"Pikaisesti kirjoitettu, ennen esittämistään läpi lukematon, virheitä vilisevä poliittinen pakina radioon (kirjoitettu 15-16.2.1992)
 

POLIITTINEN PAKINA

Kun olot entisessä Neuvostoliitossa ja muissa sen liittolaismaissa ovat viime vuosina vapautuneet, on ollut mielenkiintoista seurata miten eräs vapautta käsittelevä teoria havainnollistuu käytännössä.

Tämän teorian mukaan vapaus on itse asiassa valtaa tai valta vapautta, eli kyse on yhdestä ja samasta asiasta, jota vain kutsutaan eri tilanteissa eri nimillä. Vai ei kai kukaan väitä, etteikö niillä, joilla on valtaa, olisi myös vapautta, tai että niillä, joilta puuttuu vapaus, yleensä edes voisi olla mitään valtaa.

Kyllä kyse on yhdestä ja samasta asiasta. Ja kun tämän tosiasian tunnustaa, alkaa maailma hahmottua hieman uudella tavalla. Ihmisluonteeseen erottamattomana kuuluvan ja siten oikeutettuna pidettävän vapaudenkaipuun voikin siten katsoa olevan vain likaista ja alhaista vallanhimoa.

Vai voiko? Johtaahan kansojen niin sanottu vapaudenkaipuu itsenäisyystahtoon ja vapautustaisteluihin ja sisällissotiin. Sen sijaan, että vapaus ja itsenäisyys toteutuisi kansan haluamalla tavalla, onkin tuloksena kärsimystä ja tuhoa pienten valtaan pyrkivien klikkien taistellessa siitä, kuka lopulta saa hallita ja johtaa maata.

Ehkä se on näin rumaa. Ehkä mitään oikeutettua vapaudenkaipuuta ei yksinkertaisesti ole olemassakaan. Ehkä on vain eri asteista halua valtaan ja taistelua vallasta. Tässä taistelussa kansalaisten tunteet ovat vain pelinappuloita.

Mainitsin, että entisen Neuvostoliiton hajotessa on ollut mahdollista havainnoida tätä vallan ja vapauden ykseyden teoriaa käytännössä. Mitä siis on tapahtunut, kun stalinistista ja Brezneviläistä komentojärjestelmää on purettu? Kansalaisten vapaudet ovat todellakin lisääntyneet. Mutta vapaus ei ole tullut tyhjästä. Jokainen lisäys kansalaisten vapauksissa on merkinnyt samansuuruista vähenemistä virkamiesten, salaisen poliisin ja kommunistisen puolueen vallassa. Niin kuin valtaa ei voida luoda tyhjästä, vaan se on otettava kansalta sen oikeuksia vähentämällä, ei myöskään kansan vapautta voida lisätä ottamatta tätä vapautta, siten kuin se vallan muodossa ilmenee, pois hallitsevalta luokalta.

Neuvostoliiton ja muun Itä-Euroopan viime aikaiset tapahtumat näyttävät siis kiistatta tukevan teoriaa vallan ja vapauden yhteisestä olemuksesta ja häviämättömyydestä. Viimeksi mainitulla tarkoitan siitä, että joltakin poistettua valtaa ei voi heittää tarpeettomana kaatopaikalle, vaan se automaattisesti siirtyy sille ryhmälle, joka aikaisemmin on ollut tämän vallan kohteena. Samalla tavalla ei myöskään vallan alaisilta voi ottaa pois heidän vapauksiaan ja oikeuksiaan, niin etteivät nämä samalla siirtyisi joillekin muille, eli todennäköisimmin sille ryhmälle, joka tästä oikeuksien rajoittamisesta on päättänyt.

Pitäisikö tästä kaikesta vetää joitakin johtopäätöksiä?

Mielestäni pitäisi. Vaikka vapaus ja valta ovatkin sama asia, voidaan näiden käsitteiden välille sittenkin vetää raja. Eli miten me pystymme erottamaan onko jokin asia vapautta vai onko se valtaa? Tämän voisin oikeastaan antaa kuuntelijakysymykseksi, mutta vastaan siihen nyt kuitenkin itse.

Avainsana on tasajako.

Vapaus on vapautta siihen pisteeseen saakka, jolloin on saavutettu tila, jossa kenenkään yksilön vapautta ei voida enää lisätä vähentämättä samalla jonkun tai joidenkin toisten yksilöiden vastaavaa vapautta. Näin yksinkertaista se on. Vapautta on vain tietty määrä. Jotta se jokaisen yksilön kohdalla saavuttaisi suurimman mahdollisen määrän, ainoa vaihtoehto on vapauden absoluuttinen jakaminen täysin tasan yksilöiden kesken. Vasta kun näin on tehty, voidaan puhua kansanvallasta. Silloin jokaisen ihmisen synnynnäinen vapaudenhalu toteutuu suurimmassa mahdollisessa määrin. "

Kansanvalta näin ymmärrettynä ei ole toteutunut vielä missään eikä ole näköpiirissä, että se toteutuisikaan. Valta ei ole tasaisesti jakaantunut, vaikka valtiomuoto onkin nimeltään tasavalta.

Missä vika?

Edellä mainitun ristiriidan selvittely edellyttäisi niin pitkää paneutumista asiaan, että tässä yhteydessä se ei ole tarkoituksenmukaista. Jouduttaisiin vain sivuun itse aiheesta. Riittänee, kun totean, että valtiomuotomme nimi "tasavalta" on vain yksi pieni osa siitä tarkoituksellisesta mieltenmuokkauksesta, jonka kohteena olemme, ja jonka päämääränä on todellisen kansanvallan toteutumisen estäminen.

Jos nykyistä poliittista järjestelmäämme tarkastelee, voi todeta, että se on hyvin kaukana aiemmin selostetusta maksimaalisen vapauden tilasta, jossa kenenkään vapautta ei enää voitaisi lisätä puuttumatta samalla toisten vapauteen. Nythän voitaisiin vaikka välittömästi sallia kansalaisille monia aiemmin kiellettyjä tekoja ilman että tällä olisi mitään rajoittavaa merkitystä yleiseen vapauteen. Ainoastaan niiden harvalukuisten ihmisten vapaus vähenisi, joilla aiemmin on ollut yksinvalta näiden tekojen tekemiseen. 

Paljon on siis tehtävissä. Nykyiset poliitikkomme eivät kuitenkaan tee mitään todelliseen kansanvaltaan siirtymiseksi, vaan päinvastoin vakuuttelevat, että nykyinen järjestelmämme on jo niin demokraattinen kuin sen yleensä on mahdollista olla. Syytä poliitikkojen asenteeseen ei tarvinne kauan arvailla. Jokainen askel todelliseen kansanvaltaanhan nimittäin merkitsisi heidän erillisasemansa ja erillisvapautensa vähenemistä. Ja poliitikko on samanlainen olento kuin kuka tahansa muukin. Kuten meitä kaikkia, häntäkin hänen sisäiset viettinsä ajavat kohti yhä suurempaa riippumattomuutta, kohti yhä 

suurempaa vapautta, kohti yhä suurempaa valtaa. Mitään ylärajaa tälle halulle ei ole olemassa, ja todennäköistä on, että poliitikot ovat nimenomaan se aines yhteiskunnasta, joilla tämä vallan ja vapauden vietti on kaikkein voimakkaimmin kehittynyt.

Hekö siis jakaisivat vaivalla saavuttamansa erillisaseman meille tavallisille kansalaisille? Valitettavasti ei.

Miksi meidän pitäisi tyytyä nykyiseen järjestelmään? Pitääkö meidän todella uskoa, että vuosituhansia kestänyt ihmiskunnan kehitys, joka ilmenee tieteiden, taiteiden, kulttuurin, urheilun ja monen muun elämänalueen jatkuvana edistymisenä, onkin yhdellä alueella ja saavuttanut absoluuttisen kehityksensä huipun? Nimittäin itsemääräämisoikeudessa ja demokratiassa. Onko nykyinen valtiomuotomme, jossa kaikki valta on keskittynyt alle prosentille ihmisistä, todellakin jalointa ja oikeudenmukaisinta mitä ihmisluonto koskaan, nyt tai tulevaisuudessa, pystyy luomaan?

Näin meille ainakin uskotellaan.

Yhä useammat ovat alkaneet kuitenkin epäillä. Erilaisia demokratiaa ja vapauksia kaipaavia mielipiteitä nousee tuon tuostakin esiin. Harva kuitenkaan osaa oikein esittää mitään konkreettista nykyisen menon tilalle.

Yritän nyt mahdollisimman lyhyesti hahmotella järjestelmää, jonka avulla voitaisiin päästä nykyistä huomattavasti lähemmäksi kansanvallan oikeaa toteutumista.

Ensinnäkin nykyisestä kansanedustuslaitoksesta pitäisi luopua. Nykyisellä vaalitavalla kerran neljässä vuodessa tapahtuva edustajien valinta ei merkitse mitään kansanvaltaa. Vai kenen tahto on toteutunut siinä, että tälläkin hetkellä eduskunnassa istuu edustajia, jotka ovat tulleet valituiksi noin kolmella tai neljällä tuhannella äänellä, ja samanaikaisesti eduskunnan 

ulkopuolella on henkilöitä, jotka eivät ole tulleet valituiksi, vaikka heidän äänimääränsä on ollut yli kymmenen tuhatta? Mitä kansanvaltaa tämä on? Käytäntö on osoittanut, että suurten puolueiden ulkopuolelta on mahdotonta päästä eduskuntaan. Puoluetuen turvin kansalaisia manipuloivat suuret puolueet pitävät lisäksi huolen siitä, että asioihin muutosta haluavien ääni muutenkin jää kuulumattomiin.

Kansanedustuslaitos pitäisi muuttaa kansanpalvelulaitokseksi. Sen jäsenet eivät edustaisi kansaa vaan he palvelisivat sitä. Näissä asioissa on suuri ero.

Nykyjärjestelmässä kansanedustaja saa äänestäjiltään neljäksi vuodeksi valtuuden toimia heidän edustajanaan. Yksittäinen kansalainen siis luopuu omasta päätäntäoikeudestaan äänestämänsä henkilön hyväksi. Tämä voi sitten seuraavan neljän vuoden aikana vaikka vaihtaa puoluetta tai tehdä äänestäjiensä valtuuttamana mitä tahansa, vaikka sellaistakin, mitä hänen valitsijansa eivät haluaisi tapahtuvan.*

Kansanpalvelulaitoksessa sinne valitut toimisivat haltuunsa saamien kansalaisten äänien käyttäjinä. Näiden edustajien hallinnassa oleva äänimäärä vaihtelisi sen mukaan, missä määrin kansalaiset näitä ääniä kullekin edustajalle antaisivat. 

Äänestys olisi periaatteessa jatkuvaa. Kansalaisilla olisi kotonaan tietokonepäätteitä, joiden avulla he voisivat ohjata äänensä haluamalleen edustajalle tai kokonaan ottaa äänensä omaan hallintaansa ja itse olla päättämässä asioista. Tämä järjestelmä takaisi sen, että kenenkään mielipide ei jäisi huomiotta, toisin kuin nykyään, jolloin valitsematta jääneet kansanedustajaehdokkaat vievät heille annetut äänet mukanaan kansallisen päätöksenteon ulkopuolelle.

Edellä selostettu kansanpalvelujärjestelmä olisi ratkaiseva parannus, nykyiseen kansanvallaksi kutsuttuun mutta todellisuudessa kaukana siitä olevaan järjestelmään verrattuna. Tietenkään se ei vielä merkitsisi kansalaisten täydellistä vapauttamista, sillä kansanedustuslaitos on vain yksi vallankäytön osa-alue. Tämän lisäksi pitäisi kansanvaltaistaa se osa nykyisestä virkamieskunnasta, jolle nykyisin on annettu yksilöllistä valtaa. Kansanvaali, määräaikaisuus, tiettyjen viranomaisasemien jakaminen tasan vapaaehtoisille kansalaisille jne. olisivat toimenpiteitä kohti lopullista vapauden päämäärää.

Ja kuten sanottu, lopullinen päämäärä olisi kaiken poliittisen vallan jakaminen tasan kansalaisten kesken eli tila, jossa jokaisella olisi suurin mahdollinen määrä vapautta ja henkilökohtaista riippumattomuutta.

Ja kun tässä puhun henkilökohtaisesta riippumattomuudesta, minun lienee syytä korostaa, että edellä selostamallani kansanvallalla ja kaikkien yhteisellä päätöksenteolla en tarkoita kahlitsevaa järjestelmää, jossa yksilöllä ei olisi mitään oikeuksia päättää omista asioistaan vaan jokainen pienikin asia alistettaisiin yhteisön päätettäväksi. Tällaista rajoittavaa ja yksilöllisyyteen puuttuvaa kommuunijärjestelmäähän voidaan nimittäin myös kutsua kansanvallaksi. Tällaista en kuitenkaan halua.

Mielestäni kunkin yksilön omia mielipiteitä varsinkin häntä itseään koskevissa asioissa on kunnioitettava. Erityisesti nyky-yhteiskunnassa ilmenevä, muka viisaampien taholta tuleva holhous- ja komentosysteemi on kahlitseva ja epämiellyttävä. Ihmisen on annettava tehdä myös virheitä, mikäli ne eivät koidu muiden kuin hänen itsensä vahingoksi. Ja vaikka virheet sallitaankin, se ei tietenkään sulje pois mahdollisuutta, etteikö yhteiskunta voisi vaikka lievää pakkoakin käyttäen auttaa yksilöä, jos hänen tekemänsä virheet suistavat hänet ylipääsemättömiin vaikeuksiin. Vaikkapa tietyt pakotteet alkoholistien tai narkomaanien hoitoon saamiseksi voisivat olla tällaista virheiden korjaamista. Periaatteessa kuitenkin on parempi ohjata ihmisten käyttäytymistä, silloin kuin on kyseessä heidän oma turvallisuutensa, mieluummin palkitsemisella kuin rankaisemisella. Eli parempi on antaa esimerkiksi turvavyön käyttäjille alennusta vakuutusmaksuista kuin turvavyötä käyttämättömille sakkoja. Palkkio kannustaa enemmän kuin rangaistus ja luo positiivista ilmapiiriä.

Suurimman mahdollisen vapauden kansalaisilleen takaava järjestelmä olisi siis, sanon tämän nyt vielä kerran, sellainen yksilökeskeinen kansanvalta, jossa yksilöille jätettäisiin mahdollisimman suuri henkilökohtainen päätäntävalta omissa asioissaan ja ainoistaan sellaiset asiat otettaisiin yhteisen päätöksenteon piiriin, jotka enemmistö ihmisistä haluaa sinne ottaa.

Tässä nyt olen esittänyt tiettyjä kannanottoja. Jos tämä pieni poliittinen pakinani herätti ajatuksia tai joku muuten tuntee kiinnostusta asiaan, niin kirjoitelkaa Radio X:aan. Jatketaan keskustelua aiheesta. Pitääkö demokratian lisäämisajatukset unohtaa, vai toimiiko maassamme pian uusi poliittinen voima, TDP - täyden demokratian puolue. Ottakaa kantaa tähän asiaan tai muihin poliittisiin kysymyksiin, mitä mielessänne liikkuu.

Voimme lukea kuulijoiden kirjeitä ohjelmissamme. Voimme myös esittää meille lähetettyjä ääninauhoilla olevia mielipiteitä. Useimmillahan lienee kotonaan ainakin jonkinlainen nauhuri. Siis kasetti vain koneeseen ja palopuheita pitämään. Radio X esittää ne. Ja aiheitahan riittää. Miten irti lamasta? Pitäisikö Suomen liittyä EY:hyn? Miksi pitäisi? Miksi ei pitäisi? Jne.

Odotamme kuuntelijoiden mielipiteitä. Posti tulee meille osoitteella Radio X, 33333 X-paikka. Palataan näihin kuvioihin seuraavissa lähetyksissä. Kuulumisiin ja hyvää päivänjatkoa.

* tähdellä merkittyä kappaleesta korjasin paria lausetta sen jälkeen kun olin jo nuhaisella äänellä ja pikkumikron epäselvältä ruudulta lukien mumissut tämän jutun nauhalle. Varsinkin jutun kansanpalvelulaitosta käsittelevä osa on kömpelöä tekstiä, sillä kesken kaiken alkoi tympäistä koko aihe, ja yritin vain nopeasti saada jutun loppuun. Asioiden tai lauseiden hiomiseen ei ollut enää intoa.