Ajankohtaista
Bändi
Media
Ajanvietettä
Sivu
|
YKSINÄISET SYDÄMET
Onko ulkonäkö tärkeämpi kuin luonne - rehellisesti sanottuna?
Bryan: Ne ovat YHTÄ tärkeitä.
Nicky: Kukaan ei pidä kenenkään luonnetta puoleensavetävänä jos ei ensin pidä toisen ulkonäöstä, eihän?
Nicky: Minulle, ensimmäisellä kerralla kun hänet näkee sen tietää. En voisi tapailla ketään, jonka kanssa olen ystävä, minun täytyy ihailla häntä heti alusta asti.
Shane: Aluksi on, kyllä, mutta hänen ei tarvitse olla tyrmistyttävä. Mutta jos hän puhuu liikaa, pelkäänpä että toivo on mennyttä!
Kian: En ole niin turhantarkka, ihan totta! En oikeastaan välitä.
Mikä on hääpäiväunelmasi?
Shane: Koko elämäni ajan olen halunnut todella valtavat, valkoiset häät ja ne pidettäisiin ehdottomasti Irlannissa.
Nicky: En ikinä lähtisi mihinkään mennäkseni naimisiin. Haluan suurimmat häät ja juhlat mitä Irlanti on koskaan nähnyt!
Montako lasta haluat?
Bryan: Kuusi!
Mark: Haluaisin aloittaa yhdellä tai kahdella. Sitten näkisin millaisia ne ovat ja voisin päättää, haluanko lisää!
Nicky: Haluaisin mielelläni kolme, pojan ja kaksi tyttöä.
Shane: Haluaisin ison perheen, samoin kuin minulla on ollut!
Kian: Haluaisin kolme, mutta se riippuu tietysti vaimostakin.
Haluatko tytön päättävän, missä kaappi seisoo?
Shane: Kyllä, pidän ajatuksesta, että minua käsketään tekemään jotain!
Kian: Haluan, kyllä! Mutta sekoitus molemmista on hyvä. Olisi inhottavaa ajatella, että tyttöystäväni pelkää sanoa mielipiteensä.
seuraava sivu
© 2001 Pami
| MEDIA
artikkelit
kuvat
äänitiedostot
videot
sanat
levyarvostelut
linkit |