MUSKETTIHISTORIAA

KOUVOLA - kaiken pahan alku ja juuri


Suomen turhin kaupunkiko?


Kaikki alkoi vuonna 1995 Kouvolan Liiketalouden Instituutissa, laitoksessa jota itse asiassa ei ole enää olemassakaan (tosin meistä riippumattomista syistä...).

Syksyllä kaksi kilttiä tyttöä saapui Kouvolaan vakaana aikomuksenaan opiskella businesstä. Ensimmäinen vuosi sujuikin sen suuremmitta vaurioitta, mutta toisena vuonna Kouvola alkoi painaa päälle ja rankasti.

Samaan aikaan toisaalla samassa rakennuksessa eräs nuori nainen mietiskeli oliko Kouvola sittenkään ollut viisas valinta.

Neljäs Kouvolan uhri saapui toisen kiltin tytön syndroomasta kärsivän luokkatoveriksi, jolloin kirjoitettiin prologi Muskettien tarinalle.

Kouvolaan kyllästyneet opiskelijapoloiset löysivät toisensa eräistä Kuushihaankatu kuushden lukuisista bileistä. Kemiat synkkasivat, se oli rakkautta ensi silmäyksellä!!

Musketit olivat syntyneet. Tästä lähtien nämä neljä tunnettiin PISTE


Takaisin

1