|
"Olen monta kertaa yrittänyt, pystyisinkö kirjoittamaan jotain muuta kuin tätä päiväkirjaa, mutta en näy pystyvän. Näyttöruutu pysyy sitkeästi tyhjänä, sillä en keksi mitään kirjoitettavaa. Kenelle kirjoittaisin kirjeen? Ja miksi kirjoittaisin yleisönosastoon, kun ei sitä kuitenkaan julkaista. Tietysti on monenlaisia muitakin vaihtoehtoja, mutta... Kapteeni Pommi
(joskus keväällä 1997 tai 1998)
Nyt epäkelpo kirjailija Pommi
saa tilaisuutensa, kun X-puolue julkaisee valikoituja otteita hänen
päiväkirjoistaan parin, kolmen vuoden takaa. Tekstejä on
hieman editoitu - ja sensuroitukin - eivätkä tapahtumat välttämättä
ole aikajärjestyksessä. Mutta fiilis lienee tallella. |
löytöjä Itäkeskuksessa - ja muuallakin | poliisi aina ja kaikkialla |
en ole yli-ihminen | oikeutettu teko |
POLIISI - AINA JA KAIKKIALLA Minun oli ehdittävä Lahteen erääseen tilaisuuteen. 165 kilsaa ajettuani olin kohdannut kolme poliisiautoa sekä yhden poliisin tutka-auton, joka kyttäsi tien laidassa. Se oli ensimmäinen koskaan näkemäni 100 kilsan rajoitusalueella oleva tutka - ja sen haaviin oli juuri jäänyt yksi auto. Sinänsä koko tämä rajoitus-poliisiyhdistelmä on pelkkä sadistinen poliisivaltioon kuuluva ansa, jolla ei ole mitään tekemistä liikenneturvallisuuden kanssa. Maantiellähän on yhä kahdeksankympin "talvinopeusrajoitus", vaikka tiet ovat täysin sulat, ja poliisi tietysti kyttää juuri noiden talvinopeuksien noudattamista (paitsi tuo yksi harvinainen tutka satasen alueella). Ajaminen kahdeksaakymppiä leveillä ja kuivilla valtateillä on sekä henkistä että fyysistä kidutusta. Fyysistä siksi, että joutuu pitämään kaasujalkaa todella rasittavassa asennossa. Keskikonsolin reuna painaa ärsyttävästi pohkeeseen. Auton vauhti "pumppaa" koko ajan kahdeksankympin molemmin puolin. Aina kun joku auto ohitti minut, kiihdytin vaivihkaa sen perään ja käytin sitä "pilottiautona" tai "tutkaharavana" ja kanttailin samaa vauhtia kuin sekin. Siis ylinopeutta. Harvan hermot kestävät pakollista kahdeksankympin pelleilyä tiellä, jonka luonnollinen nopeus olisi 90 tai 100 kilsaa tunnissa. Maantien luonnollinen nopeus on autojen keskinopeus silloin kun sitä ei määrää rajoitus vaan tien laatu. Luonnollinen nopeus voi olla mikä tahansa, mutta se on harvoin mikään tasakymmenluku, kuten rajoitusten panija ja poliisit vaativat. Olen tarkkaillut joskus kellosta, kuinka usein katson nopeusmittaria, ja saanut tulokseksi joka 15. sekunti. Siis neljä kertaa minuutissa, 240 kertaa tunnissa, 1200 kertaa viidessä tunnissa... Ja kaikki tämä pelkästään poliisin pelosta! Liikenneturvallisuuden kannalta on nimittäin lähes samantekevää, onko nopeus 75, 80 vai 85 kilsaa tunnissa. Lisääntyneen nopeuden haitallinen vaikutus turvallisuuteen korvautuu sillä, että ei tarvitse kiinnittää huomiotansa muuhun kuin liikenteen tapahtumiin. Jos autoissa olisi automaattinen nopeudensäätö, koko nopeusrajoitusongelmaa ei olisi. Poliisien ja tutkapartioiden määrä
Suomen maanteillä on muuten vuosi vuodelta lähestynyt 1980-luvun
Itä-Saksan maanteiden tilannetta. Itä-Saksaa on yleisesti sanottu
poliisivaltioksi. Poliisikontrollin lisääntyminen osoittaa, että
Suomikin on koko ajan matkalla kohti yhä täydellisempää
poliisivaltiota.
Hiippailin Töölön Kisahallin edustan parkkipaikalla ja totesin paikan oikein sikamaiseksi sakkoansaksi, minkä asian olen tosin aiemminkin tiennyt. Muutamassa ensimmäisissä rivissä on merkintä 24 h ilman mitään pysäköintikiekkovaatimuksia. Mutta toiseksi viimeisessä 24 h -ruudussa onkin pieni kiekon kuva, jota ei tajua etsiä siitä. Sitä seuraavassa taas ei ole pysäköintikiekon kuvaa. Ja sen jälkeiset ruudut ovatkin jo 4 tunnin ruutuja kiekonkäyttövaatimuksella. Kun autoilija ajaa sopivasta paikasta ja sopivaa reittiä kentälle, hän ei tule huomanneeksi lainkaan pysäköintikiekkomerkintöjä ja hän luulee olevansa vapaalla 24 tunnin paikalla. Ja tiettyinä kellonaikoina paikalle hyökkää kaksi punapukuista parkkipaholaista kuin nälkäiset hämähäkit verkkojaan kokemaan. Ja saalista riittää, sehän on selvä. Jos 15 autoa saa sakot tuossa paikassa päivittäin, se tekee vuodessa 780.000 markkaa, ja kymmenenkin auton tahdilla vielä yli puoli miljoonaa markkaa. Epäilen, että kaupungin tulot tuolta parkkipaikalta saattavat olla jopa miljoonia markkoja vuodessa. Huomasin tässä kerran aivan sattumalta, että myös Itäkeskuksen STOA:n parkkipaikalla vaaditaan pysäköintikiekko, ja että maksimiaika on 3 tuntia. On täysin käsittämätöntä, että en ole saanut siinä parkkisakkoa, vaikka en muista koskaan panneeni pysäköintikiekkoa näkyviin. Merkinnät ovat sietämättömän hämääviä. Kiekkovaatimus on vain paikalle saapuvan risteyksen kohdalla mutta ei enää yksittäisissä parkkipaikan merkeissä alueen sisällä. Risteyksessä on niin paljon huomioitavaa, ettei siinä ehdi tajuta jotain parkkipaikkamerkin lisäkilpiä. Kyseessä on samanlainen tahallaan viritetty ansa kuin Töölön kisahallin parkkipaikalla. Tämä uusin havaintoni vahvisti sen jo iät ajat tietämäni asian, että rangaistukset ovat pitkälti sattumasta ja epäonnesta kiinni, eikä omalla toiminnallaan voi täysin estää niitä. Pakkosääntöjen viidakko on niin mieletön, että kukaan ei pysty noudattamaan kaikkia kieltoja. Hermusen TV-ohjelmassa haastateltiin muutama päivä sitten kuuluisaa onnettomuustutkijaa Kari Lehtosta, ja tyyppi myönsi ajavansa joskus ajatuksissaan päin punaista liikennevaloa! Tyyppi on lakimies, nimismies ja mitä kaikkea muuta systeemiin kuuluvaa. Minua inhottaa ja vihastuttaa nykyisin lähes kaikki mahdollinen. Mielialani on jotenkin aggressiivinen ja sietokykyni alhainen. Kaiken taustalla on pohjaton inhoni systeemiä kohtaan. En pääse irti tästä
kierteestä, sillä mihin suuntaan yritänkin ajatuksiani kääntää,
vastassa on pakkojen ja kieltojen ja poliisin muodostaman raudanlujan häkin
seinät. Nyky-yhteiskunnassa ei yksinkertaisesti saa tehdä mitään
luovaa. Kaikki mielenkiintoinen on kiellettyä muilta kuin yli-ihmisiltä.
Ikävä kyllä, en ole yli-ihminen. Tai oikeastaan en edes haluaisi olla sellainen, sillä yli-ihmiset eivät ole oikeita yli-ihmisiä vaan viranomaisten yli-ihmisiksi määrittelemiä tyyppejä viranomaisten oman aseman kohottamiseksi (jumalaa leikkivät viranomaiset ovat tietysti asettaneet yli-ihmiskriteerit sellaisiksi, että he itse ne ylittävät). Arvelkaapa kuuluvatko poliisit yli- vai ali-ihmisiin. Ja juuri nuo samat murhaajapoliisit vahtivat aseillaan, ettei kukaan ali-ihminen vai pääsisi tekemään mitään, minkä yli-ihmiset ovat sallineet vain itselleen. Kun tätä kaikkea miettii,
maailmankuva alkaa näyttää yhä hurjemmalta. Viimeisetkin
käsitykset jostakin "oikeutetusta järjestyksestä" tai lakien
"hyvyydestä" ja lainrikkomisen "pahuudesta" karisevat. Tai minun kohdaltani
ne ovat karisseet jo ikiajat sitten. Järjestelmä on pelkkä
väkivaltainen koulun piha, jossa läpipahat isojen poikien jengit
hakkaavat ja terrorisoivat pienempiä poikia tai nynnyiksi luokittelemiaan
rillipäisiä poikia. Pienet pojat pääsevät joskus
tulevaisuudessa tähän jengiin, mutta rillipäät eivät
koskaan.
Mielestäni olisi täysin
oikeutettua räjäyttää valtava pommi jonakin yönä
eduskuntatalon pylväikössä, jolloin koko roska romahtaisi
kasaan. Tämän teon olisi pakko herättää keskustelua
kyseisen pakkolaitoksen oikeuksista piinata ihmisten elämää,
vaikka ei se asioita tietysti miksikään muuttaisi - paitsi sen
onnettoman pommin asettajan kohdalla, joka istuisi loppuikänsä
vankilassa.
Kapteeni
Pommi
x-puolueen pääsivulle X-puolueen arkistosivulle Kapteeni Pommin päiväkirjat osa II |