Adoptoidulle lapselle tulisi kuitenkin taata elintarpeet lahjan muodossa, tai adoptoitu voi vastaanottaa osan kolmasosaperinnöstä (waseya) ottovanhemmiltaan.
Adoptio ei vaikuta adoptoidun lapsen ja hänen luonnollisten vanhempiensa suhteeseen. Adoptoitu lapsi perii luonnolliset vanhempansa ja on luonnollisen isänsä huoltajuuden alaisena. Jos adoptoitu lapsi haluaa palata takaisin luonnollisille vanhemmilleen, shari´a ei estä sitä. Lisäksi adoptoidulle lapselle tulee kertoa että hän on adoptoitu, eikä hänelle koskaan saa uskotella että hän on ottovanhempiensa luonnollinen lapsi.
Shari´an mukaan adoptiovanhempien ja ottolasten välillä ei ole mitään laillista sidettä. Kuitenkaan tämä ei merkitse, että adoptiota paheksuttaisiin, päinvastoin. Shari´a rohkaisee huolehtimaan lapsista, erityisesti puutteenalaisista, ja kuvaa suuria palkkioita Tuonpuoleisessa niille, jotka seuraavat tätä lempeää polkua.
Lasten huoltajuus uskotaan ensisijaisesti molemmille luonnollisille vanhemmille avioliiton aikana. Avioliiton päättyessä avioeroon shari´a tähtää alaikäisten lasten etujen turvaamiseen. Siten pienten lasten huoltajuus yleensä annetaan äidille, ellei ole todisteita, että äiti ei fyysisen tilansa takia pysty pitämään huolta lapsista, tai jos hän elää moraalitonta elämää, tai jos hän kääntyy pois islamista. Näissä tapauksissa ei olisi lapsen edun mukaista antaa huoltajuutta äidille. Näin olle shari´a määrää, että lapsi annetaan naispuolisen lähisukulaisen huoltajuuteen seuraavassa järjestyksessä: isoäiti, isänpuoleinen isoäiti, täysikäinen sisko, lapsen tädit jne. Huoltajuus evätään myös äidiltä, joka nai miehen, joka ei ole hänen avioliitosta syntyneen tyttären mahram, vaikka äiti muuten täyttäisi kaikki shari´assa vaadittavat ehdot. Jos sopivia naispuolisia sukulaisia ei ole, huoltajuus määrätään isälle, isoisälle, veljelle, sedälle ja niin edelleen. Jos adoptoitu lapsi on tyttö, hänen huoltajuutta ei anneta ei-mahram miehille, kuten ei setien pojille.
Kun lapsi on saavuttanut tietyn iän, hänen huoltajuutensa siirtyy isälle. Yläikäraja tyttölapselle on murrosikä ja poikalapselle seitsemän vuotta. Joidenkin lainoppineiden mielestä ikärajat voisivat olla 11 vuotta ja 9 vuotta, jos sillä palvellaan paremmin lapsen etuja. Kuitenkaan huoltajuutta ei myönnetä isälle, jos hän ei fyysisesti tai moraalisesta tilastaan johtuen pysty täyttämään rooliaan kunnolla - lapsen hyvinvointi on tärkeimmällä sijalla.
Isän kuollessa huoltajuus ei automaattisesti siirry äidille. Huoltajuus siirtyy isänpuoleiselle isoisälle, tai jos häntä ei ole, isän veljille tai näiden miespuolisille jälkeläisille.
Alaikäisen lapsen omaisuudesta huolehtiminen on isän huolena ja hänen kuollessa omaisuudesta huolehtii määrätty huoltaja. Kuitenkaan omaisuudesta huolehtiminen ei tarkoita sen omistamista, sillä tämä oikeus pysyy alaikäisella lapsella.