Ajankohtaista

Bändi

Media

Ajanvietettä

Sivu

SHANE-SITAATIT

"Muistan hämärästi, kuinka minut vietiin ensimmäisen kerran ratsastamaan ponilla. Olin luultavasti noin kuusi ja voin muistaa istuneeni isän autossa itkemässä, koska silloin itse asiassa todella pelkäsin hevosia. Isä nosti minut ylös ja läjäytti minut ponin selkään. Saatoin tuskin saada pieniä jalkojani sen ruumiin ympärille, mutta isä piti minusta kiinni estääkseen minua putoamasta. Onneksi rakastin sitä ja siitä lähtien olen kasvanut hevosten kanssa."

"Nuorempana minut yllätettiin aina vaihtamassa vaatteita rannalla. Yleensä minut bongattiin hiekkadyynien seasta märät uikkarit puoliksi päällä ja puoliksi riisuttuina. Ajattelin, että "loistavaa, kukaan ei näe minua täällä", ja sitten ryhmä tyttöjä käveli ohi ja näki kaiken."

"Joisin ehdottomasti kupillisen teetä mukista - niin teen aina. Ihan sama missä olen."

"En usko, että olen koskaan kokenut aitoa rakkautta. En tiedä, millaista se tulee olemaan, mutta luulen kyseen olevan siitä, että haluaa viettää loppuelämänsä sen ihmisen kanssa."

"Vinkkini hyvään suudelmaan on aina aloittaa pehmeästi ja hellästi."

"Rakastan käsiäni - ne ovat paras ruumiinosani!"

lisää

© 2001 Pami

AJANVIETETTÄ

tietokilpailu
fanien juttuja
gallupit
sitaatit
taustakuvat
sekalaista

1