Ville Saari
Tervetuloa.
Nytkin olisi mukava vain klikata "varaa matka" ja lähteä perjantaina Tunisiaan. Ikävää vain, että ei ole ketään kuka tulisi mukaan...
Missä olet, aurinko. Kaipaan sinua. Tule, lämmitä kättäni, joka roikkuu auton
ikkunasta ulkona. Kopautan ylimääräiset tuhkat röökistäni. Voisin jäädä
ikuisesti tähän ruuhkaan.
On upeaa saada ahmia silmillään erilaisia kulttuureja, upeita taloja, ränsistyneitä mökkeröitä, kauniita ihmisiä, vihreää luontoa tai betonipihaa. Hikoilla helteessä, palella tuulessa. Haistaa ruoan tuoksu, viemärin lemu, maistaa outoja herkkuja, rakastua niihin. Rakastua elämän eri muotoihin, ääniin. Elän aina seuraavaa matkaa odottaen. Pakoa todellisuudesta -kyllä, mutta mitä sitten, elämässä on mukavampaa nauttia kuin odottaa kuolemaa.
Miltä näyttää upea laventelipelto
kukkiessaan? En tiedä. Jonain päivänä voin silmät hehkuen kuvailla sen hohtavan
kauniin värin niille, jotka eivät ole vielä nähneet. Siihen asti voin sulkea
silmäni ja unelmoida. Ehkä se tuoksuu tälle?
Hmmm... on ikävä kesää.
Ville, 3.3.2009
On talven synkin aika. Ulkona on kosteaa, välillä pakkasta. Maa litisee kenkien alla, kastelee sukat vuotavien kenkien läpi.
Sisällä lämmin valo, tuoksu pehmeän jouluinen luo tunnelmaa. Kaukaiset muistot lämmöstä tuntuvat käsittämättömiltä. Oliko se totta, paistoiko silloin aurinko vai kuvittelinko vain? Miltä lämpö tuntui iholla? Pystyikö vedessäkin uimaan?
Nyt olen turtunut. Turtunut elämään täällä, en osaa haluta pois, kaivata kauas. Olen vain täällä. Unelmieni kanssa. Sytytän siis kynttilöitä ja jään paikalleni. Kunnes kevät saapuu.
Olen talviunilla.
23.12.2008
Uusi vuosi - suuri tulevaisuus
automatkailu-sivuni