Ajankohtaista

Bändi

Media

Ajanvietettä

Sivu

IN TOO DEEP - MARK
WESTLIFE OFFICIAL MAGAZINE - 4/2001

Mikä sitten tekee vaikutuksen sinuun?
Haluan vain mukavaa keskustelua, ja naurua. Kun kerrot vitsin keinotekoiselle henkilölle, hänen reaktionsa on täysin tyhjä. Minua on helppo miellyttää - tarkoitan, tarvitsen vain kahta asiaa elämässäni ollakseni onnellinen! Ensimmäinen on olla ystävieni ja perheeni kanssa; esimerkiksi olla täydessä huoneessa niiden ihmisten kanssa, joita rakastan ja jotka rakastavat minua. Ihmisten, jotka pitävät Mark Feehilystä eivätkä Mark Westlifesta. Toinen on yksinkertaisesti laulaminen - minusta on ihanaa jammata lavalla bändin kanssa, kun joku alkaa soittaa biisiä ja kaikki liittyvät mukaan. Olemme esittäneet Mustang Sallya ja vanhoja Stevie Wonderin biisejä.

Ja antaako Westlife tarpeeksi tilaa sinun laululahjoillesi?
Rakastan livenä esiintymistä. Olen odottanut sitä koko elämäni, ja kaikki siihen liittyvä on juuri niin hyvää kuin olin odottanutkin sen olevan. Joskus popbändissä oleminen voi olla turhauttavaa, haluat tehdä parhaasi, mutta rehellisesti sanottuna, harvat bändiin liittyvät ihmiset todella välittävät siitä, osaatko laulaa vai et.

Toki fanit eivät ostaisi levyjä jos ette osaisi laulaa...
En puhu niinkään paljon faneista, mutta on paljon sanoa, että jotkut fanit ovat kiinnostuneempia siitä, kenen kanssa seurustelet ja mikä lempivärisi on. Sitten popbisneksessä - kyse ei enää ole niinkään musiikkibisneksestä kuin popbisneksestä - ihmisiä kiinnostaa enemmän oikeat vaatteet ja oikea kampaus. Joskus niitä pidetään tärkeämpinä asioina, samoin kuin levyjen myyntiä, kuin sitä että teet parhaasi esiintyessäsi livenä.

Kuulostaa siltä kuin kapinoisit...
Pienissä määrin. Olen todella kyllästynyt puhtaiden pulmusten ja hienosti pukeutuvien imagoomme. Minusta on typerää, että ulkonäkö on niin tärkeää. Levy-yhtiöni on pyytänyt minua ajelemaan partani kuvausten ajaksi, jotta näyttäisin hempeämmältä. Ja nyt en tarkoituksellisesti aja partaani, koska se ärsyttää minua. Haluan saada vähän lisää valtaa.

Mutta elät lapsuudenunelmaasi. Eikö se täytäkään odotuksiasi?
En väitä, että unelmani olisi 100 % väärä, mutta ei se ole täysin oikeakaan. Jotkut kuvittelemani asiat puuttuvat. Kuvittelin, että elämäntyylimme olisi rennompaa. Mutta elämämme voivat olla liian stressaavia. Pidän asioista rauhallisempina ja tasapainoisempina ja ne eivät koskaan ole, vai mitä? Asiat ovat stressanneet minua.

Mitkä ovat olleet sinulle vaikeimpia aikoja?
Ennen joulua olin onneton bändissä. Silloin asiat pääsivät kiehumispisteeseen ja vaikka en koskaan kirjaimellisesti lähtenyt, ajattelin itsekseni 'ihan totta, en pysty tähän enää.'

seuraava sivu

© 2001 Pami

MEDIA

artikkelit
kuvat
äänitiedostot
videot
sanat
levyarvostelut
linkit

1