliisit ovat tuhonneet koko järven. Järvi on sen varrella asuvien pihamaa, puutarha ja olohuone. Monille lapsesta asti tuttu. Vieraan poliisin riehuminen siellä on ärsyttävyydessään aivan verrannollinen joidenkin miehitysjoukkojen tunkeutumiseen aseineen ihmisten koteihin ja pihoihin uhkailemaan.

Poliisi ei ole ihminen. Ihmisen tunnistaa siitä, että sen kanssa kommunikoimisen tai kanssakäymisen voi vapaasti valita. Jos joku ihminen ei miellytä, muiden ei ole pakko olla tekemisissä sen kanssa. Poliisin kanssa on jokaisen väkivaltaisen kuoleman uhalla pakko olla tekemisissä, silloin kun poliisi haluaa, miellyttipä se sika tai ei. Ja poliisi ei totisesti miellytä ainakaan minua - ja tiedänpä monia muitakin, jotka kokevat samalla tavalla.
 

Sovinisti-sika minussa?

Illalla kävelin Saraa vastaan Sörkan mutkaan. Kävimme Oktarine-kaupassa. Tulomatkalla näin hyvin nuoren kauniin naisen ajavan Finnairin bussia. Tuollaiset näyt ovat myrkkyä itsetunnolleni, sillä minua raivostuttaa ajatus, että minä en saa tehdä jotain sellaista, jota tuollainen nuori tyttö saa tehdä. 

Rupeamalla bussikuskiksi tyttö on anastanut itselleen osan miehistä maailmaa, luopuisi siis vastapainoksi osasta naisellista maailmaa. Kasvattaisi itselleen vaikka parran! Eihän kaikkea pidä saada?  No, tämä nyt on vitsailua, jota ei pidä ottaa vakavasti. En kuitenkaan mahda tunteilleni mitään. 

Evoluutio on ilmeisesti kehittänyt miesten persoonan sellaiseksi, että he vihaavat häviämistä. Sellaiset yksilöt, jotka ovat hävinneet muille miehille, ovat kautta aikojen karsiutuneet puolisonvalinnassa. Näinhän on eläintenkin keskuudessa. Jääminen miesjoukon viimeiseksi on aina ollut nöyryyttävää. Ja jääminen vielä naistenkin alapuolelle, on tietysti ollut nöyryyttävyyden äärimmäinen aste. Vihjaaminen naismaiseen pelkuruuteen tai heikkouteen onkin aina ollut pahin loukkaus, mitä mies on toiselle miehelle keksinyt sanoa.

Nähdä nainen ajamassa suurta jättimäistä autoa, jota itse ei saa !!! ajaa... aargh. 

Mitä pitäisi tehdä? Siirtyä Saudi-Arabian järjestelmään, jossa naisen ei sallita ajaa edes henkilöautoa?  Ei. En vaadi järjestelmien muuttamista. Haluaisin vain itse päteä nykyjärjestelmässä. 
 
 

Systeemi ärsyttää 

Systeemi on ärsyttänyt minua aivan sietämättömästi taas viime aikoina. En kestä tätä hirmuvaltiota, joka on ympärillämme ja joka muuttuu aina vain hirveämmäksi. Tunnen raivoa jopa tavallisia kansalaisia kohtaan, koska koen, että he ovat kaikkeen syyllisiä. He haluavat nuolla poliisin saappaita ja lappuliisan korkokenkiä, ja tällä haluamisellaan he pakottavat nekin nuolemaan, jotka eivät halua. Nämä nynnyt kuin sattuvat olemaan enemmistöä. Jokainen Keskustapuoluetta äänestänyt ääliö on RIKOLLINEN! Hänhän antaa tukensa rikollisjärjestölle.

Olen alkanut yhä enemmän kannattaa terrorismia ongelmien ratkaisijana. En summittaista tappamista enkä tappamista lainkaan, mutta jotain voimatekoja. Systeemin painostus on niin ahdistavaa ja hirveää, että systeemi tarvitsisi pieniä näpäytyksiä silloin tällöin. Esimerkiksi poliisiveneen räjäytys säästäisi ihmisiä poliisin vainolta ainakin muutaman päivän ennen kuin siat saisivat tilalle uuden veneen. Ongelmana olisi se, että uusi vene maksettaisiin verorahoista ja terroriteko toimisi siinä mielessä kansalaisia vastaan. Teon pitäisi olla sellainen, että se pitäisi poliisit ainakin jonkin aikaa pois järveltä mutta ei aiheuttaisi valtiolle oleellisia kuluja vaan ehkä jopa säästöjä (sikojen kaahailu järvellä ei ole ilmaista). Poliisin avainhenkilöiden myrkyttäminen voisi ehkä lamauttaa toimintaa? 

Anarkistinynnyt - vaikka vastustavatkin systeemiä - eivät hekään toimi kovin tehokkaasti poliisivaltaa vastaan. Heidän vihollisiaanhan ovat uusnatsit ja McDonalds. En kuitenkaan muista saaneeni sakkoja McDonaldsilta enkä muista nähneeni uusnatsien kaahailevan järvellä viattomien veneilijöiden kauhuna. Anarkistit valitsevat mitättömiä marginaalivastustajia, koska eivät uskalla käydä itse pääpedon kimppuun. Heidän mielestään poliisi on vain järjestelmän viaton väline sorron toteuttamisessa. Minä taas näen asian lähes päinvastoin; järjestelmä on poliisin väline oman valtansa lisäämisessä. 

Poliisi on soluttautunut järjestelmään mm. poliisikansanedustajien muodossa. Kansanedustajissa on useita poliiseja tai poliisivaltuudet omaavia nimismiehiä. Poliisien määrä eduskunnassa on moninkertainen verrattuna heidän osuuteensa väestössä.

Selailin äsken vanhoja Hesareita. Eräässä lehdessä kerrottiin jonkun petroskoilaisen naisen ajaneen maastoautolla järveen ja hänen molempien lastensa kuolleen. Lapset olivat muistaakseni 11 kuukautta ja 8 vuotta vanhoja. Myös hänen siskonsa ja hänen lapsensa, 2 ja 11 vuotta, kuolivat. Onnettomuus tapahtui naisen vilkaistessa takaistuimella turvaistuimessa itkevää vauvaansa. Seuraavan päivän lehdessä oli jatkouutinen: poliisi kuulustelee naista epäiltynä törkeästä liikenteen vaarantamisesta ja viidestä kuolemantuottamuksesta. Luin uutisen myös Saralle, jonka reagointi asiaan ei juuri poikennut omastani. Yhteenvetoni tapahtuman johdosta oli seuraava: Poliisit pitäisi tappaa! Ja oli todella lähellä, etten tällä kertaa aivan oikeasti tarkoittanut mitä sanoin.

Vastenmielisyyttäni poliisia kohtaan ei voi kuvata sanoilla - se ylittää kaikki sanat.
 
 

Ja moni muukin asia ärsyttää

Vein Saran työpaikalleen. Saman tien lähdin ajelemaan pohjoiseen. En kuitenkaan ajanut suoraan Lahdentielle vaan ruuhkaista Mannerheimintietä pitkin Turun tielle ja sieltä edelleen PC-Super-Storen myymälään. Vilkaisin tietokoneita. Reissuni tarkoitus ei oikeastaan ollut käynti PC-Super-Storessa vaan etsiskelin erästä hitsauslaitteita myyvää liikettä. Liike löytyi, mutta se ei ollutkaan normaali kauppa vaan jokin keskusliike tai keskusvarasto tai muu sellainen. Se taisi olla jo kiinnikin. Liikettä etsiskellessäni ajoin vahingossa tielle, joka näytti vievän pois alueelta. Päätin kääntyä ensimmäisessä mahdollisessa risteyksessä takaisin. Kun sellainen vihdoin löytyi, panin vilkun päälle ja ohjasin oikealle kohti risteystä. Liikenne oli hiljainen, joten tarkoitukseni oli tehdä U-käännös ja käyttää risteyksen kohdalla olevaan levennettä hyödykseni. Eikös kuitenkin jokin herra Torvi ajanut perässäni ja töötöttänyt torveaan. Annoin tyypin ajaa ohi ja tein aikomani U-käännöksen. Olin kuitenkin raivoissani tuosta töötöttelystä, jonka oletin johtuneen siitä, että kääntymiseen käyttämässäni risteyksessä oli moottoriajoneuvoilla ajo kielletty - merkki. Se vei nimittäin jollekin jalkapallokentälle. 

Minua raivostutti töötöttely, sillä enhän ollut edes ajanut kieltomerkin ohi - ja sitä paitsi mitä se jotain tavallista autoilijaa liikuttaa vaikka olisin ajanutkin. En kerta kaikkiaan voi ymmärtää ihmisiä, töötöttelijöitä ja vilkuttelijoita, joilla on refleksinomainen pakko etsiä muiden tekemiä virheitä ja aggressiivisesti huomauttaa niistä. Millainen mahtaakaan olla tuollaisen lastenalistajan, työpaikkakiusaajan ja vaimonhakkaajasian psyyke?
 
 

Ääni paljastaa

Autolla ajaessani kuuntelin radiosta ohjelmaa huumeista. Kun PC-Super-Storessa käynnin jälkeen avasin uudelleen radion, siellä haastateltiin joitain tuntematonta naista. Vaikka naisen sanat olivat sosiaalityöntekijän sanoja, hänen äänessään oli kova, kolea, metallinen, määrätietoinen sointu. Pelkästä äänenväristä pystyin päättelemään, että tyyppi on poliisi - niin kuin se olikin!  Äänessä ja puhetavassa oli vivahteita elämäni varrella kohtaamieni pelottavien ja valtaa käyttäneiden naisten äänistä - Lumivaara, Meriläinen, Jyrinaho... Korostetun huolellisesti lausuttuja sanoja, ei ainuttakaan ääntämyksellistä heikkoutta missään, ei epävarmuutta... Jos miespoliisi on sika ja peto, naispoliisi on hirviö.

No joo. Reissuni meni sikäli pieleen, etten löytänyt mitään hitsauslaitekauppoja.
 
 

Vaara vaanii maantiellä

Lähdin taas Metsälään. Alkumatkasta kirjoittelin paperille asioita, jotka paniikinomaisesti vaatisivat tekemistä. Listasta alkoi tulla niin pitkä, että lopetin sen kirjoittamisen masentuneena ja heitin paperin auton lattialle. Kaiken muun tekemisen ohella eräs vanha Volkkari pitäisi jotenkin saada haetuksi Lahdesta, jossa se on ollut eräässä varastossa Larssonin tyypin jäljiltä. Varaston omistajan vaimo muistutti asiasta joskus kesällä K-kaupassa. Asia pyörii mielessäni, mutta unohtuu sitten. Ongelma on siinä, etten tiedä, miten auton saisi haettua. En haluaisi maksaa hommasta mitään.

Jatkoin matkaani ja yritin rauhoittaa itseni stressistä, johon tuollaisten toivottomien listojen kirjoittelu väistämättä johtaa. Kaasujalan painaminen on tunnetusti hyvää stressilääkettä, ja mietiskelinkin ryyhäillessäni, kuinka älytöntä olisi ajaa rajoituksen mukaisesti kahdeksaakymppiä, kun sopiva vauhti tielle on hyvinkin sata kilsaa tunnissa. Autoja ei juuri tullut vastaan, ja mietin, mitäpä jos kuvattaisiin videolle tällaista ajoa etuikkunan läpi ja lähetettäisiin kasetti jollekin "liikenneasiantuntijalle" arvioitavaksi kuitenkaan paljastamatta ajonopeutta. Jos tyyppi arvioisi ajamisen normaaliksi ja kaikin puolin turvalliseksi, paljastettaisiin, että ajettiinkin lähes koko ajan ylinopeutta ja joissakin paikoin syyllistyttiin jopa liikenteen "törkeään" vaarantamiseen ajamalla yli 30 kilsaa ylinopeutta. Pointti olisi siinä, että jos on tehty rikos ja aiheutettu "vaaraa", kai sen jotenkin pitäisi näkyäkin.

Näitä miettiessäni - mietin lähes aina jotain täl;llaista - ajelin edelleen ylinopeutta Ylikosken kohdalla, kunnes näin kaukana edessä poliisin seisomassa keltainen liivi päällä keskellä tietä. Tien varteen, nokka tulosuuntaani, oli pysäköity poliisiauto. Huudahdin "ÄSH" ja hyppäsin refleksinomaisesti jarrupolkimelle niin että savu vain pöllähti eturenkaista. Tarkoitukseni oli kurvata lähimmälle mitättömälle sivu"tielle", joka sattui olemaan juuri kohdalla. Vauhtia oli kuitenkin liikaa ja auto jäi tielle poikittain sujumatta kääntymään. Jouduin peruuttamaan vähän matkaa saadakseni auton kääntymään. Valitsemani "tie" päättyi kymmenen metrin päähän umpimetsään. 

Tässä vaiheessa tajusin, että kurvaamiseni pois päätieltä oli täysin älytön teko ja herätti varmasti poliisin huomion. Odotinkin, että poliisiauto syöksyisi paikalle muutamassa sekunnissa ja "pelini olisi pelattu". Mietin tilanteeseen sopivia selityksiä enkä keksinyt parempaa kuin että päätin käydä katsomassa, onko metsässä puolukoita. Hah, hah. Virallisesti en sentään vielä ollut paennut poliisia, koska poliisi oli niin kaukana, ettei se vielä ollut voinut näyttää mitään pysäyttämismerkkiä minulle.

Odotin sydän läpättäen poliisiauton ilmestymistä, mutta sitä ei näkynyt eikä kuulunut. Niinpä käänsin varovasti autoni ja kurvasin takaisin tielle - tosin nokka tiukasti poliisista poispäin. Jatkoin matkaani ja käännyin hetken päästä Lohikylän tielle, jota ajoin noin kilometrin verran. Eräässä mutkassa näin taustapeilistä jotain valkoista ja ajattelin, että siellä "ne" nyt tulivat takanani. Niinpä viimeisenä epätoivoisena pelastautumiskeinona kaarroin erään talon pihaan toivoen, että poliisi ajaisi vahingossa talon ohitse. Poliisia ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut. Lopulta lähdin ajamaan takaisin sinne mistä olin tullutkin, sillä ajaminen Lohikylän ja Jyrkkäkosken kautta ei huvittanut. Näkemäni "valkoinen" osoittautui heinäpaaleiksi.

Kävin vielä ajamassa edestakaisin Ylikosken keskustan läpi mahdollista poliisin tutka-autoa etsien, ja kun sellaista ei näkynyt, päätin ajaa suoraan ja vapaaehtoisesti poliisien "haaviin" - olinhan sentään ollut menossa Metsälään. Päättelin, että ylinopeuttani ei ole voitu mitata missään, sillä mittajan olisi pitänyt olla paikassa, josta se näkee myös autoni rekisterinumeron voidakseen sakottaa oikeaa autoa - ja tällöin myös minun olisi pitänyt nähdä mittaaja. Jos taas keltaliivinen poliisi oli mitannut kaukaa ylinopeuteni, sekään ei ollut voinut nähdä rekisteriäni. Ja kun tapauksesta oli nyt kulunut jo useita minuutteja, minähän saatoin olla jokin aivan toinen autoilija kuin se, jonka ylinopeus oli ehkä mitattu. Onhan Suomessa muitakin punaisia autoja kuin meidän Renaultimme.

Ajoin siis poliisin "haaviin", ja se olikin iso haavi. Poliiseja kuihisi paikalla kuin kärpäsiä raadossa ja katsastusmieskin oli mukana nyysimässä. Olin niin hermostunut ja paniikin vallassa, että kun POS pyysi auton rekisteriotetta, työnsin sille epämääräisen kasan paperia, jonka kuvittelin olevan rekisteriote, mutta joka todellisuudessa olikin vain vanha dieselverolappu maksukuitteineen. Kun POS huomautti asiasta, rupesin etsimään oikeaa rekisteriotetta, joka löytyi sylistäni. Se oli ilmeisesti pudonnut paperinipusta. 

Tuli jälleen todistetuksi, etten koskaan pysty toimimaan siten etten saisi edes pientä huomautusta POSilta. Katsastusmies muisti, että olin käynyt "näyttämässä" autoa keväällä, eli auto oli katsastettu. Tietysti se näkyi myös rekisteriotteesta. Kuitenkin samaan aikaan eräs roiston näköinen ruma POS repi autoni eturengasta ja etsi kai väljää ohjauksesta tai jotain. Olisi tehnyt mieli kysyä katsastusmieheltä, että eivätkö POS:it luota hänen työhönsä, kun uusintakatsastus järjestetään jo näin pian.

Kun puhallutukset oli tehty ja paperit tutkittu, istuin edelleen autossa uskaltamatta lähteä ajamaan, vaikka olisin ilmeisesti jo saanut lähteä. Mitään ei tapahtunut. Katsoin vain kysyvästi POSia ja katsastusmiestä. Vasta kun he tajusivat antaa luvan lähteä ajamaan, uskalsin nostaa kytkintä.

Koko loppupäivä oli käytännöllisesti katsoen pilalle tämän poliisivallan ilmentymän jälkeen. Hermojen lepyttely vei aikansa ja pian masennuskin jo pakkasi päälle. Poliisin hirmuvallan ehdottomuus - eikö se muka masenna vapautta rakastavaa ihmistä.

Vaikka olin tällä kertaa selvinnyt poliisin kynsistä "puhtain paperein", tapahtuma masensi minua. Se oli jälleen muistutus siitä, että POS kyttää kaikkialla, ja vaara vaanii aina. Monestihan olen ollut liikkeellä kalustolla, jolla en selviäisi puhtain paperein vaan seuraukset olisivat täysin kohtuuttomat teon vakavuuteen nähden. Järjestelmä on äärimmäisen julma.

En yleensä pelkää esimerkiksi metsästäjien aseita, mutta poliisin aseita pelkään. En voi tuntea oloani turvalliseksi ja luontevaksi ollessani tekemisissä tyyppien kanssa, joilla on ihmisten tappamiseen tarkoitetut aseet käsillä ja "a license to kill". Olenhan ihminen eli poliisin potentiaalinen saaliseläin. Kuinka saaliseläin voisi tuntea olonsa turvalliseksi metsästäjän edessä, vaikka metsästäjä ei juuri sillä hetkellä osoittaisikaan aseellaan? Minä vaan kysyn.
 
 

Poliisi - yleinen puheenaihe

Poliisi - lähinnä järvipoliisi - on ollut puheenaiheena kaikissa mahddollisissa tapahtumissa ja kohtaamisissa viime aikoina, vaikka en itse näin vastenmielistä aihetta edes ota puheeksi. Kalliolassa puhuttiin poliisista, purjehduskilpailussa puhuttiin poliisista, Zabe puhui poliisista, Virtasen pariskunta puhui poliisista jne. Kaikkien puheiden sävy on ollut kriittinen poliisin riehuntaa ja terroria kohtaan. Poliisin aggressiivinen esiintyminen vesillä saa jo "tavallisetkin" kansalaiset hermostumaan - minulla tämä alkeisreaktio on jo kaukana takana ja "hermostuminen" on muuttunut vakaumukseksi.

Purjehduskilpailussa Vartiainen kertoi poliisin vesiskootterin ampaisseen jonkun onnettoman perään, joka oli vahingossa kiihdyttänyt veneensä hieman ennen rajoituksen päättymistä Laajaselälle ajaessaan. POS oli saanut veneen kiinni vasta jossakin Isosaaren lähellä. Vartiaisen mielestä poliisin olisi itsekin syytä noudattaa nopeusrajoituksia pörrätessään skootterillaan, kun kerran muita jahtaa.

Virtaset taas kertoivat Parkkisen Joukon joutuneen illan aikana neljästi puhallutetuksi - ja aina selvin päin. Viimeisellä kerralla poliisi oli uhonnut, että "nyt tämä pelleily saa loppua", Jouko kun oli kai esiintynyt humalaan viittaavalla tavalla. Sanoin Virtasille, että Joukon olisi pitänyt vastata poliiseille, että lopettakaa sitten tämä pelleily, tehän tässä pelleilette.
 
 
 

 Kapteeni Pommi