IHMISKUNNAN UNIVERSAALIT ALKUPERIAATTEET:

Vuosituhansia käyty olemassaolon taistelu on muokannut ihmisluonteen kilpailuhenkiseksi siten, että ihminen arvostaa voittoja, menestystä ja riippumattomuutta ja pyrkii niiden saavuttamiseen. Tällainen pyrkimys, koska se ei tunne mitään luonnollista ylärajaa, merkitsee myös vallanhalua, jos vain olosuhteet vallan saamiseksi ovat olemassa.

Lapsuudessaan ihminen tarvitsee turvaa ja huolenpitoa vanhemmiltaan tai joiltakin muilta itseään vahvemmilta. Taipumus turvaa tuovien henkilöiden ja muiden ylivertaisiksi koettujen sankareiden ihailuun ja heihin samaistumiseen säilyy ihmisluonteessa läpi koko elämän. 

Edellä mainittuja vapaudenhalua ja sankareiden palvontaa sekä muita ihmislajille yhteisiä piirteitä, voidaan nimittää ihmiskunnan univeraaleiksi alkuperiaatteiksi. Myös kyky hyvän ja pahan erottamiseen kuuluu näihin.

Koska valta ja sankaruus ovat ihailluimpia asioita, kansalaisten suurimman suosion ovat yleensä saaneet ne yksilöt, jotka ovat pystyneet yhdistämään nämä kaksi asiaa. Siis ne, jotka ovat olleet sankareita, ja jotka lisäksi ovat luvanneet kannattajilleen valtaa. Vapaussankarit, kuten Mahatma Gandhi ja Martin Luther King, ovat luvanneet valtaa, joka merkitsee kansalaisille tai heidän kansakunnalleen vapautta alistetusta asemasta. Valloittajasankareiden, kuten Hitlerin ja Zhirinovskin, lupaama valta puolestaan on valtaa, joka on määrä, ei yksilötasolla vaan yhteisesti kansakuntana, saavuttaa muiden kansakuntien kustannuksella. 
 
 

YHTEISKUNTA

Yhteiskunnan tehtävänä on vallan määritteleminen ja sen jakaminen. Siitä, miten valta tulisi jakaa, jotta kansalaiset saisivat kokea mahdollisimman suurta vallantunnetta - vai tulisiko heidän yleensäkään kokea sitä - on kiistelty niin kauan kuin on ollut yhteiskuntia. 

Autoritäärisen ajattelun mukaan vallan antaminen vahvalle johtajalle takaa sen säilymisen ja lisääntymisen kansakunnan tasolla, jolloin kansalaisetkin pääsevät kollektiivina nauttimaan vallan hedelmistä. Tämän näkökannan mukaan vallan jakaminen suoraan alamaisille olisi kuin helmien heittämistä sioille; kansakunnan valta ja voima vähenisivät, ja sitä kautta kansalaisetkin kärsisivät. 

Demokraattisessa ajattelussa katsotaan, että kansalainen hyötyy vallasta enemmän nauttiessaan siitä henkilökohtaisen vapauden muodossa kuin ollessaan mukana "kollektiivisessa vallankokemisessa" jonkin mahtavan valtiokoneiston osana.
 
 

LÄNSIMAINEN DEMOKRATIA

Alunperin autoritäärisistä valtiomuodoista kehittyneet länsimaiset yhteiskuntajärjestelmät ovat eräänlaisia demokratian ja diktatuurin välimuotoja. Niissä kansalaiset eivät saa suoraan päättää yhteisistä asioistaan, mutta sensijaan heille on annettu osittainen mahdollisuus valita ne, ketkä yhteisistä asioista päättävät. Näissä järjestelmissä kansalaisten toiveet ja mielipiteet vaikuttavat siis varsin vähän itse päätöksentekoon, eivätkä kansalaiset edes edustajansa välityksellä ole erityisen kattavasti edustettuina päätösprosessissa. Esimerkiksi Helsingissä vain 36 prosentilla äänioikeutetuista on heidän itsensä äänestämä edustaja eduskunnassa. 
 
 

TÄYDEN DEMOKRATIAN YHTEISKUNTA

Täyden demokratian ajattelussa katsotaan, että koska yhteiskunta on jäsentensä yhteinen asia, sen tehtävänä ei voi eikä saa olla vapauden ja vallan riistäminen kansalaisten enemmistöltä ja sen antaminen pienelle etuoikeutetulle vähemmistölle edes siinä ajatuksessa, että tämän vähemmistön jollakin tavalla katsottaisiin edustavan kansaa. Sen sijaan yhteiskunnan tulee maksimoida kaikkien kansalaistensa henkilökohtainen vapaus ketään suosimatta tai ketään syrjimättä. 

Koska vallan ja vapauden määrä yhteiskunnassa on vakio, sitä ei voi lisätä kenellekään ottamatta sitä samanaikaisesti pois joltakin muulta, eikä sitä voi ottaa pois keneltäkään, niin etteikö se samalla lisääntyisi jollakin muulla.

Vallan häviämättömyys ja kansalaisten yhdenvertaisuus merkitsevät sitä, että kansalaisten maksimaalinen vapaus voidaan toteuttaa vain sallimalla mahdollisimman laajamittainen yksilöiden oma päätöksenteko ja toteuttamalla yhteisissä asioissa suoraa demokratiaa. Näin menetellen kansalaisten vapaus voidaan katsoa jaetuksi tasan, sen määrän ollessa kunkin yksilön kohdalla suurin mahdollinen. 
 
 

YHTEISKUNNAN PERUSTEET

Nykyjärjestelmissä hyvän ja pahan, kielletyn ja sallitun, määrittelevät kulloinkin lakeja säätävät vallassa olijat. Koska he länsimaisissa demokratioissa edes jossakin määrin edustavat kansaa ja sen mielipiteitä, lakeihin sisällytetyt kiellot ja määräykset ovat pääpiirteittäin sopusoinnussa kansalaisten mielipiteiden kanssa. Mutta vain pääpiirteittäin. Mukana on paljon myös vallanpitäjien omista eduista ja yleisestä valtapolitiikasta lähteviä vaikutteita. Niinpä lainsäädännön ja kansalaisten mielipiteiden välillä on aina jonkinasteinen jännite.

Täyden demokratian järjestelmässä kielletty ja sallittu määritellään suoraan ihmiskunnan universaaleista alkuperiaatteista eli ihmisten kollektiivisesta oikeuskäsityksestä. Tällöin ristiriita lakien ja kansalaisten mielipiteiden välillä on mahdollisimman pieni. 

Täyden demokratian yhteiskunnan lait perustuvat seuraavaan perussääntöön:

"Kenellekään ei tule sallia valtaa enemmän kuin mitä hänen osuudekseen tulee, kun valta jaetaan tasaisesti kaikille kansalaisille." 

Tuosta peruslaista voidaan johdatella säännöt siitä, mikä yhteiskunnassa on kiellettyä ja sallittua. Perinteiset rikokset, kuten varkaudet, murhat, pahoinpitelyt ym:t ovat ilman muuta kiellettyjä, koska niihin syyllistyvä käyttää epäoikeutettua valtaa muita kohtaan ja siis rikkoo tasaisen vallanjaon periaatetta. Sen sijaan sellaisia nyky-yhteiskunnissa kiellettyjä toimintoja, joiden kieltäminen on ristiriidassa ihmisyksilöiden universaalien perusoikeuden kanssa, ei voida enää pitää kiellettyinä.
 
 

IHMISYKSILÖIDEN UNIVERSAALI PERUSOIKEUS

Ihmisiltä ei tule kieltää mitään sellaista, jonka tekeminen ei haittaa tai vahingoita muita yksilöitä. Tämä ihmisyksilöiden universaali perusoikeus on välttämätön seuraus kansalaisten ehdottomasta yhdenvertaisuuden periaatteesta. Yhteys näiden asioiden välillä käy ilmi, kun tarkastellaan päätöksentekoprosessia täyden demokratian vallitessa.

Jos enemmistö kansalaisista kokee jonkun asian tekemisen itselleen haitalliseksi, se voi keskenään sopia, että tätä asiaa ei enää tehdä. Jos vähemmistö kansalaisista yhä jatkaa asian tekemistä, vähemmistöön kuuluvat käyttävät tällöin enemmän vapautta ja valtaa kuin heille tasaisesti jaettuna luonnostaan kuuluisi. Jotta saavutettaisiin tasapaino, myös vähemmistön on pidättäydyttävä asian tekemisestä. 

Jos vähemmistö kansalaisista kokee jonkun asian itselleen haitalliseksi, sekin voi tietysti keskenään sopia, että tämän asian tekemisestä vapaaehtoisesti pidättäydytään. Tämä päätös ei kuitenkaan voi merkitä, että myös enemmistön olisi sitouduttava siihen. Jos se sitä merkitsisi, silloin vähemmistön jäsenet olisivat enemmistölle asettamansa kiellon muodossa käyttäneet enemmän valtaa kuin heille kuuluisi, mikäli valta jaettaisiin kaikille tasan. 

Jotta kansalaisten yhdenvertaisuus ja tasainen vallanjako toteutuisi, ainoastaan enemmistöllä voi olla oikeus kieltää joidenkin itseensä kohdistuvien asioiden tekeminen, ja tätä kieltoa on kaikkien, myös vähemmistön, noudatettava.

Yksilöiden enemmistöllä on oikeus kieltää muilta ainoastaan muihin kuin tekijään itseensä kohdistuvaa toimintaa määräämällä se samalla tasa-arvon nimissä myös itsensä harjoittamana muita kohtaan kielletyksi. Jos enemmistö sensijaan kieltäisi vähemmistöltä jonkin sisäisen, ulkopuolisiin vaikuttamattoman toiminnan, olisi tämä kielto itsessään ulkoista toimintaa, jollaiselle ei olisi vastinetta kiellon kohteen toiminnoissa. Kieltäminen merkitsisi siis yhden ulkoisen toiminnon verran epätasapainoa kieltoa haluavien ja haluamattomien välillä. 

Vaikka kiellon kohde painostuksen ansiosta lopettaisi kielletyn sisäisen toiminnan, ja myös kiellon määrääjä lopettaisi vastaavan toiminnan omalta kohdaltaan, jäisi ulkoisissa toiminnoissa kuitenkin yhden kiellon verran epätasa-arvoa voimaan. Sen voisi - ja silloinkin lähinnä vain teoriassa - tasoittaa ainoastaan kiellon määrääjän alistuminen johonkin sellaisen ulkoisen toiminnan kieltoon, joka ei koskisi niitä, joilta kiellon määrääjä on kieltänyt joitakin sisäisiä toimintoja. 

Yhteenvetona edellä esitetystä voidaan siis todeta, että enemmistöllä on oikeus määrätä yleisesti kiellettäviksi asioita, jotka ovat toisiin kuin tekijään itseensä kohdistuvia, ja jotka enemmistö kokee itseään haittaaviksi. Ihmisiltä ei kuitenkaan heidän universaaleja perusoikeuksiaan, ihmiskunnan universaaleja alkuperiaatteita ja ihmisten välistä tasa-arvoa loukkaamatta voida kieltää sisäisiä toimintoja eli sellaisia toimintoja, joista ei voida katsoa aiheutuvan haittaa, varaa tai vahinkoa ulkopuolisille. 
 
 

OIKEUDENMUKAISUUS

Yhdenvertaisuutta ei ole ilman oikeudenmukaisuutta. Yhteiskunnan, joka takaa kansalaistensa yhdenvertaisuuden, on oltava ehdottoman tasapuolinen kansalaisiaan kohtaan olipa kyse etujen jakamisesta tai rangaistusten määräämisestä. 

Samasta laittomasta teosta on kaikille siihen syyllistyneille aiheuduttava samanlaiset seuraukset, inhimillisiä seikkoja kuitenkaan unohtamatta. Epäoikeudenmukaisuutta aiheuttavia jyrkkiä portaita tai luokkia tekojen paheksuttavuudessa tai tuomioiden määrittelyissä ei saa olla, vaan seuraamusasteikkojen on oltava tasaisesti liukuvia teon todellisesta vahingollisuudesta riippuen. Tuomittavuuden ja tuomion ankaruuden on oltava suoraan määriteltävissä teon vahingollisuudesta. Näin ollen esimerkiksi takavarikointia ei tule käyttää rankaisukeinona, koska siinä takavarikoidun omaisuuden arvo eikä rikoksen suuruus määrää rangaistuksen ankaruuden.
 
 

TÄYSI DEMOKRATIA KÄYTÄNNÖSSÄ

Ajatukset suorasta demokratiasta, jossa kaikki kansalaiset henkilökohtaisesti osallistuvat päätöksentekoon, tuomitaan helposti mahdottomiksi, vaikka suoraa demokratiaa toteutetaan esimerkiksi kansanäänestyksissä. 

Oltiinpa kansanäänestyksistä mitä mieltä tahansa, kiistämätöntä on, että kaikilla kansalaisilla ei ole aikaa, kiinnostusta tai edes halua osallistua päivittäiseen poliittiseen päätöksentekoon, vaikka sellainen olisi mahdollistakin. Näin ollen suora, kansalaisten henkilökohtaiseen osallistumiseen perustuva demokratia, johtaisi siihen, että vain pieni kiinnostuneiden ryhmä päättäisi useimmista asioista. Ratkaisu, joka tarjoaa suoran demokratian edut eikä kuitenkaan sodi kansalaisten yhdenvertaisuutta vastaan onkin suora edustuksellinen demokratia.

Suorassa edustuksellisessa demokratiassa kansalaiset valitsevat kansanedustajia aivan kuten nykyisinkin. Riippuvuussuhde kansalaisten ja edustajien välillä säilyy kuitenkin koko ajan. Edustajien käyttämät äänet kuuluvat kansalaisille, ja kansalaisilla on koko ajan mahdollisuus päättää siitä kenen edustajan käyttöön he äänensä antavat. Heillä on myös mahdollisuus itse käyttää ääntään, jos he jostakin syystä ja jossakin asiassa niin haluavat tehdä.
 
 

YHTEENVETO

Ihmisluonteeseen kuuluva vapauden, menestyksen ja riippumattomuuden tarve toteutuu kansalaisten enemmistön kohdalla parhaiten silloin kun yhteiskunta perustuu jäsentensä yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon.

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo voivat toteutua yhteiskunnassa vain, 1)jos sen päätöksenteossa noudatetaan mahdollisimman suurta kansalaisten henkilökohtaista itsemääräämisoikeutta ja suoraa edustuksellista demokratiaa, 2) jos sen lainsäädännön lähtökohtana on tinkimätön yhdenvertaisuuden ja tasaisen vallanjaon periaate sekä ihmisten universaalien perusoikeuksien kunnioittamiseen, ja 3) jos yhteiskunnassa vallitsee ehdoton oikeudenmukaisuus.