TOP OF THE POPS 66/ELOKUU 2000
NICKY
Kuulimme, että kävitte muutamilla rajuilla shoppailukierroksilla.
No, Kian sanoisi luultavasti että hän oli pahin, mutta minä sanon että se olin minä. Me kumpikin tulimme hulluiksi heti kun pääsimme LA:han. Käytin todellakin omaisuuden - yli 5 000 puntaa!
Eikö se maksanut sinulle matkatavaran ylipainona?
Meidän ei koskaan tarvitse maksaa matkatavaran ylipainoa, koska Anto (Westlifen kiertuemanageri) aina jakaa bändin kuvia tai nimmarilla varustettuja levyjä. Kutsumme Aer Lingusia isoksi, vihreäksi linnuksi - he näyttävät aina olevan iloisia saadessaan nähdä meidät!
Oliko amerikkailainen ruoka kelvollista?
En pitänyt sellaisista kuin maissisuurimot (ryynimäinen, amerikkalainen aamupalaruoka). Manhattanissa yövyimme irlantilaisessa hotellissa, jossa oli tarjolla muhennosta, kaalia ja perunoita sun muuta - ihanaa! Täytyy kuitenkin sanoa, että Ronald McDonald ja Kentucky Fried Chicken ovat legendoja ja saavat kiitokset seuraavalla albumillamme!
Törmäsittekö mihinkään odottamattomiin kielikynnyksiin?
Levy-yhtiömme siellä päässä oppi nopeasti joitakin meidän sanoistamme, kuten 'knackered'. Ensin he ihmettelivät, mitä 'knockered' tarkoittaa, mutta seuraavana päivänä jotkut käyttivät sitä lähes joka toisena sanana!
Harkitsisitko ikinä LA:han muuttamista?
Voisin todellakin asua LA:ssa - se on mahtava! Vaikka se onkin hyvin 'teko'. Olisin siellä kaksi kuukautta, sitten haluaisin kuollakseni kotiin!
Miksi?
En kestä silikonirintoja - niitä näytti olevan joka puolella LA:ssa! Eivätkä vain tytöt tee kauneusleikkauksia ollakseen paremmannäköisiä. Näyttää siltä, että väkisinkin tietyssä iässä sekä pojat että tytöt tekevät jotain nenälleen!
Yhtään hurjaa flirttailua Westifen puolelta?
Me olemme aina flirttailemassa! Bryan oli pahin flirttailemaan jenkkityttöjen kanssa - kuten tavallista! Hän ei ole kovin salaileva siitä. Hän vain kertoo puoli vuotta myöhemmin, 'Muuten...' Luulin, että Mark todella saisi jotakin kehiteltyä Mandy Mooren kanssa, mutta ei! (Katso Markin osuutta lukeaksesi yksityiskohdat!)
No niin, paljasta mehukkaat Amerikan rock'n'roll-jutut.
Ne ovat oikeastaan aika tylsiä Valloissa, koska minä olen rock'n'roll! Rakastan poikien iltoja ulkona, mutta se on hankalaa sen ikäjutun takia. Joten, sorry, sitä ei tapahtunut!
haastattelun Mark-osuus
© 2001 Pami