Yli vuosi oli vierähtänyt Marketan muutosta; Arkun Aika -festivaali oli jo laskettu liikkeelle. Kevät oli tuonut sulavan sohjon alta esiin sadat krookukset, helmililjat ja narsissit, joiden uhmakkaalla kukkaan puhkeamisella oli laajempikin symbolinen merkitys. Marketta oli kosinut ja saanut myöntävän vastauksen.
Vuosien varrella Marketan rakkaus musiikkiin oli kiteytynyt osaksi hänen työtään -ja rakkaudeksi vanhaan tuttuun muusikkoon. Ystäviensä hämmästykseksi Marketta oli alkanut tehdä tiivistä yhteistyötä ja sitten seurustella tämän jo hieman kypsemmän miehen kanssa. Eero-Kalevi Tilke oli pitkä ja, vaikkakin kovin itsepäinen, myös sangen hauska basso, jonka ääni oli maan matalin. Kun Tilke lauloi, hiiret juoksivat Marketan selässä, eikä hän voinut välttää punastumista. Marketta ja Eero-Kalevi olivat komea pari yhdessä, ja missä he liikkuivatkin, heillä oli aina hauskaa.
Marketta opetti Eerro-Kaleville pukeutumisen kikkoja, ja usein nämä kaksi keskustelivat mielikuva- ja musiikkimaailman metkuista, retkuista ja mutkista. Marketan ohjaavan kannustuksen alla Eero-Kalevin taidot alkoivat hioutua ja kukoistaa, ja oli toiveissa, että hänestä joskus vielä tulisi oikein kunnon operettilaulaja.
Jouluaattona Marketta kosi, ja juuri narsissien puhkeamisen aikaan Eero-Kalevi vastasi myöntävästi ja muutti Marketan luokse asumaan. Uusi ääni kaikui huoneissa, toisenlaista pyykkiä tuli pestäväksi. Suunniteltiin kesähäitä, jotka pidettäisiin kaksi viikkoa ennen Arkun Aika -konserttia. Kutsuvieraslista oli valmis, samoin juhlapäivällisen menu, kutsukortit olivat menossa painoon. Häistä tulisi ikimuistettava tapahtuma, ateriasta upea, illan musiikkiohjelmasta yllättävä. Vieraita oli häihin luvassa Italiaa, USA:ta ja Uutta-Seelantia myöten...
Marketta oli alkanut kiintyä yhä enemmän uuteen kotiseutuunsa, ja hiljaiselosta alkoi kehittyä aktiivisempaa. Tunnettuna luennoitsijana ja visualistina hän alkoi Sairaalan seudulla sekä vetää kursseja että muotoilla mallistoja ja tutustui työn kautta samalla alueen asukkaisiin.
Yhteistyö Sairaalan kaupungin legendaarisen kulttuurijohtajan, Tilta Piipasen kanssa oli alkanut myös suotuisien tuulien alla. Tilta tiesi alunperin toisesta kaupungista seudulle muuttaneena, että täällä ei aivan ensi vuosina tulokasta välttämättä omaksi hyväksyttäisi.
-Viiden vuoden kuluttua nyökkäävät jo päivää, kahdenkymmenen vuoden jälkeen saattavat kutsua kahville. Silloinkin vielä ehkä vain arvioidakseen, Tilta tiputteli ja taputti Markettaa olalle ymmärtäväisen naurahduksen saattelemana...
Marketta sai Tiltalta monta hyvää neuvoa. Tilta puolestaan halusi, että seudulla käytettäisiin Marketan taitoja hyväksi. Näin Marketta esiteltiin kirkkorouva Maikki Merenrannalle.
Yrmään vanha kirkko, Pyhän Irmelin kirkko oli vuodet kaivannut kunnostusta. Sairaalassa oli syntynyt talkoista varsinainen kilpailu ja kansalaisliike. Vuosien työ saataisiin loppukesästä päätökseen, ja yhteistä suurta ponnistusta piti juhlia.
-Olisiko Marketalla aikaa ja mahdollisuutta tulla talkoisiin? Mitenkä saataisiin juhlatapahtuma visualisoitua siten, että kaikki toteutuisi arvokkaasti ja henkevästi? Tilta itse oli tulossa mukaan työhön jumalanpalveluksen jälkeisen kuvaelman ohjaajana.
Vaikka Marketta ei kuulunut kirkkoon, tehtävä ei tuntunut suinkaan vieraalta, päinvastoin, olihan Marketta tottunut taitonyplääjänä ottamaan vastaan monenlaisia, laajoja kansainvälisiäkin suunnittelutehtäviä. Käsillä oli siis tärkeä muttei kovin työläs juhlailmeen ideointi annettujen tavoitteitten mukaisesti siten, että lopputulos miellyttäisi monia, kunnioittaisi vanhaa kirkkoa eikä maksaisi paljon.
-Tätähän juuri suunnittelijat tekevät, Marketta rauhoitti Maikkia ja Tiltaa: ratkaisevat annettuja pikku ongelmia omalla taidollaan. Marketta lähtisi mielellään mukaan ja palkatta talkoisiin. Tämä työ olisi arvokasta ja yhteisöllistä, Marketta tuumi itsekseen, ja samalla voisi sitoutua entistä vahvemmin tähän ihanaan vanhaan maisemaan.
Arkun Aika -tapahtuma työllisti Markettaa ja hänen yhteistyökumppaneitaan tiiviisti koko kesän. Eero-Kalevista ei tässä työssä ollut sen enempää apua kuin iloa. Hänen entinen tyttöystävänsä oli näet odottamatta saanut suuren perinnön, ja sen houkuttelemana Eero-Kalevi vaihtoi Arkun maisemat takaisin pääkaupunkiin. Marketta uppoutui ensistä syvemmin työhön ja antoi tarvittavan panoksen ilolla vastaanottavaisen Pyhän Irmelin hyväksi; kokouksia, valokuva-arkistojen penkomista, ideoita, piirroksia, luonnoksia, värityksiä, työn valvontaa.
Remonttityö kirkolla samoin kuin päätösjuhlien valmistelu kirja- ja lippupainoissa sekä savi- ja nyrkkipajoissa edistyi hyvin. Maikki Merenranta oli tästä kaikesta innoissaan itsensä ja seurakuntansa puolesta. Hänet, Maikki, tultaisiin muistamaan hyvästä työstä vanhan kirkon eteen. Näin hän pääsisi eheyttämään seurakuntaa ja lähiyhteisöä sellaisella tavalla, joka ei yleensä kirkkonnaisille ollut mahdollista: yhteisen fyysisen työn kautta.
Kerran Maikki tuli autolla noutamaan Marketan kotoaan kokouspaikalle.
Matkalla Maikki oli hiljaa, ja katseli Markettaa jotenkin salaa tarkkaillen, kuin ihaillen. Vaihdetta kääntäessään Maikin käsi sipaisi Marketan säären syrjää ja viivähti siinä, katseenkaan värähtämättä, sekunnin liian pitkään. Marketta jäi aprikoimaan mielessään. Kaksi päivää myöhemmin Marketta sai Maikilta kirjeen, joka alkoi liian tuttavallisesti:
-Hyvä Sisar...
Takaisin