Pikku-Tiitiäinen YLE:n suuressa puristuksessa

Dreamwear Club ry on jo vuosien ajan ollut näkyvillä eri lehdissä tuoden transvestisuutta yleiseen tietoon. Tämä julkisuus hälventää turhia ennakkoluuloja ja mahdollisesti voimme kerätä jopa ymmärtämystä tätä meidän hieman erikoista tarvettamme kohtaan.
Minulla on ollut mahdollisuus kantaa korteni kekoon transvesti- suuden tekemiseksi tunnetuksi sekä omilla kotisivuillani että pääsemällä (toki itse aktiivisesti otin yhteyttä toimittajaan) HS:n NYT-liitteen PinUp-tytöksi, sekä Haloo-lehden kuvatukseksi. Tehokkain mediaväline, kaimamme TV, oli osin vielä jäänyt hyödyntämättä asiaamme ajamaan.

Trans-asiat kiinnostavat ihmisiä, mutta meillä ei ole uskallusta tuoda omaa persoonaamme mukaan pelätessämme julkisen esiintymisen vaarantavan siviilipersoonamme sosiaalisia suhteita jopa kohtuuttomasti. Itse olen pohtinut jo pitkään tätä pelokasta suhtautumistamme kaikkinaiseen kiinnijäämiseen, ja tehnyt omat päätelmäni siitä, että jos ei muuta, voin toimia "koekaniina" tai tehdä empiirisiä tutkimuksia asiasta. Olen jatkuvasti esiintynyt julkisesti transvestiittina erilaisissa tilaisuuksissa kohdaten monenmoisia ihmisiä (toki koittaen säilyttää anonymiteettini edes osin).
Vain näkymällä voimme lisätä ihmisten tietoa transvestiiteista.

Ensimmäisen kerran kuulin television tavoitelleen meitä, kun Kaken Pesula halusi transihmisiä mukaan ohjelmaansa. Harkitsin ilmoittautumista mukaan ihan vakavasti, mutta vielä tuolloin asukokoelmani ei ollut lähestulkoon sellainen, jossa julkisempi esiintyminen olisi ollut edes mahdollista. Ja niin vain kävi, ettei tietääkseni kukaan ko. ohjelmassa edustanut Dreamwear Club:ia, mikä oli todella harmi, ja hukkaan heitettyä ilmaista mainosaikaa.
Keväällä 2001 kyseli MTV3:n Helmi -ohjelma tiittiä mukaan heidän ohjelmaansa, ja tunsin olevani valmis mahdollisesti mukaan. Lähetin sähköpostia transvestiittiohjelman tekijöille, mutta jostakin syystä en koskaan saanut palautetta. Osin MTV3:ssa oli juuri tuolloin tulossa suuria säästötoimia, ja koko Helmi-ohjelma lienee ollut myös vaakalaudalla.

Minuun otettiin yhteyttä ja kysyttiin halukkuuttani esiintyä YLE:n FST:n Solarplexus -ohjelmassa. Vuorokauden asiaa pohdittuani päätin ilmoittaa olevani valmis osallistumaan ohjelman tekoon, myös tärkeänä argumenttina oli se, ettei tällaista mahdollisuutta voi yksinkertaisesti olla hyödyntämättä.
Toimittaja Maria Pörtfors ottikin minuun välittömästi yhteyttä ja sovimme kuvausten tekemisen jo seuraavalla viikolla. Varasin itseni vuosilomapäivän ko. tilaisuutta varten.

Koska jo aiemmin on ollut pientä keskustelua mahdollisesta televisioesiintymisestä, tiesin pyytää haastattelukysymyksiä jo etukäteen. Lisäksi varmistin, että voin vaatia ääntäni editoitavaksi tunnistamattomaksi. Saamani kysymykset olivat varsin helppoja, joten huoleni siitä, että joutuisin kiemurtelemaan syvällisten transpohdintojen kanssa, tuntui turhalta.
Tuosta äänen editoinnista kuitenkin jo hetimiten luovuin, sillä kovin "hassu", epäaito ääni, tekisi karhunpalveluksen tiiteille. Transvestisuus tulisi varmasti kovin epämääräiseksi, kun henkilö ei uskalla edes omalla äänellä tulla esiin. Toki minut hyvin tuntevat ihmiset saattavat tunnistaa minun siviilipersoonani, mutta toisaalta olen jo tähänkin valmis itseni kanssa.

Tässä toimittajan lähettämät kysymykset ja lähettämäni kirjallinen palaute:

Halusit tutustua kysymyksiin etukäteen. Tässä ne ovat:

• 1. Mikä on mielestäsi tosi mies?
  
• 2. Millaiselta miesrooli sinulta tuntuu? Tyydyttävältä? Kapeelta?
  
• 3. Mikä pouli itsestäsi ilmaiset kun puet naiseksi?
  
• 4. Ympäristö varmaankin reagoi sinuun kun olet pukeutunut naiseksi.
  Miten? (siis jos käytät julkisesti naisten vaatteita)
  
• 5. Mitkä ovat tavallisimmat ennakkoluulot transvestiittinä olemisesta?
  Mitkä reaktiot ovat sinulle tuttuja?
  
• 6. Pidit transvestiitti puoleesi salassa vaimolta, kunnes päätit kertoa.
  Miten hän reagoi?
  
• 7. Miten lapset siihen suhtautuu. Jos et ole kertonut heille, miksi olet
  päättänyt olla kertomatta?
  
• 8. Miten sinä koet tämän päivän käsitys sukupuolirooleista? Tiukka?
  Parempaan päin?
  
• 9. Haluaisitko ilmaista itseäsi enemmän/ useammin transvestiittina?

Tosi mies on mielestäni mies, joka haluaa - tai jonka on suorastaan pakko - korostaa miehisiä ominaisuuksiaan. Tavallisen, hyvän itsetunnon omaavan miehen ei tarvitse erityisemmin korostaa omaa miehisyyttään.

2. Millaiselta miesrooli sinulta tuntuu? Tyydyttävältä? Kapeelta?

Olen täysin tyytyväinen omaan miesrooliini. Olen tyytyväinen, vaikka tämä rooli on hyvinkin kapea.
Vaikka nykyisin puhutaankin ns. pehmomiehistä, on miehen rooli yhä aika rajoittunut.
... turhaa löpinää poistettu ....

3. Mikä puoli itsestäsi ilmaiset kun puet naiseksi?

Tämä on jo sitten vaikeampi kysymys. Jokaisella ihmisellä persoonassaan lienee useita ulottuvuuksia. Luulen, että koitan pukeutumisella korostaa omaa feminiinistä puoltani. Toki arkena, "siviilissä" olen aivan tavallinen maskuliisen miehen kuva, mutta minulla on oma tarpeeni irrottautua tästä jopa hieman stereotyyppisestä roolista. "Loma sukupuolesta" on hyvin kokonaisvaltaisesti rentouttavaa. Jopa suorastaan jännittävää ja avartavaa. Näkökulma sukupuoleen muotoutuu aivan toiseksi.

4. Ympäristö varmaankin reagoi sinuun kun olet pukeutunut naiseksi.
Miten? (siis jos käytät julkisesti naisten vaatteita)

Satunnaisesti kuljen ystävieni kanssa kadulla, ravintoloissa tms. Ympäristö ei ole erityisemmin osoittanut enempää negatiivista kuin positiivistakaan huomiota. Tosin olen tilanteet jo tarkoin harkinnut etukäteen. Yleensä ympäristö suhtautuu meihin hyvin alkujännityksen lauettua niin heidän kuin meidänkin puolelta.

5. Mitkä ovat tavallisimmat ennakkoluulot transvestiittinä olemisesta?
Mitkä reaktiot ovat sinulle tuttuja?

Yleisin harhakuvitelma transvestiiteista lienee arveltu syy pukeutumiseemme. Kuten transihmisillä yleensäkin, seksuaalinen suuntautuminen ei ole syy eikä seuraus. Itse uskon, että seksuaalinen suuntautumisemme vastaa täysin normaaliväestön seksuaalista jakautumaa hetero, homo, lesbo tai bi -suuntautumisen suhteen. Toisaalta transvestisuus on niin tuntematon ilmiö, että on täysin ymmärrettävää, että uuteen vieraaseen suhtaudutaan hyvinkin pidättyvän varovaisesti, ja jopa hyvin kielteisesti.

6. Pidit transvestiitti puoleesi salassa vaimolta, kunnes päätit kertoa.
Miten hän reagoi?

Puolisoni otti asian äärimmäisen raskaasti. Yhä reilun kolmen vuoden jälkeen asia ei ole helppo. Mutta miksipä olisikaan; oma hyväksymiseni transvestiitiksi kesti lähes 40 vuotta, miksi puolisoni pystyisi hyväksymään tämän puoleni siltä seisomalta. Olemme käyneet parisuhdeterapiassa vajaan vuoden selvittelemässä avioliittoamme - tosin transvestisuus on ollut vain yksi käsiteltävä asia. Mutta lähtökohta parisuhdeterapian aloittamiseen.

7. Miten lapset siihen suhtautuu. Jos et ole kertonut heille, miksi olet päättänyt olla kertomatta?

Olen kertonut lapsilleni toissa kesänä (Toim. Huom. 2000). Koskapa en juurikaan enää kotona pukeutuneena esiinny, ei mielestäni asia ollut kuin ns. ilmoitusasia. Minulla on kaksi poikaa - juuri täysi-ikäisyyden saavuttanut, sekä murrosikäinen.

8. Miten sinä koet tämän päivän käsitys sukupuolirooleista? Tiukka?
Parempaan päin?

Toki yhteiskunta on tullut tällä hetkellä - korostan tällä hetkellä, jonkin verran suvaitsevammaksi moninaisuutta tai erilaisuutta kohtaan. Mutta yhä on paljon hyvinkin tietämättömyyten perustuvaa ennakkoluuloisuutta erilaisia ihmisryhmiä kohtaan.

9. Haluaisitko ilmaista itseäsi enemmän/ useammin transvestiittina?

En edes osaa kuvitella tilannetta, jossa transvestisuuteen osattaisiin suhtautua aivan normaalina erilaisuuden ilmiönä. Koskapa kohdallani pukeutuminen vastakkaisen sukupuolen asuun on aina ollut satunnaista, ja hyvin ennalta suunniteltua, mahdollisuus pukeutua esim. mielialan mukaan tuntuu tavoittamattomalta fantasialta. Toisaalta, jos pukeutumiseni olisi aivan arkipäiväistä, se ehkä menettäisi osan jännityksestään. Vaikea sanoa - sillä tuskin omana aikanani tilanne tulee muuttumaan niin suuresti, että oman transvestisuuteni toteuttaminen kaikissa tilanteissa tulee olemaan mahdollista.
Toki unelmia jokaisella pitää olla, mutta uskoisin, että yhä pärjäisin voidessani toteuttaa omaa transvestisuutta satunnaisen säännöllisesti tässäkin tapauksessa, jossa se olisi yleisesti _sallittua_.

Yhä asukokoelmassani on vakavia puutteita, osan vaatteista olen saanut lahjoituksina, kirppareilta ja harvakseltani ostanut jotakin niin postimyynneistä kuin suoraa kaupoista, joten kovin kauaa ei tarvinnut pohtia, missä asuissa esiintyisin.
Ajatuksena oli, että fst esittää minut siviilihenkilönä ja muuntumista naisellisemmaksi (meikkaus), varsinainen haastattelu sekä lisäksi pieni pyrähdys kaupungilla.
Matkalaukkuuni pakkasin mielestäni edustavimman juhlavan asukokonaisuuteni, punaisen raakasilkkikotelohameen ja keltaisen blazerin haastattelutilaisuutta varten. Kaupungille lähteäkseni skottiruutuisen hameeni, harmaan puseron sekä uusimmat ulkoiluun suunnittelut nilkkurini.

Olimme sopineen Marian kanssa treffit YLE:n toimitiloihin klo 9.20, jossa aloittaisimme kuvauksen ensin siviilipersoonaani kuvaten. Valitsin päälleni miehistäkin miehisemmän tumman puvun ja lisäksi alkuun käytin lyhyttä, harmaata peruukkiani. 9.30 aloitti meikkaaja lähes toivottoman urakkansa, jota muuntautumista kuvattiin lähes koko ajan.
Tavoite oli, että kuvat olisivat tarpeeksi pieniä yksityiskohtia, ettei siviilipersoonani kävisi aivan liian ilmeiseksi. Lopuksi kuvaksiin koitettiin saada tuo hätkähdyttävä yllätys katsojalle - istun "siviilipersoonana" meikkaustuolissa, joka käännetään kameraan päin, kun olen lopulta täysin laittautunut.
Meikki vastasi täysin NYT-lehden kuvausmeikkiä - itse oli meikkiin hyvin tyytyväinen. Tuskin edes tunnistin itseäni.

Seuraavaksi Maria ehdotti pientä kahvitaukoa ennen itse haastattelua, mutta jostakin syystä pidin parempana heti pistää tuon haastattelunkin purkkiin. Tämä tuskin oli paras mahdollinen ajatus, sillä haastattelu oli jossakin määrin vaikeampi tilanne kuin aluksi uskoinkaan. En ollut lainkaan niin vakuuttava mielestäni kuin yleensä rauhassa jutustellessani transvestisuudesta. Kysymykset olivat pääosin samansuuntaisia kuin minulle jo etukäteen annetut kirjalliset kysymykset, mutta tästä käsikirjoituksesta osin poikettiin.

Erityisemmin itseäni ei haastattelu jännittänyt, mutta yllättävän vaikeaa oli saada ajatuksensa puettua sanoiksi. Haastatteluhan tullaan muotoilemaan aivan uudestaan leikkaamalla tekstiäni - tämähän oli jo etukäteen tiedossa. Jännityksellä tulen odottamaan tuota lopullista versiota tuosta haastattelusta.
Mutta lopulta Maria lupasi viimeisen kysymyksensä ja vihdoin tuon jälkeen saatoin rentoutua tämän tulikokeen tultua tehdyksi, kunnialla? Vielä pitää muistuttaa, että edes siviilissä en moisia julkilausumia joudu tekemään, joten koko haastattelutilanne oli minulle aivan uusi kokemus.
Nyt kyllä savuke tai pari maistui kahvikupposen ääressä.

Seuraava kuvaustilanne oli Marian kehittelemä Ego-Training Imago-colsulting koulutusjohtajan Riitta Pullan opastus naiselliseen käyttäytymiseen. Leppoisissa merkeissä tätä mm. kävelykoulutusta kuvattiin YLE:n jumppasalissa. Saapa nähdä, millainen pätkä tuosta mahdollisesti otetaan itse ohjelmaan. Keskustelin Riitan kanssa hänen kiinnostuksestaan tulla kouluttamaan meitä, johonkin tapahtumaamme. Riitta Pulla antaa myös yksityistunteja tarvittaessa.

Marian kanssa jo alkuun pohdimme kuvaussessiota ihan kaupungilla tavallisen väen keskuudessa. Maria päätti, että tämä kuvaus toteutetaan Bulevardilla, jossa olen menossa Ekberg:in kahvilaan kupposelle kahvia leivoksen kera. Tästä kuvattiin muutamia otoksia kävelystäni kohti Ekbergia, sekä kuvaus kadulta istuessani kahvikupposeni ääressä, sekä joku kuva Ekberg:ltä sisältä.

Mutta siinä se sitten oli - puolenpäivän urakka SolarPlexus -ohjelmaan. Palasimme YLE:n tiloihin, kameramiesryhmä hyvästi minut ihan kädestä pitäen, pääsin pukeutumistilaan, jossa saatoin poistaa meikit ja vaihtaa vaatteeni taas arkisempiin, pakata taas mekot ja muut kimpsut tukevasti matkalaukkuun ja häipyä vähinäänin YLE:n viihdekeskuksesta.
Maria totesi, että päivä oli ollut hänellekin aivan uusi, mukava kokemus tehdä töitä transvestiitin kanssa. Itse olin ihan haltioissani päivästä - oli tosi mukavaa päästä mukaan ohjelmantekoon. Toivottavasti tämä iloinen, avoin suhtautumiseni asiaan näkyisi myös itse tuossa lyheyssä 4-5 min pätkässä, joka tiettävästi lähetetään kevään 2002 aikana valtakunnanverkkoon.

PS. Ohjelma esitettiin sunnuntaina 28.4. 2002 klo 17.05 YLE1:llä.
Olen saanut melkoisen paljon positiivista palautetta esiintymisestäni ohjelmassa niin tiitti-ystäviltäni kuin muiltakin ympyröissämme liikkuvilta ihmisiltä.

Nykyisenä kännykkäaikakautena sukulaisten ja tuttavien luurit olivat käyneet kuumina joidenkin bongattua ohjelman, ja varsin monet toki, kuten arvata saattoi, tunnistivat minut. Osalta heistä olen saanut perin negatiivista ensivaikutelmaa ja palautetta, mutta myös joiltakuilta joitakin rohkaisevia sanoja.

Työpaikalta tai muista yhteyksistä en ole saanut toistaiseksi mitään palautetta tv-esiintymisestäni.