Neuvostoliiton kielipolitiikkaa: Karjalan kirjakielen suunnittelu 1930-luvulla

Hosted by

GeoCities

Ensimmäiset karjalankieliset kirjat

Karjalan, kuten muidenkin Venäjällä puhuttavien suomalais-ugrilaisten kielten kirjallinen viljely alkoi ortodoksisen kirkon toimesta. Äidinkielen käytön tavoitteena oli kristinuskon alkeiden levittäminen ja syventäminen kansan keskuudessa. Pelkästään venäjän tai jumalanpalveluskielenä käytetyn kirkkoslaavin avulla tämä tavoite näytti olevan saavuttamattomissa.

Ensimmäiset tiedot karjalan kielen kirjallisesta käytöstä ovat 1500-luvulta. Vuosina 1566-1568 Karjalassa matkustellut hollantilainen Simon van Salingen on muistelmissaan kertonut tavanneensa papin, joka näytti hänelle karjalaiset aakkoset sekä karjalan kielelle kääntämänsä uskontunnustuksen ja Isä meidän -rukouksen. 1700-luvulta on tieto erään Poventsasta tulleen papinkokelaan saamasta tehtävästä kääntää ortodoksinen uskontunnustus, Isä meidän -rukous, Herran siunaus ja siveysoppi karjalaksi. Jälkimaailmalle nämä käännökset eivät ole säilyneet.⁷⁷

Ensimmäiset karjalan kielellä painetut kirjat ovat 1800-luvun alusta. Vuonna 1804 ilmestyi kokoelma rukouksia ja lyhyt katekismus varsinaiskarjalan ja livvin murteille käännettynä. Vuonna 1820 Venäjän raamattuseura julkaisi tverinkarjalaksi käännetyn Matteuksen evankeliumin. Uskonnollisen kirjallisuuden painamista jatkettiin vuosisadan lopussa, jolloin Ortodoksisen lähetysseuran Arkangelin osasto ryhtyi julkaisemaan hengellisiä kirjasia vienankarjalaisia varten. Samaan aikaan ilmestyivät myös ensimmäiset oppikirjat - Tverin läänin zemstvon vuonna 1887 julkaisema karjalais-venäläinen aapinen ja Arkangelissa vuonna 1894 ilmestynyt aapinen Kemin kihlakunnan karjalaisia varten.⁷⁸

Eri murteisiin perustuneissa teksteissä käytettiin kyrillistä kirjaimistoa, johon 1800-luvun lopulla alettiin lisätä karjalan äänteitä osoittavia merkkejä kuten ä (= /ä/), ö (/ö/), (/y/), (/jy/), (/jä/).⁷⁹ Varsinaisen kirjakielen luomiseen ei näillä julkaisuilla pyritty, ja niiden käytännön merkitys näyttää jääneen pieneksi. E.V. Ahtian mukaan "kirjakasat ovat enimmäkseen saaneet maata arkistojen hyllyillä, ja jos jokin kappale onkin osunut kansan käsiin, on käännöksen huonous ja lukijan tottumattomuus tehnyt sen vaikutuksen vähäiseksi."⁸⁰

Kielikysymys suomalaistajien ja venäläistäjien taistelukenttänä

Karjalaisten kielikysymys kohosi esille vuoden 1905 tapahtumien jälkeisen yhteiskunnallisen murroksen aikana. Samalla se myös politisoitui voimakkaasti - kielikysymyksestä tuli yksi keskeisimmistä "suomalaistajien" ja "venäläistäjien" karjalaisten sieluista käymän taistelun rintamista.

Suomalaiskansallisten aatteiden vaikutus näkyi selvimmin Vienan Karjalassa, jossa lokakuun manifestin jälkeen ryhdyttiin vaatimaan äidinkielisiä kouluja ja jumalanpalveluksia. Kansallisia pyrkimyksiä ajamaan perustettiin Suomesta käsin toiminut Vienan karjalaisten liitto.⁸¹ Sen julkaisuissa (esim. Karjalaisten pakinoita) käytettiin suomen kieltä - karjalaisen kirjakielen luominen esitettiin lähinnä teoreettisena mahdollisuutena. Vienankarjalaisen Iivo Härkösen mukaan karjalankielisillä kirjallisuusnäytteillä oli arvonsa lähinnä menneiden polvien "runollisuuden", sanasto- ja muotorikkauden merkkeinä.⁸² Karjalan kirjakieleen periaatteessa myönteisesti suhtautuneiden suomalaisten näkemyksiä kuvaa Kasimir Leinon mietelmä venäläisyyksien poistamisesta:

Jos kaikki tarpeeton venäläisten lainasanojen käyttö voidaan poistaa ja saada sijalla juurtumaan suomalais-karjalaisillekin ymmärrettäviä vastineita, niin on mielestäni jo suoritettu tärkein työ näiden rajaveljesten lähentämisessä ja laskettu se perustus, millä tulevaiset polvet voivat rakentaa edelleen kehittäessään heimolaiskulttuuriansa ja yhteisiä yhteiskunnallisia liikeyrityksiänsä käytännöllisellä alalla.⁸³

Venäläisellä puolella, jonka keskeistä toiminta-aluetta oli Raja-Karjala ja Aunus, karjalan kieltä pyrittiin käyttämään suomalaiskansallisia aatteita ja luterilaisuutta vastaan käydyn kamppailun välineenä. Venäläistäjien keskuselimenä oli pappismunkki Kyprianoksen johtama Karjalan veljeskunta, jonka työmuotona oli venäjänkielisen kouluopetuksen ohella myös karjalankielinen julkaisutoiminta.⁸⁴ Karjalan veljeskunnan kustantamana ilmestyi vuosina 1908-1914 yli kolmekymmentä uskonnollista kirjasta. Varhaisempien julkaisujen tapaan ne olivat kaksikielisiä - kyrillisin kirjaimin kirjoitetun karjalaisen käännöksen rinnalle painettiin myös venäjänkielinen alkuperäisteksti. Kirjasten ja veljeskunnan julkaiseman venäläis-karjalais-suomalaisen lehden, Karjalan viestien karjalainen aineisto perustui livvin murteeseen.⁸⁵ Merikosken mukaan Kyprianos piti karjalaa ja suomea täysin eri kielinä, "venäjän kieli sen sijaan oli läheistä sukua karjalan kielelle".⁸⁶

Jonnekin näiden kahden rintamalinjan välimaastoon sijoittuivat nähtävästi ne karjalaiset ja venäläiset koulumiehet, joiden mielestä karjalan kielen käytön laajentaminen oli karjalaisten sivistystason nostamisen välttämätön edellytys. Opettajien ja venäjää opiskelevien karjalaisten avuksi ilmestyi kaksi pientä venäläis-karjalaista sanakirjaa, jotka perustuivat lyydin ja livvin murteisiin. Karjalan kielen harrastuksesta Aunuksen läänin opettajakunnan keskuudessa kertoo myös ensimmäisen maailmansodan takia toteuttamatta jäänyt suunnitelma karjalan kieliopin julkaisemisesta.⁸⁷

Ahtian toiminta karjalan kirjakielen luomiseksi

Kokonaan oman lukunsa karjalan kielen kirjallisen viljelyn historiassa muodostaa oman kirjakielen luomista voimakkaasti ajaneen E.V. Ahtian toiminta. Tämä syntyperältään suomenruotsalainen kielentutkija julkaisi vuodesta 1907 lähtien lukuisia livvin murteelle kääntämiään uskonnollisia kirjasia, oppikirjoja sekä runo- ja laulukokoelmia - aluksi kyrillisellä, myöhemmin latinalaisella kirjaimistolla.⁸⁸ Virittäjässä vuonna 1920 ilmestyneessä artikkelissaan "Suuntaviivoja karjalan kirjakielen asiassa" Ahtia totesi, ettei suomen kieli enempää kuin venäjäkään kelpaa karjalaisten kansallisen itsetietoisuuden kehityksen välineeksi. Oman kirjakielen perustaksi oli hänen mukaansa valittava livvin murre, jota kaikki karjalaiset ymmärtävät ja joka "maantieteelliseen asemansa ja rakenteensa puolesta" toimii muiden murteiden välittäjänä. Samalla sitä tulisi rikastaa myös naapurimurteiden aineksilla.⁸⁹

Ahtian karjalan kirjakielen puolesta käymä polemiikki ja käytännön toiminta, joka huipentui vuonna 1938 ilmestyneeseen Suojärven, Säämäjärven ja Riipuskalan murteisiin perustuvaan "Karjalan kielioppiin", muodostaa mielenkiintoisen vertailukohdan Neuvosto-Karjalassa samaan aikaan harjoitetulle kielisuunnittelulle.⁹⁰ Käytännössä Ahtian toiminnan vaikutukset eivät kuitenkaan näytä ulottuneen valtakunnanrajan itäpuolelle, ja tämän vuoksi en siihen tule tässä tutkimuksessa tarkemmin puuttumaan.

77 Leskinen 1938b: 141-143.

78 Leskinen 1938b: 145-147, 157-168; 1939.

79 Leskinen 1938b: 160; 1939: 233-234.

80 Karjalan kirja 1932: 734.

81 Vienan karjalaisten liiton ja sen jatkajan, Karjalan sivistysseuran toiminnasta ks. esim. Setälä 1983: 10-32.

82 Setälä 1983: 78.

83 Sitaatti Sihvo 1973: 314. 8

4 Karjalan veljeskunnan toiminnasta ks. Churchill 1970: 27-29, Hämynen 1995: 63-71.

85 Leskinen 1938b: 168-172.

86 Merikoski 1939: 261.

87 Leskinen 1938b: 172-176; ks. myös Karjalan kirja 1910: 132-133.

88 Leskinen 1938b: 182-184.

89 Ahtia 1920.

90 Ahtia 1938. Karjalan kielestä Suomessa käytyä polemiikkia on tarkastellut Sihvo 1968.