Neuvostoliiton kielipolitiikkaa: Karjalan kirjakielen suunnittelu 1930-luvulla

Hosted by

GeoCities

Marraskuussa 1939 pidetyssä karjalan kielen dialektologiaa käsitelleessä neuvottelukokouksessa arvioitiin saatuja kokemuksia ja määriteltiin tavoitteita. Kulttuuri-instituutin johtaja V.I. Mašezerski totesi, ettei karjalaisen lukutaidon levittämiseksi vielä työskennelty riittävästi. Varsinkin käännöskieli oli kaukana kansankielestä, ja karjalan kielen tutkimus oli edelleen alkutilassaan. Kulttuuri-instituutin kielitieteen osaston vuoden 1939 julkaisusuunnitelmasta oli saatu valmiiksi vain reilu kolmasosa. Sanakirjojen julkaisu oli jouduttu siirtämään seuraavaan vuoteen.³⁸⁷ Kahden vuoden tauon jälkeen instituutti pyrki jälleen keskittymään myös murretutkimukseen, joka samalla loisi perustaa kirjakielen kieliopin ja sanaston normittamiselle. Pitemmän aikavälin tavoitteena oli laatia mahdollisimman täydellinen karjalan kielen sanakirja, tieteellinen kielioppi ja murreatlas.³⁸⁸

Neuvostoliiton muiden autonomisten tasavaltojen kielten tavoin karjalan kirjakieli olisi epäilemättä jatkanut omaa hiljaista elämäänsä, ellei maan ulkopolitiikka olisi ratkaissut sen kohtaloa. Talvisodan alettua tasavallan johdon kiinnostus karjalan kieleen alkoi selvästi hiipua. Suomenkielistä toimintaa Karjalan suomalaisväestön keskuudessa oli varovaisesti käynnistelty jo keväällä 1939.³⁸⁹ Kokonaan uusi tilanne syntyi saman vuoden joulukuussa. Tasavallan lehdissä kerrottiin Neuvostoliiton ja Terijoen hallituksen tekemästä sopimuksesta, jonka mukaan Karjalan ASNT:n karjalaisalueet tultaisiin liittämään Suomeen. Sovetskoi Karelijan sivuilla kahden vuoden ajan kirotut "finskoit fašistat" ('suomalaisfasistit') muuttuvat kuin taikaiskusta "meijän suomelaziksi vellilöiksi" ('meidän suomalaisiksi veljiksemme'). Talvisodan jälkeen, 31.3.1940 perustetun Karjalais-Suomalaisen Sosialistisen Neuvostotasavallan toiseksi viralliseksi kieleksi (venäjän rinnalle) tuli jälleen suomi. Lyhytaikaiseksi jääneestä karjalan kirjakielikokeilusta päätettiin luopua.

Uutta liitontasavaltaa perustettaessa suomen kielen käyttöä perusteltiin samoin argumentein kuin kymmenen vuotta aikaisemminkin:

Suomen kielellä - lausui Keskuskomitean sihteeri tov. Kuprijanov Karjalais-Suomalaisen SNT:n Kommunistisen puolueen ensimmäisessä edustajakokouksessa - on luotu enemmän kulttuuriarvoja. Se on täysin vakiintunut kirjakieli, jolle on käännetty maailmankirjallisuuden klassikoita ja jolla on julkaistu tieteellisiä teoksia ihmistiedon kaikilta aloilta. Samalla suomen kieli on ymmärrettävä karjalaisille. Karjalan työtätekevät voivat helposti oppia suomen kirjakielen ja omaksua tällä kielellä ne tiedot, jotka ihmiskunta on koonnut. Karjalan kansan kulttuurikehitys tapahtuu nopeimmin juuri suomen kielellä.

Puoluesihteeri G.N. Kuprijanov toi selvästi esille myös suomen kielen käyttöönoton ulkopoliittisen merkityksen:

Me otamme suomen kielen käytäntöön kokonaan poliittisessa tarkoituksessa. Nyt meidän tarkoituksenamme on kaadereiden valmistaminen valtiollisen ja puoluetyön kaikkia aloja varten, tieteen, kulttuurin ja taiteen omaksumiseksi suomen kielellä. Tarkoituksenamme on Karjalan ja Suomen kansojen lähentäminen ja läheisen yhteistyön aikaansaaminen.³⁹⁰

Karjalais-suomalaisen kieliyhteyden tieteellisten perusteiden esittely annettiin Leningradin Krestyn vankilasta vuonna 1940 vapautetun D.V. Bubrihin tehtäväksi. Karjalan kulttuuri-instituutin julkaisuun tarkoitetussa artikkelissa "Shodstvo i različie meždu finskim i karel'skim jazykami" ('Suomen ja karjalan kielten yhteiset piirteet ja erot') Bubrih vetosi suomen ja karjalan kielen historialliseen yhteyteen: molemmat ovat kehittyneet ensimmäisellä vuosituhannella puhutusta yhteisestä kielestä. Niiden väliset erot johtuvat yhteistä kieltä puhuneiden heimojen hajaantumisesta laajalle alueelle sekä Ruotsin ja Venäjän rajan vaikutuksista. Suomen ja karjalan äännejärjestelmän eroja Bubrih kuvasi huomattaviksi, "mutta käytännössä tämä ero ei osoittaudu läheskään niin merkittäväksi, kuin se ensi näkemältä tuntuu". Morfologiassa on Bubrihin mukaan vain yksi piirre, joka voimakkaasti erottaa kaikki karjalan murteet suomen kielestä: impersonaalin käyttö monikon kolmannen persoonan muodoissa kuten antavat, antoivat jne. Muiden erojen suhteen eri karjalaismurteet poikkeavat toisistaan vähintään yhtä paljon kuin suomen kielestä, ja samankaltaisten eroavaisuuksien kanssa joutuu tekemisiin myös suomen kirjakieltä opetteleva suomalainen. Sanastoltaan suomi ja karjala poikkeavat huomattavasti, "mutta tämä ei tarkoita, etteikö karjalainen voisi lainkaan ymmärtää suomea tai suomalainen karjalaa". Yhteinen perussanasto antaa suomenkielisessä koulussa opiskelevalle karjalaiselle mahdollisuuden vähitellen omaksua myös karjalasta poikkeava nykyaikainen suomalainen sanasto. "Tukeutumalla niihin sanastokerrostumiin, jotka ovat syntyneet suomalais-karjalaisen kieliyhteyden aikana, on täysin mahdollista opettaa karjalaiset kokonaan ymmärtämään suomen kieltä."³⁹¹

Karjalan kirjakielen käyttö lakkautettiin vuoden 1940 syksyyn mennessä. Keväällä tasavallassa oli ollut 167 karjalankielistä alkeiskoulua sekä 42 vajaakeskikoulua ja 13 keskikoulua, joissa opetusta annettiin karjalaksi ja venäjäksi. Samana syksynä aloitettiin koululaitoksen suomalaistaminen. Karjalan valistusasiain kansankomissariaatin laatiman suunnitelman mukaan luokat 1-4 oli tarkoitus siirtää suomenkieliseen opetukseen lukuvuoden 1940/41 alusta lähtien lukuunottamatta Aunuksen, Vieljärven, Prääsän, Tunkuan ja Petrovskin piirejä, joissa karjalankielistä opetusta oli toistaiseksi tarkoitus jatkaa luokilla 3-4. Kalevalan, Kiestingin, Repolan, Rukajärven ja Seesjärven piireissä suomenkieliseen opetukseen pyrittiin siirtämään myös luokat 5-7. Ylemmillä luokilla opetusta oli opettaja- ja oppikirjapulan takia tarkoitus jatkaa venäjäksi. Samaan aikaan joukko "venäläisessä ympäristössä" sijaitsevien karjalaiskylien kouluja Aunuksen, Prääsän ja Kontupohjan piireissä muutettiin pysyvästi venäläisiksi.³⁹²

Vuonna 1941 Karjalassa ilmoitettiin olevan 206 suomen kielellä toimivaa koulua (152 alkeiskoulua, 43 vajaakeski- ja 11 keskikoulua). Petroskoihin perustetussa yliopistossa toimi suomalais-ugrilainen ryhmä, suomalainen teatteri oli avannut ovensa.³⁹³ Huhtikuun alussa 1940 lakanneen Sovetskoi Karelijan tilalla ilmestyi suomenkielinen päivälehti Totuus, kirjallisuuslehti Karelijan korvasi suomenkielinen Punalippu. Helppoa ei suomenkielisen kulttuuritoiminnan herättäminen kuitenkaan ollut. 1930-luvun vainojen seurauksena esim. suomenkielisiä kirjailijoita oli jäljellä vain muutamia. Kirjallisuuslehti Punalippu joutui turvautumaan etupäässä venäläisten teosten käännöksiin.³⁹⁴

Paluu suomen kieleen näyttää merkinneen myös 1930-luvun karjalaistamispyrkimyksistä luopumista ja ainakin osittaista paluuta suomen yleiskielelle tyypilliseen purismiin. Karjalaisten ja suomalaisten kieli- ja kulttuuriyhteyttä korostavaa uutta virallista linjaa kuvastaa seuraava katkelma keväällä 1940 NKP(b):n Karjalais-suomalaisen SNT:n keskuskomitean agitaatio- ja propagandaosastossa luentokäyttöä varten valmistetusta esitelmästä:

Minun täytyy sanoa, että kielitieteilijät ovat yrittäneet "kansainvälistyttää" suomenkieltä. Se ei ole oikein. Minkäänlaista suomenkielen "uudistamista" ei saa suorittaa.

a) Meidän tulee opetella ja osata sitä kirjakieltä, jota Suomen kansan enemmistö käyttää.

b) Kun kansainväliset sanat liittyvät karjalais-suomalaisen kansan enemmistön elämäntapoihin, silloin ne aivan luonnostaan myös tulevat kieleen, emmekä me saa kirjallisesti muokata kieltä lisäämällä siihen sanoja, jotka eivät ole käytössä karjalais-suomalaisen kansan enemmistön puhekielessä - siten keinotekoisesti tärvelemme kieltä.

Emme saa unohtaa, että suomalaisen väestön enemmistö, joka asuu porvarillisessa Suomessa, puhuu samaa kieltä ja että muutoksia kieleen voi tehdä ainoastaan yhteisesti koko karjalais-suomalainen kansa.³⁹⁵

Karjalan kielen ja kansanperinteen tutkimista jatkettiin kirjakielestä luopumisesta huolimatta. D.V. Bubrih huomautti murretutkimuksen merkityksestä myös käytännön, esim. kouluopetuksen kannalta: "On huomattavasti helpompaa opettaa lapsille (eikä vain lapsille) kirjakieltä, jos tiedetään mistä kirjakielen normeja vastaamattomista paikallisista erityispiirteistä heidät pitää saada luopumaan".³⁹⁶

Toisen maailmansodan jälkeen suomen kielen tehtäväksi jäi Karjalassa toimia lähinnä pienimuotoisen kansallisen kulttuuritoiminnan sekä Suomen ja Neuvostoliiton kulttuuri- ja talousyhteyksien välineenä. Suomenkielinen julkaisutoimintakin palveli 1950-luvun lopulta lähtien etupäässä Suomessa asuvaa lukijakuntaa. Karjalan kirjakielestä ja sen tarpeesta puhuttaessa on pantava merkille erityisesti se tapa, jolla vienankarjalaiset dominoivat tasavallan kansallista (suomenkielistä) kulttuurielämää. Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä lähes kaikki merkittävät karjalaissyntyiset kirjailijat - Nikolai Jaakkola, Jaakko Rugojev, Antti Timonen, Pekka Perttu, Ortjo Stepanov - ovat tulleet Vienasta. Tverinkarjalaiset, livviköt ja lyydiläiset toimivat lähinnä kielen ja kansanperinteen tutkijoina. Ensimmäisen ja pitkään lähes ainoaksi jääneen livvin murretta käyttäneen kirjailijan, Vladimir Brendojevin esikoisrunot julkaistiin vasta vuonna 1971, ja vielä myöhemminkin harvoihin karjalankielisiin julkaisuihin suhtauduttiin lähinnä kuriositeetteina.

387 Sanakirjojen käsikirjoituksia säilytetään Karjalan tiedekeskuksen arkistossa. Kallion oikeinkirjoitussanakirja oli ehditty lähettää ladottavaksi maaliskuussa 1940. Tasavallan kielipolitiikan muututtua se useiden muiden tutkimusinstituutin julkaisujen tavoin vedettiin pois kirjapainosta.

388 Naučnyj arhiv Karel'skogo naučnogo centra AN RF, fond 1, opis' 38, delo 216, listy 1-2, 7-10, 13-19.

389 Suomenkielisen valistustoiminnan aloittamisesta esim. Nurminen. Partorganizacija lyžnoj fabriki. Krasnaja Karelija 18.5.1939; I. Sjukijajnen. Opyt agitatora. Ibid. 26.6.1939.

390 Tsaarinvallan sortamasta alusmaasta sosialismin maan teolliseksi liittotasavallaksi. Totuus 22.6.1940.

391 Naučnyj arhiv Karel'skogo naučnogo centra AN RF, fond 1, opis' 38, delo 255, listy 19, 50-51, 62-63.

Bubrihin puolustukseksi on todettava, etteivät faktat olleet muuttuneet - vain niiden tulkinta. Edellisen vuosikymmenen kannanottojaan hän joutui katumaan vielä myöhemminkin. Vuonna 1949 julkaistussa "yhtä törkeää virhettään" koskeneessa artikkelissa Bubrih sanoutui irti esipuheestaan vuonna 1933 ilmestyneeseen Kalevalan venäjännökseen:

"Siihen aikaan meidän kielitieteemme kävi ankaraa taistelua 'kantakielten', 'kantakansojen', 'kantakotien' ajatuksia vastaan. Antauduin tähän innostukseen, erottaen jyrkästi toisistaan karjalan ja suomen kielen ja kansan. Monet muistavat silloiset esiintymiseni kielikysymyksessä: esiinnyin suomen kieltä vastaan karjalaisten keskuudessa. Sama linja määräsi suhtautumiseni myös Kalevalaan: koska jo E. Lönnrotin ajoista valtaosa ihmisistä piti sitä yhtenä suomen kansan attribuuteista, vastustin sen yhdistämistä Karjalaan."

"Tunnustan virheeni ehdottomasti. Tuomitsen sen ankarasti. Tieteellisessä työssäni olen jo kauan sitten siitä luopunut."

Bubrih 1949: 121-122.

392 Central'nyj gosudarstvennyj arhiv Respubliki Karelija, fond 630, opis' 1, delo 131/1196, listy 41-51.

393 Äikiä 1941: 61-62.

394 Alto 1989: 108-112.

395 Karjalais-suomalaisen SNT:n muodostamisesta. Jäljennös NKP(b):n Karjalan keskuskomitean agitproposaston arkistosta. Suomen valtionarkisto, Pentti Renvallin kokoelma, kansio 10B.

396 Karjalan venäjänkielistä aluelehteä, Leninskoe znamjaa varten vuonna 1940 kirjoittamassaan artikkelissa Bubrih puhuu "Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan maaseutumurteista" (ven. sel'skie govory Karelo-Finskoj SSR). Karjalan kielen olemassaolosta hän ei mainitse sanaakaan. Naučnyj arhiv Karel'skogo naučnogo centra AN RF, fond 1, opis' 38, delo 220.