my dogs

 

 

 

Fanny

Keväällä 1988 meille saapui pienenpieni setterivauva, Fanny. Ensimmäisen kesänsä Fanny vietti kanssamme Helsingin Pirkkolassa omakotitalomme suurella pihalla juosten. Syksyllä muutimme olosuhteiden pakosta isoäitini luo Pohjanmaalle, jossa Fannylla oli tilaa purkaa energiaansa loputtomilla pelloilla. Syksyllä 1989 muutimmekin jo takaisin Helsinkiin, Torpparinmäkeen, jossa Fanny saikin asua loppuelämänsä. Fanny oli maailman persoonallisin koira. usein emme edes mieltäneet fannya koiraksi, vaan Fanny oli perheen täysipainoinen jäsen. Fanny nukkui sängyssä (pää tyynyllä) ja syntymäpäivinään Fanny söi jäätelöä pöydästä. Jouluisin Fannylla oli suuri rooli joulupukkina, ja joinain jouluina Fanny esitti myös poroa.

Nuorempana Fanny oli kaikkien setterien tapaan riehakas energiapommi, mutta aikuistuessaan se tottui talon tavoille ja siitä tuli rauhallinen ja äärimmäisen lempeä. Nuorempana Fanny kävi myös näyttelyissä pyörähtämässä, mutta se harrastus ei tuntunut pidemmän päälle kiinnostavan (Fanny pyllähti kehässä selälleen makaamaan odottaen rapsutusta). Fanny rakasti ihmisiä ja varsinkin lapsia. Fanny oli kaikkien suosikki. Se oli äärettömän hyvä kommunikoija. Sillä oli selvät merkit jokaiselle tarpeelleen , ja usein Fanny jopa suorastaan puhui. Fannylla oli kaksi elinikäistä ystävää, perheeni kissat, Maija Maitoparta ja Pikku Pietari, joiden kanssa Fanny tuli toimeen äärettömän hyvin. Fanny soveltui perheeseemme loistavasti ja ajan mittaan sille kehittyi persoona, jossa oli osa kaikkia meitä. Fanny eleli onnellista elämää Torpparinmäessä aina ihan viimeisiin päiviinsä asti.

Keväällä 1998 huomasimme, että Fannyn turkki alkoi harventua selästä. Karvaa lähti harjattaessa reilusti, mutta ajattelimme sen olevan luonnollista vanhemmilla koirilla. Fanny oli myös laihtunut reilusti. Omistajina olimme kai sokeita Fannyn sairaudelle. Perjantai 10.7. '98 oli lämmin kesäpäivä. Lähdin Fannyn kanssa Kaivopuistoon. Fanny nautti päivästä täysin rinnoin. Se juoksi ympäriinsä muiden koirien kanssa ja kuolasi ystävieni eväitä. Yhteensattuma, joka vieläkin askarruttaa minua, oli nuori tyttö, joka tuli silittelemään ja rapsuttelemaan fannya ja kertoi oman setterinsä juuri kuolleen. Oli jo myöhä kun tulimme kotiin, ja Fanny oli todella väsynyt. Kotiin tultuamme se rojahti makuuhuoneen lattialle ja huokasi todella syvään. Seuraavat päivät fanny oli uskomattoman uupunut. Se nukkui suurimman osan päivästä, eikä se syönyt.

Keskiviikkona 15.7. veimme Fannyn eläinlääkärille rutiinirokotukseen, ja silloin myös lääkäri huomasi, että koirallamme oli jotain vialla. Verikokeista selvisi, että Fannylla oli erittäin vaarallinen immuniteettisairaus IMHA. Seuraavat kaksi päivää täyttyivät lääkärikäynneistä, puhelinsoitoista, itkusta ja koiranoksennuksen seasta löytyneiden pillerien mukana hupenevasta toivosta. Noina öinä en nukkunut. Perjantaina kannoimme Fannyn viimeistä kertaa ulos pihanurmikolle haistelemaan ruohoa ja raikasta ilmaa. Seuraavana päivänä tehtävä verensiirto olisi viimeinen toivomme. Mutta Fanny oli liian väsynyt. Sinä iltana 17.7 1998 klo 18 Fanny nukkui pois sylissäni, olohuoneen sohvalla, jättäen elämäämme korvaamattoman tyhjän tilan.   FANNY 30.3. 1988 - 17.7. 1998

 

 

 

 

Alexander (Axu)

 

Niihin aikoihin, kun Fanny keväällä alkoi oireilla, syntyi 12.5. '98 Nurmijärvellä Frinan Irish Snowqueen nimiselle koiralle pentue. Pentueeseen kuului yksi varsinaisen railakas uroskoira, joka myöhemmin sai nimen Axu. Meillä oli kotona surtu koko loppukesä. Yhden perheenjäsenen puuttuminen tuntui ja näkyi meissä kaikissa. yli puolet minunkin elämästäni olin saanut viettää Fannyn kanssa. Syyskuun alussa tilanne repesi, elämäni ei luonnistunut ilman koiraa, Aloin itsekseni ottaa selvää pentueista ja törmäsin Sari Naukkarisen nimeen. Jo parin viikon sisällä oli Axu saanut emännän ja minä olin saanut uuden setterivauvan. Tämä vauva olikin erikoinen. jo pian selvisi, että Axu oli todella setteriksikin erityisen riehakas.
	Ensimmäiset puoli vuotta olivat suloiset, mutta vaikeat. kotimme asukaslukumäärä oli kutistunut kahteen, ja välillä tuntui ettei se riitä. Marraskuussa käytiin ensimmäisessä näyttelyssä, joka meni selväksi riehumiseksi. axu oli kyllä jo silloin taitava, mutta kovin malttamaton. Keväällä Axun kasvaessa minun työpanokseni vain kasvoi. Asuin suurimman osan keväästä yksin, mutta päätin jaksaa sekä vaativan koulun, että erittäin vaativan koiran. Sinä keväänä, niinä varhaisina aamuina klo 04 hölkätessäni Axun kanssa, meidän välinen side kasvoi vahvaksi. Loppukeväästä aloitimme uudelleen näyttelyharrastuksen. Kävimme koulutuksessa ja ilmoittauduimme kesän näyttelyihin. Usein treenatessa tuntui siltä, että Axu oli minua paljon fiksumpi.
Axu menestyikin kiitettävästi. Ensimmäisiä ja toisia sijoja, SA:ta ja kunniapalkintokin ilmestyi varastoon. Axu tuntui jopa viihtyvän näyttelyissä, sen energia ja valppaus huomattiin. Koko kesä 1999 oli Axulle ja minulle ihanaa aikaa. Teimme kaikkea, mitä yhdessä voi tehdä. Päivät Rajasaaressa olivat Axulle viikon kohokohta. Axu tutustui myös Harrin siskon koiriin, Kiraan ja Nellaan, jotka vanhempina narttuina antoivat tälle nuorelle rehentelijälle kyytiä. Kesän kuluessa Axu alkoi jo vähitellen kasvaa pennusta nuoreksi teinisetteriksi. Tämä vuosi erossa Axusta on silkkaa kidutusta, mutta se on pakko kestää. Tämä sivu on omistettu Fannylle ja Alexanderille, joita kaipaan sairaalloisen paljon.