Heippa taas ystävät. Niin se aika kuluu, aivan äsken oli kevät ja nyt sitten sataa vettä kaatamalla. No, toivottavasti pian saadaan lunta maahan. Kesähä oli, kuten muistamme vuosisadan kuumin ja kuivin, joten ainakaan minulla ei sen suhteen ollut mitään valittamista. Päätinkin viisivuotis synttäreitteni kunniaksi selailla albumiani, ja tehdä tämän tarinan sen pohjalta. Kaikki kuvat ovat ennen julkaisemattomia ja mukana on aivan tuoreitakin otoksia. Joten mennäänpä asiaan... .. Voi kuinka suloisia olimmekaan Purri-serkun kanssa vauvoina.... Tuolloin ei vielä tiedetty maailman pahuudesta ja ihmisten ihmeellisyydestä mitään... On se vaan kummallista kuika meikäläinen on tullut niin fiksuksi vanhetessaan, kun taas Purri on ainoastaan pullistunut... Poikkesihan se Purri joskus meilläkin, mutta sellaistahan se on... En ollenkaan pitänyt moisesta "karvakasasta" joka äidin harmiksi karvastaa kaikki paikat. Ei muuta kuin pari sähäysta ja Purri oli koko kyläilyn ajan kuljetuskopassa. Ei ole serkkupoikaa sen koommin näkynyt... Kummallinen nirppanokka kaikenkaikkiaan... .. Kuten jo jossain aikaisemmassa tarinassa kerroinkin minulla oli mitä ihanin lapsuus. Noin rakastavia ihmisvanhempia saa kyllä hakea. Katsokaa nyt eikö iskä ja äiskä olekkin hellyyttäviä näissä kuvissa. Olen minä melkoinen onnenkatti. Oikeastaan sirkusurakin olisi voinut tulla kysymykseen mekäläisen kohdalla, sillä voitko väittää, etteikö akrobaatin arbeettiin olisi ollut edellytyksiä. Kuitenkin koti-prinsessan mukavat päivät voittivat kaikenlaiset killumiset maan ja taivaan välillä, ja voihan noita "kykyjä" aina treenata saunan oven päällä... En ilmeisemmin ole kertonutkaan tästä salaisesta intohimostani aikaisempaa. Puutarhanhoito on mitä mukavin harrastus oli vuodenaika sitten mikä tahansa. Tässä laitamme iskä kanssa kukkia talvilepoon havujen alle. Minä tosin yleensä pitäydyn "esimiestehtävissä" ja jakelen määräyksiä. Eihän nuo ihmiset oikein tiedä mitä milloikin on tehtävä ja missä järjestyksessä. Ja onhan tuolla punaisella ajoneuvolla (Ferrari ???) mukava körötellä paikasta toiseen. Yleensä, kun ulkona on oikein rehkinyt, alkaa ramaisemaan. Silloin on kunnon löhöilyt sohvalla paikallaan. Ihmiset eivät vain aina ymmärrä millainen sen hyvän sohvan tulee olla. Meilläkin kesti monta vuotta ennenkuin uusi kankainen lepoalusta saatiin olohuoneeseen. Meikäkatin täytyi viettää sen vanhan nahkaisen kanssa monta "puhdetta", ennenkuin se oli saatu kynsittyä sellaiseen kuntoo, että vaihto oli ajankohtainen. Ihmettelempä vaan mitä iskä ja äiskä oikein huokailivat sen kamalan nahkasohvan kanssa. Tämä uusi on kyllä heidänkin mielestään paljon parempi. Olisivat vaan heti alussa uskoneet minua ja vieneet sen rakkineen vaikkapa Purrille... Ihan vieläkin meikäläinen hihittelee *hihihihi* kun näkee tämän kuvan. Siinä Hansu-serkku on juuri tullut eläinlääkärin luota leikkaukselta... Hänelle laitettiin sellainen kankainen "sukka" päälle haavan suojaksi... 2-viikkoa Hansu-parka joutui pitämään tuota hassua asustetta. Voi rassua, sääliksi kävi, sillä Hansu häpesi silmät päästään liikkuessaan moisen rievun kanssa. Ja ajatelkaa, ihmiset pujottautuu tuollaisiin kapistuksiin joka armas aamu. Kun hän oli tuosta "leningistä" päässyt eroon, iski haavaan joku ihme basilli. Runsaan viikon Hansu taisteli elämästään puolikuolleena. Onneksi "pöpö" saatiin poistumaan, ja Hansu pidettyä elävien kirjoissa. Mitä minä olen sanonut, pysykää loitolla lääkäreistä, niin terveyskin kukoistaa... Sillävälin kun Hansu piilotteli pipinä peiton alla, Piire taasen tiiraili Tampereen kolleja ikkunasta. Mitä nyt sitten kävi välillä vinoilemassa "bodysta" siskolleen. Olisi saanut hävetä. Mokomakin miestennielijä. Tähän loppuun pistän tälläisen kuvan iskästä. Taas, kuten kuvasta näkyy, ollaan pelattu sen ruskean pahanhajuisen litkun kanssa. Siis voisitteko kuvittella kenekään kissan kävelevän kaljakorit kenkinään... Ja vielä kilpailla toisten yhtä hullujen kanssa nopeudesta ??? Ette varmaan. Siinähän se pieni ero ihmisen ja kissan välillä onkin. Ihminen on niin inmeellinen, niin ihmeellinen... Ihmisiä, hyvät kisutoverit täytyy vain yrittää ymmärtää... Joten, ei sitten muuta kuin aletaan odottelemaan joulua ja joulupukkia. tv: Miiru
© Page updated 15-Nov-99 These pages are powered by Microsoft Notepad ®