Neuvostoliiton kielipolitiikkaa: Karjalan kirjakielen suunnittelu 1930-luvulla

Hosted by

GeoCities

Tverin karjalaisalueella kansallista kulttuurielämää oli yritetty herätellä jo pian vallankumouksen jälkeen. Kansalaissodan aikaan bolševikkien vastustajien kerrottiin vaatineen karjalaisen autonomian perustamista Bežetskin ja Vyšni Volotšokin kihlakunnissa.¹²⁴ Tolmatšun karjalaiskylässä toimineen kulttuuri- ja valistusseurojen liiton edustaja M.D. Šiškin ehdotti yhteistyötä Karjalan työkansan kommuunin kanssa Petroskoissa vuonna 1921 pidetyssä yleiskarjalaisessa neuvostojen edustajakokouksessa. Karjalassa ehdotus kuitenkin torjuttiin ja tverinkarjalaisia kehotettiin kääntymään Venäjän kansallisuusasiain kansankomissariaatin puoleen.¹²⁵ Karjalankielisen kouluopetuksen järjestämistä pohdittiin ensimmäisen kerran Tverin läänin kansanvalistusosaston vuonna 1927 järjestämässä neuvottelukokouksessa.¹²⁶ Konkreettisiin tuloksiin tverinkarjalaisten esittämät toivomukset äidinkielensä käytön laajentamisesta eivät 1920-luvun aikana vielä johtaneet.

Karjalan suomalaisjohto alkoi kiinnostua Sisä-Venäjän karjalaissaarekkeista 1920-luvun puolivälin jälkeen. Sen tavoitteena oli suomen kielen käyttöönotto myös näiden karjalaisryhmien keskuudessa. Suomenkieliseen koulutyöhön siirtymistä Tverin, Valdain ja Tihvinän karjalaisseuduilla oli suunniteltu Karjalan ja Leningradin suomalaisjärjestöissä jo vuonna 1926.¹²⁷ Vuonna 1929 Karjalan kansankomissaarien neuvosto päätti suomenkielisen opetuksen aloittamisesta tverinkarjalaisten kouluissa. Päätöksen mukaan Tverin opettajaopistoon ja alueen kouluihin oli lähetettävä suomenkielisiä opettajia, ja samalla tverinkarjalaisia tuli houkutella Karjalan opinahjoihin.¹²⁸ Myös kustannusliike Kirja valmisteli toimintansa laajentamista Tveriin.¹²⁹

Helmikuussa 1930 tuolloin Moskovan alueeseen kuuluneen Tverin piirikunnan toimeenpaneva komitea teki päätöksen karjalaisten keskuudessa tehtävän kulttuurityön siirtämisestä "karjalais-suomalaiselle" kielelle. Päätöksen sanamuoto heijastanee suomen ja karjalan kirjakielen kannattajien kompromissihaluja ja ehkä myös itse karjalan kielen olemuksesta tunnettua epävarmuutta. Selkeämmän ratkaisun teki Venäjän valistusasiain kansankomissariaatin saman vuoden maaliskuussa järjestämä neuvottelukokous, joka hyväksyi professori D.V. Bubrihin esityksen oman, Tolmatšun murteeseen ja latinalaiseen kirjaimistoon perustuvan kirjakielen luomisesta tverinkarjalaisia varten.¹³⁰

Poliittisesti oman kirjakielen luominen saatettiin nähdä eräänlaisena Karjalan suomalaisjohtoon kohdistettuna vastatoimena, yrityksenä estää suomalaisemigranttien vaikutusvallan leviäminen muiden karjalaisryhmien keskuuteen.¹³¹ Toisaalta on selvää, ettei suomen kieli - kielellisistä, kulttuurisista ja puhtaasti hallinto-oloihinkaan liittyvistä syistä - voinut olla vakavasti otettava vaihtoehto jo 300 vuotta suomalaisista ja muista karjalaisista erillään asuneiden tverinkarjalaisten kulttuuritoimintaa kehitettäessä. Tverin kirjakielen luominen oli koko Neuvostoliiton mitoissa toteutetun "juurruttamispolitiikan" luonnollinen seuraus.

6.1 Aakkosto ja ortografia

Latinalaisiin aakkosiin perustuvan tverinkarjalaisen kirjaimiston laati moskovalaisen Idän kansojen etnisen kulttuurin instituutin karjalainen aspirantti A.A. Miloradova Uuden aakkoston keskuskomiteaa johtaneen professori N.F. Jakovlevin ja komilaisen kielentutkijan V.I. Lytkinin ohjaamana. Venäjän valistusasiain kansankomissariaatti vahvisti kirjaimiston huhtikuussa 1930, ja myöhemmin se hyväksyttiin myös Uuden aakkoston keskuskomitean neuvottelukokouksissa.¹³² Tätä ennen, vuoden 1930 alussa, oli Tverissä ilmestynyt Tverskaja derevnja -sanomalehti ehtinyt kokeilla karjalankielisten tekstien julkaisemista venäläisillä aakkosilla. Modifioimatonta venäläistä kirjaimistoa käytti ensimmäisissä karjalankielisissä kirjoituksissaan myös Tolmatšun piirilehti Karel'skaja pravda vuonna 1931. Seuraavassa esimerkki Tverskaja derevnjan käyttämästä venäläisen ortografian sovellutuksesta:

'Piirikunnassamme asuu kahdeksankymmentä kaksi tuhatta karjalaista. Heistä monet eivät osaa lainkaan venäjää. Eräät osaavat kyllä lukea, mutta eivät ymmärrä mitä kirjoitetaan. Siksi puolueen piirikuntakomitea on päättänyt julkaista Tverskaja derevnja-lehdessä nurkkausta omalla karjalan kielellä.'¹³³

Uuden aakkoston käyttöönottoa perusteltiin sen taloudellisuudella, kansainvälisyydellä ja venäläisestä kirjaimistosta puuttuvien lisämerkkien tarpeella. Samalla muistutettiin suunnitelmista siirtää myös venäjän kieli latinalaiseen kirjaimistoon.¹³⁴

31 merkkiä sisältävän kirjaimiston erityispiirteisiin kuului affrikaattojen osoittaminen c:llä (= /č/: meccä [meččä]), ç:llä (= venäläisperäinen /c/: revoluçii [revol'ucii]), ja :llä (= /č/:n soinnillinen vastine /dž/: kiu [kidžu]), suhusibilanttien osoittaminen :llä (= /š/: ilda [šilda]) ja :llä (= /ž/: toi [toži]). Liudennuksen merkintään käytettiin takavokaalisissa sanoissa ja eräiden sanojen lopussa :tä (= pisteetön j: nuakka [n'uakka], lavluassa [lawluas's'a], myöt [myöt']). Liudentumattoman konsonantin jälkeen ääntyvää takaista i:tä merkittiin :llä (purdlo [purdilo], tuldh [tuldih]). Kirjain v osoitti konsonantin lisäksi myös pitkän vokaalin tai diftongin toista jäsentä (tuvli [tuwli], tyvni [t'ywni], lavlu [lawlu], kevhä [kewhä]).¹³⁵ Merkistön muotoutumiseen näyttää vaikuttaneen Neuvostoliiton turkkilaiskieliä varten luodun ns. "Uuden aakkoston" (erikoismerkit ç, , , , ) ohella myös suomalainen kirjaimisto (etuvokaalit ä ja ö).¹³⁶ Suomalaisvaikutukseen liittyy mahdollisesti myös liudennusta osoittava modifioitu j (vrt. esim Neuvostoliiton suomalaislehdistössä käytetty merkintätapa Gorjki, ven. Gor'kij).

Ääntämystä melko tarkasti noudattelevaa ja merkintätavoiltaan taloudellista tverinkarjalaista ortografiaa voidaan sinällään pitää varsin onnistuneena. Latinalaisen kirjaimiston käyttö venäläisessä ympäristössä tuotti kuitenkin myös joukon ongelmia. Tverinkarjalaisen äidinkielen opetusohjelman mukaan suurimman vaikeuden muodosti venäläisen ortografian aiheuttama interferenssi erityisesti /j/:n, liudennuksen ja etuvokaalien merkinnässä. Tyypillisiä virheitä olivat esim. marja pro marja, esli pro jesli, yvä pro jyvä, Vanja pro Vana. Niiden taustalla ovat Tverin kirjakielen foneemisesta periaatteesta poikkeavat venäjän ortografian merkintätavat: /j/:n ja liudennuksen merkintä "joteerattujen" kirjainten e, , , sekä "lyhen i:n" () ja "pehmeän merkin" () avulla.¹³⁷ Kiistanalaista oli myös pitkien vokaalien (diftongien) ja yhdyssanojen merkintä sekä tavujako: tuvli vai tuuli, tyvni vai tyyni; käššendäforma vai käššendä forma; tal-vi vai ta-lvi, tam-mi vai ta-mmi.¹³⁸ Tveriläismurteissa ja erityisesti kirjakielessä runsaina esiintyneet venäläislainat hankaloittivat entisestään latinalaiseen kirjaimistoon perustuvan ortografian omaksumista, ja samalla vaikeutui myös karjalaisten venäjän opiskelu kouluissa. Kahden ortografian hallintaa pyrittiin helpottamaan A.A. Beljakovin vuonna 1935 ilmestyneen venäläis-karjalaisen oikeinkirjoituskirjoitussanakirjan avulla.

6.2 Kielioppinormien vakiinnuttaminen

Tverin kirjakielen normien perustaksi oli valittu alueen suurimman karjalaissaarekkeen keskuspaikan Tolmatšun murre. Suhteellisen vähäisten murre-erojen ansiosta kirjakielen foneettisten ja morfologisten normien vakiinnuttaminen ei periaatteessa vaatinut suuria toimenpiteitä. Tolmatšun murteesta poikkeavalla pohjoisella Vesjegonskin murrealueella kirjakielen ortografia tosin saattoi tuottaa ongelmia. Eteläisimmälle, muista tveriläismurteista voimakkaasti poikkeavalle Djoržan saarekkeelle ei kirjakielen käyttö juurikaan näytä ulottuneen.¹³⁹

Karjalan kielen tutkimuksen ja koulutettujen työntekijöiden puute sekä kirjakielen suppea käyttöala asettivat sen normittamiselle omat rajoituksensa. Keskeisinä välineinä normeja vakiinnutettaessa toimivat aapiset, oppi- ja lukukirjat, joiden laatimiseen osallistuivat mm. D.V. Bubrih sekä karjalaiset A.A. Miloradova, A.A. Beljakov, P.P. Smirnov ja P.G. Gribkov.¹⁴⁰ Ensimmäinen karjalaisille kouluille tarkoitettu oppikirja ilmestyi vuonna 1931 moskovalaisessa Tsentrizdat-kustantamossa.¹⁴¹ Aikuisväestölle kirjakieltä popularisoi oman Kolhozoin puoleh -aapisen lisäksi samanniminen karjalankielinen sanomalehti.¹⁴²

Ainoat käytettävissä olleet tverinkarjalaiset kieliopit oli laadittu alkeiskoulun tarpeita varten.¹⁴³ Näistä laajemmassa, A.A. Beljakovin ja D.V. Bubrihin kirjoittamassa kolmannen ja neljännen luokan oppikirjassa esiteltiin mm. sanaluokat: nimišana 'substantiivi', aziešana 'verbi', tunnuššana 'adjektiivi', nimenšijalline 'pronomini', čislašana 'numeraali', nevvondašana 'adverbi', jälgišana ja ezišana 'post- ja prepositio', sojuvza 'konjunktio' sekä nomini- ja verbitaivutuksen perusteet yksikössä (yksikkö) ja monikossa (monikko). Nominit taipuivat 13 sijassa eli muvtokšešša, joiden niminä käytettiin järjestysnumeroita, vastaavia kysymyssanoja tai (äidinkielen opetusohjelman mukaan)¹⁴⁴ latinalaisperäisiä termejä: ken-mi (on) muvtoš - nominativa, kenen-min (nimi) on muvtoš - genetiva, kellä-millä muvtoš - adessiva jne. Perinteisten sijojen lisäksi mukaan oli otettu myöhäsyntyinen -nke-komitatiivi (susiedanke 'naapurin kanssa', talonke 'talon kanssa').

Verbimuodoista kieliopissa esitellään preesens - "futuuri" (nygyne - novžova aiga) ja imperfekti (endine aiga), ensimmäinen ja "toinen" eli -mA-infinitiivi (aziešanan infinitivat), kieltomuodot (otricanja) ja imperatiivi (käššendä forma). Erikseen tarkastellaan refleksiiviverbien (iččiehizet aziešanat) muodostusta, esim kattua 'peittää' > kattuačie 'peittyä', lövdiä 'löytää' > lövdiäčie 'löytyä', šugie 'kammata' > šugiečie 'kammata itsensä', laškie 'laskea, päästää' > laškiečie 'laskeutua'.¹⁴⁶

Syntaksin käsitteistä Beljakovin ja Bubrihin kieliopissa tarkastellaan mm. subjektin (podležaščoi), predikaatin (skazujemoi) ja niiden määreiden (šelgevtändä šanat) asemaa lauseessa (šanonda), erilaisia lausetyyppejä (šanelenda, ravahanda, kyžyndä šanonnat 'väite-, huudahdus- ja kysymyslauseet'), yhdyslauseen (monikerdane šanonda) muodostamista sekä niihin liittyvää välimerkkien (točka 'piste', zap'atoi 'pilkku', kakšitočkane 'kaksoispiste', ravahanda znuakku 'huutomerkki', kyžyndä znuakku 'kysymysmerkki') käyttöä.

Suppeudestaan ja monista puutteistaan (esim. adjektiivien vertailuasteet, konditionaali, potentiaali ja liittoaikamuodot oli jätetty kokonaan käsittelemättä)¹⁴⁷ tverinkarjalaiset koulukieliopit yhdessä muiden oppikirjojen ja sääntökokoelmien kanssa vakiinnuttivat ajan mittaan huomattavasti kirjakielen oikeinkirjoitusta ja kielioppinormeja. Sääntöjen puuttuminen oli aluksi johtanut melkoiseen sekasortoon karjalan kielen opetuksessa: "Karielazissa školissa i likpunktoilla opaššetah niin, ken kuin tahtov. Jogo opaštajalla on oma gramatikka." ('Karjalaisissa kouluissa ja lukutaitokouluissa opetetaan miten kukin tahtoo. Jokaisella opettajalla on oma kielioppinsa.') valitti Beljakov vuonna 1931.¹⁴⁸

Käytännössä ehkä suurimman ongelman muodosti syntaksin tasolla esiintynyt venäjän kielen vaikutus. Varsinkin kirjakielen alkuvaiheessa julkaistuja tekstejä - niin venäjästä käännettyjä kuin alkuperäisiäkin - kritisoitiin ankarasti karjalan kielen normien rikkomisesta:

Konža luvet gaziettua, nin lomaičet kieldä, a žentän vain, što kirjutetah gaziettah, ei karielakši, a hormikši. Kačot kirjutandah nin viidiu, što kirjuttajat enžistä duvmaijah hormiksi, a šidä šanoida kiännetäh karielakši i viidiu murrettu pagina pahah rukah. Kohti šanuo nin - gazietta on ylen jygie lugie-rozbiraija.

'Lehden lukeminen on hankalaa siksi, että siihen kirjoitetaan venäjäksi eikä karjalaksi. Kun katsot tekstiä, käy ilmi että kirjoittajat ajattelevat ensin venäjäksi ja kääntävät sanat sitten karjalaksi. Tuloksena on vääristeltyä ja rumaa kieltä. Suoraan sanottuna - lehteä on hyvin vaikeaa lukea ja ymmärtää.'¹⁴⁹

Karjalankielisten julkaisujen suurin heikkous - venäjän sanajärjestystä noudatteleva sanasanainen käännös - tiedostettiin varsin pian: "Kiändiä materjala pidäv ei šana šanah, a ynnäh frazoin. Täh rukah šanat predloženjašša lietäh oigiella paikkua i pagina liev kiännetty tarkah." ('Aineistoa ei pidä kääntää sana sanalta, vaan kokonaisin lausein. Näin sanat tulevat oikealle paikalle lauseessa ja käännöksestä tulee tarkka.')¹⁵⁰ Mekaanisista, karjalan kielen normeja rikkovista käännöksistä ei silti päästy kokonaan eroon seuraavinakaan vuosina.¹⁵¹

6.3 Sanaston kehittäminen

Oppikirjojen ja sanomalehtien julkaiseminen karjalan kielellä edellytti kieliopin, matematiikan, luonnontieteiden ja yhteiskuntaelämän perussanaston luomista ja vakiinnuttamista. Nykyaikaisen sanaston kehittymättömyys tarjosi kirjakielen vastustajille argumentteja, joita sen kannattajat - mm. karjalaisen sanomalehden toimittaja V. Ivanov - pyrkivät päättäväisesti torjumaan: "Velikoderžavnoit šovinistat i trudiečijoin narodoin vragat -- paissah i agitiruijah, što karielazin kieli on jiännyn, što häneššä on vähä šanua, što hiän ev šoma. Tämä ev toži, tämä on valehuš." ('Suurvaltašovinistit ja työtätekevien viholliset väittävät, että karjalan kieli on takapajuinen, että siinä on vähän sanoja, että se ei ole kaunis. Tämä ei ole totta, tämä on valhetta.')

Äijä jygennyštä šeizov literaturan srojinda tiellä, 300 vuodehine eländä aiga veniäläzillä keššeššä, ylen vägövä russifikatorskoi čuarin pravitel'stvan politikka, äijäldi liččai karielazin kielen. Äijät karielazet šanat muvttuačettih veniäläzillä. No karielazin kielen slovari vielä jäi žen muozekši, što voit ylen hyviin srojie omua nacional'noida literaturua. Pidäv vain kerätä kaikki kielen bohatukšet. Pidäv boikomma noštua narodan tvorčestva.

'Kirjallisuuden luomisen tiellä on paljon vaikeuksia. Kolmesataavuotinen elämä venäläisten keskuudessa ja tsaarinvallan voimakas venäläistämispolitiikka ovat suuresti ahdistaneet karjalan kieltä. Monet karjalaiset sanat ovat vaihtuneet venäläisiin. Säilyneen karjalaisen sanavaraston avulla voi silti aivan hyvin luoda kansallista kirjallisuutta. Täytyy vain kerätä kaikki kielen rikkaudet. Täytyy voimakkaammin tuoda esille kansanperinnettä.'¹⁵²

Kirjakielen kehittämistä ohjannut D.V. Bubrih kehotti käyttämään mahdollisimman laajasti elävässä puhekielessä esiintyviä sanavaroja sekä niihin kätkeytyviä mahdollisuuksia uudissanojen luomiseksi. Toisaalta myös suoranainen purismi oli torjuttava. Bubrihin mukaan raja purismin ja omien sanavarojen hyväksikäytön välille oli vedettävä sinne, missä kansallinen sanastonkehittely pyrki vähättelemään "laajoihin työtätekevien joukkoihin juurtuneita tai juurtumassa olevia vierasperäisiä sanoja", joita karjalassa olivat esim. internationalismit revol'ucii 'vallankumous', klassa 'luokka' ja respublikka 'tasavalta'. Venäjästä karjalaan voitiin lainata Neuvostoliitossa käytettyä yhteiskuntaelämän sanastoa (sovetismeja) sekä kansainvälisiä tieteen ja tekniikan termejä. Bubrih toisti marrismin käsitystä kielten välisten erojen tasoittumisesta sosialistisessa yhteiskunnassa: kansainvälisen terminologian lisääntyessä määrä muuttuu lopulta laaduksi, jolloin tapahtuu hyppäys kohti uutta, maailmanlaajuisen luokattoman yhteiskunnan kieltä. Siksi myös karjalan kieltä kehitettäessä oli pyrittävä laajentamaan kansainvälisten ainesten käyttöä.¹⁵³

Samoilla linjoilla oli karjalainen A.A. Beljakov, jonka mukaan oli mahdotonta hyväksyä karjalan kielen venäläistämistämistä kannattaneiden "suurvaltašovinistien" ehdotusta ottaa kaikki puuttuvat sanat venäjästä:

Enžimäziksi, tämä rikkou šomuon karielan paginua, karielan kieli rubieu pohodimah väljämme kielenmurgieh [po. kielenmurdieh], neželi ičeeläjäh kieleh, kumbane kažvo omissa istorjahizissa i social'no-ekonomikkahizissa uslovjoissa. Toizeksi, veniälöitetty karielan kieli ei lie maltettava karieloilla varoin, kumbazet ei tietä einin pahoin tietäh veniäläzen kielen.

'Ensinnäkin, tämä särkee karjalaisen puheen kauneuden, karjalan kieli alkaa muistuttaa enemmän sekakieltä kuin itsenäistä, omissa historiallisissa ja yhteiskunnallisissa oloissaan kehittynyttä kieltä. Toiseksi, venäläistettyä karjalan kieltä eivät tule ymmärtämään ne karjalaiset, jotka eivät osaa tai osaavat huonosti venäjää.'

Toisena vaarana oli "paikallisten nationalistien" ajama pyrkimys välttää kokonaan venäläisten sanojen käyttöä, kolmantena Karjalan tasavallasta käsin ehdotettu puuttuvien sanojen lainaaminen suomesta. Beljakovin mukaan kielen rikastamisen oli ensi sijassa perustuttava kaikkien karjalaismurteiden sanavaroihin. Kirjakieleen oli hyväksyttävä myös vakiintuneet venäläislainat, vallankumouksen tuomat sanat kuten sovietta 'neuvosto', komsomola 'komsomol', parti 'puolue' sekä internationalismit. Lisäksi voitiin luoda uusia karjalaisia sanoja ja käyttää karjalaisille ymmärrettäviä suomalaisia sanoja.¹⁵⁴

Käytännössä sanaston kehittäminen näyttää tapahtuneen lähinnä kääntäjien ja toimittajien työssään tekemien ratkaisujen pohjalta.¹⁵⁵ Vähemmän tunnettuja sanoja ja uudismuodosteita popularisoitiin erilaisten sanaluetteloiden sekä oppikirjoissa annettujen selitysten ja venäjännösten avulla. Näiden perusteella voidaan erottaa mm. seuraavat sanaryhmät: 1) vähemmän tunnetut, nähtävästi jonkinlaisiksi arkaismeiksi katsotut sanat kuten kynä - ven. pero 'sulka, kynä', kyžymyš - ven. vopros 'kysymys', muakunda - ven. gosudarstvo 'valtio', raja - ven. granica 'raja', toivo - ven. nadežda 'toivo', valda - ven. vlast' 'valta', voitto - ven. pobeda 'voitto'; 2) uudessa merkityksessä käytetyt sanat kuten annanda - ven. zadanie 'tehtävä', katkienda - ven. perelom 'murros, käänne', kukkura - ven. hrebet 'harjanne, vuorijono', muanruadaja - ven. krest'janin 'talonpoika', nevvonda - ven. rukovodstvo 'johto', rakendamine - ven. strojka 'rakennus', vedäjä - ven. rukovoditel' 'johtaja', viizivuodine - ven. pjatiletka 'viisivuotissuunnitelma'; 3) uudismuodosteet kuten azienluajinda - ven. meroprijatie 'toimenpide', eiyhenmuozehuš - ven. neravenstvo 'epätasa-arvo', ičelendäjä - ven. samolet 'lentokone', kylätalohuš - ven. sel'skoe hozjajstvo 'maatalous', käzivejättäjä - ven. rukovodjaščij 'johtava', ruavottaolenda - ven. bezrabotica 'työttömyys', šanikko - ven. slovar' 'sanasto, sanavarasto, sanakirja'.¹⁵⁶

Valtaosan karjalaisista neologismeista näyttävät muodostavan venäläisten mallien mukaan laaditut käännöslainat, mutta paikoitellen - erityisesti edellisessä alaluvussa kuvatun kielioppitermistön kohdalla - niiden taustalta on erotettavissa myös suomalaisia esikuvia. Suomalaismalleihin perustunevat mm. čislašana < sm. lukusana, jälgišana < sm. jälkisana, nimišana < sm. nimisana, yksikkö ja monikko, joilla ei ole rakenteellisia vastineita venäläisessä kielioppisanastossa (vrt. ven. čislitel'noe, poslelog, suščestvitel'noe, edinstvennoe i množestvennoe čislo). Omaperäisiä sanaluokkien nimiä käytettiin Karjalassa 1930-luvulla julkaistuissa suomen kielen oppikirjoissa (esim. Tuurala 1935), joihin tverinkarjalaisillakin oli mahdollisuus tutustua.

Selviä ohjeita ei neologismien muodostamisesta annettu, lukuun ottamatta A.A. Beljakovin vuonna 1931 tekemää ehdotusta venäläisperäisten adjektiivien mukauttamisesta -hine -johtimen avulla: "Ottuačov šana, kumbazešta on luadiečen luadušana. Tämän šanan muutetah karielazin luaduh i lizätäh karielazen lopun." ('Otetaan sana, josta adjektiivi on muodostunut. Tämä sana karjalaistetaan ja lisätään karjalainen pääte.') Tuloksena olivat socializmahine - ven. socialističeskij 'sosialistinen', kommunizmahine - ven. kommunističeskij 'kommunistinen', elektricestvahine - ven. električeskij 'sähköinen' -sanojen kaltaiset uudismuodosteet.¹⁵⁷

Karjalaisiin aineksiin perustuneista neologismeista vain harvat näyttävät vakiintuneen pysyvään käyttöön. Vuonna 1935 ilmestyneessä venäläis-karjalaisessa sanakirjassa annettiin edellä mainituista sanoista lähes yksinomaan suoraan venäjästä mukautettuja muotoja kuten bezrabotica, kommunističeskoi, krestjuanina, meroprijatja, p'atiletka, rukovodstva, slovari, vožd'a.¹⁵⁸ Poikkeuksen muodosti tverinkarjalainen kielioppisanasto, joka osittain periytyi 1930-luvun lopun yhtenäiseen karjalan kirjakieleen (ks. s. 113).

6.4 Tverin kirjakielen käyttöala

1930-luvun alun karjalaistamiskampanja

Karjalan kirjakielen ja sen avulla suoritettavan "karjalaistamisen" tavoitteiksi julistettiin 1930-luvun ensimmäisinä vuosina lukutaidottomuuden hävittäminen, äidinkielen käyttöönotto kouluissa, kulttuurityössä ja paikallishallinnossa, karjalaisten vetäminen mukaan puolue-, hallinto- ja talouselinten toimintaan - "muodoltaan kansallisen ja sisällöltään sosialistisen" kulttuurin kehittäminen.

Karjalankielinen kouluopetus käynnistyi lukuvuonna 1930/31. Aluksi tavoitteena oli kaiken opetuksen siirtäminen karjalan kielelle jo seuraavasta lukuvuodesta lähtien. Venäjää oli tarkoitus opettaa vain aineena. Aikuisväestön keskuudessa karjalaista lukutaitoa pyrittiin levittämään erilaisten kurssien ja kerhojen avulla. Opettajia koulutettiin Lihoslavliin vuonna 1931 avatussa opettajaopistossa, Kalininin pedagogisen instituutin kielen ja kirjallisuuden osastossa sekä lyhytaikaisilla kursseilla. Kansallisia oppilaitoksia olivat ainakin nimellisesti myös Rameškin karjalainen maatalousteknikumi, Lihoslavlin kolhoosiyliopisto sekä Kalininin neuvostopuoluekoulun ja työläistiedekunnan karjalaiset osastot.¹⁵⁹

Oppikirjoja, lastenkirjallisuutta ja aikuisille tarkoitettua, lähinnä politiikkaa ja maataloutta käsittelevää "joukkokirjallisuutta" julkaisivat Neuvostoliiton kansojen keskuskustantamo Centrizdat ja Lihoslavliin perustettu Moskovan alueen toimeenpanevan komitean kustannusliikkeen karjalainen osasto. Ensimmäisten kahden vuoden aikana ilmestyi yli kolmekymmentä karjalankielistä nimekettä. Vuoteen 1933 mennessä saatiin julkaistua useimmat alkeiskoulun oppikirjat, joihin sisältyi myös omaa karjalaista aineistoa.¹⁶⁰

Moskovan-Pietarin radan varrella, karjalaisalueen reunassa sijaitsevaan Lihoslavlin piirikeskukseen siirtyi myös Moskovassa vuoden 1931 alussa perustetun karjalaisen Kolhozoin puoleh -aluelehden toimitus. Lehteä julkaistiin pari kertaa viikossa kaksikielisenä (useimpien karjalankielisten kirjoitusten rinnalle painettiin pienemmällä kirjasinlajilla vastaava venäjänkielinen teksti). Karjalankielistä aineistoa ilmestyi jonkin verran myös paikallislehdissä.

Kolhozoin puoleh tarjosi sivunsa aloittelevien karjalaisten kynäilijöiden käytettäväksi. Jo vuonna 1932 voitiin koota ensimmäinen karjalaisten tekijöiden runoja ja kertomuksia sisältänyt kirjanen Enžimäzet harpavkšet. Alkuperäisen kaunokirjallisuuden ja kansanperinteen julkaisujen odotettiin murskaavan "kaikki tyhjät puheet karjalan kielen kehittymättömyydestä". Alku näytti lupaavalta, esimerkkinä sanomalehden ensimmäisellä kirjallisuussivulla ilmestynyt Rameškin piirin Bezbožnikovon kolhoosinuorisokoulun 15-vuotiaan oppilaan Miša Mihailovin runo Kon'kazilla ('Luistimilla'):

Vesselä lapšilla šygyžy šiähyöllä
Ajella kon'killa hoikalla jiähyöllä.
Nagruan i kizaten kiistaziin hyö
Ajellah, čuratah jiähyttä myöt'.
Jiähyt že losniv, kuin stjoklane valgie,
Paikaten račkav, duvmaičet halgiev.
Račkanda lapšuzie pöllättiä tahtov,
A hyö tietäh čurata, ken kuin vain mahtav.
Čirone kaččov i nagrav hiän piällä,
Langiel'l'ah lapšet libiellä jiällä.
Šiä hot' on vilu, a heilä on ägie.
Kizakkua lapšet, keräkkiä vägie.¹⁶¹

Tärkeänä pidettiin myös paikallisten viranomaisten ja järjestöjen toiminnan karjalaistamista. Tavoitteena oli karjalaista syntyperää olevien työntekijöiden värvääminen ja kouluttaminen sekä karjalan kielen käytön laajentaminen. Tätä varten perustettiin karjalaisasutuksen ydinalueelle neljä kansallista piiriä (Tolmatšu, Lihoslavl, Maksatiha ja Rameški) ja muualle karjalaisia kyläneuvostoja.¹⁶²

Karjalaistamissuunnitelmien toteuttamisessa esiintyi alusta lähtien suuria vaikeuksia. Ylhäältä päin saneltua politiikkaa kannattaneen vähälukuisen karjalaissivistyneistön alkuinnostus törmäsi paikallistasolla passiivisuuteen ja jopa avoimeen vastarintaan. Moskovassa hyväksyttyjä, usein täysin epärealistisia suunnitelmia toisteltiin karjalaispiirien puoluejärjestöjen ja viranomaisten päätöksissä, mutta niiden toteuttamiseksi tehtiin hyvin vähän.

Heikoimmin sujui aikuisväestön lukutaito-opetus ja paikallishallinnon karjalaistaminen. Kunnianhimoiset suunnitelmat karjalankielisen lukutaidottomuuden hävittämisestä ja karjalan käytöstä virastojen asiointikielenä epäonnistuivat jopa Tolmatšun ja Lihoslavlin kaltaisissa vahvoissa karjalaispiireissä.¹⁶³ Kuudessa karjalaisessa kyläneuvostossa vuonna 1935 tehtyyn kyselyyn osallistuneista 3720 aikuisesta karjalan kirjakielen tunsi 44 henkeä eli reilun prosentin verran. Venäjäksi lukutaidottomia oli vain 4 %.¹⁶⁴

Jonkin verran positiivisempia olivat karjalankielisestä alkeiskoulusta saadut kokemukset. Aluksi suurimpana ongelmana oli oppimateriaalin, opetusohjelmien ja didaktiikan puute: "Jogo opaštaja ruadav, kuin hänelläh piäh kandav." ('Jokainen opettaja työskentelee miten mieleen juolahtaa.') Opettajat ja oppilaiden vanhemmat eivät läheskään aina suhtautuneet myönteisesti koulujen karjalaistamiseen: "Opaštua karielakši značit rikkuo kieli." ('Karjalankielinen opetus pilaa [oppilaiden] kielen.').¹⁶⁵

Karjalaistamista voimakkaasti ajanut Kolhozoin puoleh leimasi vaikeudet sosialismin vihollisten - pappien, kulakkien ja venäläisšovinistien - toiminnan tulokseksi. Todellisuudessa lukuisat maininnat paikallisten viranomaisten, opettajien ja talonpoikien mielipiteistä näyttävät heijastelleen varsin laajalle levinnyttä käsitystä oman kirjakielen tarpeettomuudesta: "Kunne varoin opaštuo karielan kirjah, vet händä pidäv vain Tolmačušša." ('Miksi opiskella karjalan kirjakieltä, sitähän tarvitaan vain Tolmatšussa.')¹⁶⁶ Kirjakielen houkuttelevuutta ja käyttöarvoa vähensivät outo latinalainen kirjaimisto sekä ortografian vakiintumattomuudesta ja käännösvaikeuksista johtunut karjalaistekstien vaikealukuisuus, joka heijastui myös sanomalehden ja kirjallisuuden levikkiin.¹⁶⁷

Kirjakielen käyttöalan supistuminen

Kaksi vuotta kestänyt, ilmeisen epäonnistuneeksi katsottu (ja jo sinällään epärealistinen) karjalaistamiskampanja lopetettiin vuoden 1933 alussa. Helmikuussa Kolhozoin puoleh kritisoi karjalaistamisessa tapahtuneita "ylilyöntejä",¹⁶⁸ ja vaikka virallista päätöstä asiasta ei julkaistukaan, politiikan muutos oli selvä. Pian lehdestä katosi kaikki karjalaistamista koskeva aineisto, lehden kieli muuttui lähes yksinomaan venäjäksi, kunnes kesäkuussa sen ilmestyminen lakkasi kokonaan. Tolmatšussa julkaistu Karel'skaja pravda-Karielazin toži ryhtyi sekin käyttämään yksinomaan venäjää.¹⁶⁹ Samalla lakkautettiin myös Lihoslavlissa toiminut karjalainen kirjakustantamo. Muutoksen taustalla lienee koko maassa tapahtunut "juurruttamispolitiikasta" luopuminen sekä Neuvostoliiton toimeenpanevan keskuskomitean samaan aikaan tekemä päätös suomen kielen aseman tunnustamisesta Karjalassa (ks. s. 67).

Tverin kirjakieli muuttui seuraavina vuosina varsin pienimuotoisen kansallisen kulttuuritoiminnan välineeksi. Vuodesta 1933 lähtien karjalaa käytettiin opetuskielenä vain alkeiskoulun kahdella ensimmäisellä luokalla. Kolmannella ja neljännellä luokalla opetus tapahtui venäjäksi, ja karjalaa opetettiin aineena. Venäjää alettiin opettaa aineena jo ensimmäisen kouluvuoden keväästä lähtien. Yhtenä äidinkielen opetuksen tavoitteena oli luoda pohjaa paremmalle ja nopeammalle venäjän kielen omaksumiselle:

[Veniäläzin kieli] -- karieloilla on nyt kuin toine oma kieli, kumbazen tiijändä pidäv jogo trudieččijalla karielalla. Tiijändä omua i veniäläzin kieldä vielä enämmäldi kažvattav karielazin kul'turnostie.

'Venäjän kieli on karjalaisille nyt kuin toinen äidinkieli, jota jokaisen työtätekevän karjalaisen tulee osata. Äidinkielen ja venäjän osaaminen nostaa yhä enemmän karjalaisten sivistystasoa.'¹⁷⁰

Vuonna 1934 Venäjän valistusasiain kansankomissariaatti siirsi venäjän opetuksen aloituksen toisen kouluvuoden alkuun. Käytäntö oli osoittanut, etteivät ensimmäisen luokan oppilaat pystyneet omaksumaan samanaikaisesti kahta kirjaimistoa. Nyt ongelmat siirtyivät kolmannelle luokalle: vuoden aikana opittu sanavarasto ei riittänyt venäjänkielisen opetuksen seuraamiseen. Karjalaisen alkeiskoulun antama venäjän taito oli selvästi puutteellinen.¹⁷¹

Karjalaisten oppikirjojen julkaiseminen siirtyi moskovalaisen Učpedgiz-kustantamon tehtäväksi. Vuonna 1936 ilmestyneet 5-7 luokkien kirjallisuuslukemistot mahdollistivat karjalan kielen opetuksen laajentamisen vajaakeskikouluun. Äidinkielen opetuksen tueksi tarkoitettuja lastenkirjoja julkaisi moskovalainen Detgiz-kustantamo. Kaikkiaan vuosien 1930-1937 aikana ilmestyi yli sata karjalankielistä nimekettä.¹⁷²

Sanomalehtien sivuille karjalan kieli palasi vuoden 1935 alussa. "Karielazin straniččua" ('Karjalaista sivua') ryhtyi julkaisemaan Tolmatšun (myöh. Novokarel'skin) piirilehti ja nähtävästi myös muut alueen paikallislehdet. Karjalaista lukutaitoa pyrittiin jälleen levittämään myös aikuisten keskuuteen.¹⁷³

Aikaisempien vuosien käännösongelmista ehkä viisastuneena, Karel'skaja pravda omisti karjalaisen sivunsa lähinnä lukijoiden kirjeille sekä lapsille ja nuorisolle tarkoitetulle kaunokirjalliselle aineistolle. Lastenlehteä muistuttaneet, L. Mitetskin, P. Arsenjevin ym. alkuperäisiä runoja ja kertomuksia, karjalaisia kansanlauluja, satuja, arvoituksia ja sananparsia, koululaisten kirjeitä sekä laadultaan tyydyttäviä venäläisen kirjallisuuden käännöksiä sisältäneet sivut suunnattiin yleisölle, joka kirjakieltä parhaiten osasi.¹⁷⁴ Toista kohderyhmää - venäjää heikosti taitavia naisia - tavoiteltiin karjalaksi käännetyllä uskonnonvastaisella propagandalla. Novokarel'skin piirissä karjalaa käytettiin jonkin verran myös kokousten puhekielenä sekä harrastuspiirien esiintymisissä.¹⁷⁵

Vaikka Tverin kirjakielen käyttöalan laajeneminen jäikin kauas alun perin asetetuista tavoitteista, 1930-luvun puolivälissä tapahtuneella strategian muutoksella näyttää sen kehityksen kannalta olleen pikemminkin positiivinen vaikutus. Virallisen toiminnan ja poliittisen propagandan kielenä säilyi venäjä. Karjalaa käytettiin niissä tehtävissä, jotka se kunnialla kykeni täyttämään. Käyttöalan supistuminen ja erityisesti käännöstekstien määrän vähentyminen auttoi osaltaan lähentämään kirjakieltä kohti puhutun tverinkarjalan normeja.

Tverinkarjalaisuuden vuosina 1937-38, Kalininin alueen Karjalaista kansallista piirikuntaa perustettaessa kokemaa uutta, tosin hyvin lyhyeksi jäänyttä nousukautta tarkastelen myöhemmin yhteistä karjalan kirjakieltä koskevassa luvussa.

124 Petrov 1932: 45.

125 Vsekarel'skij s''ezd 1990: 136.

126 A. Beljakov. Počemu karel'skuju pis'mennost' pereveli na russkij alfavit. Karel'skaja pravda (Lihoslavl') 15.9.1937.

127 Päätöslauselmia 1927: 39.

128 Suomenkielinen opetus Tverin karjalaisten keskuudessa. Punainen Karjala 17.8.1929.

129 Uimonen 1989: 134.

130 Barancev 1967: 98-99.

131 Tällaisen tulkinnan on esittänyt mm. Uimonen 1989: 134-136.

132 A. Beljakov. Počemu karel'skuju pis'mennost' pereveli na russkij alfavit. Karel'skaja pravda (Lihoslavl') 15.9.1937; Barancev 1967: 99.

133 Tverskaja derevnja 2.1.1930.

134 Taloudellisuutta edusti latinalaisten kirjainten kapeus venäläisiin verrattuna: samaan tilaan mahtui enemmän merkkejä. A. Beljakov. Mintän meilä on latinskoi alfavitta. Kolhozoin puoleh 26.7.1931.

135 Oikeinkirjoitussäännöistä ks. Miloradova-Smirnov 1933, Beljakov 1935: 5-19.

136 "Uutta aakkostoa" käyttäneissä turkkilaiskielissä niiden merkkeinä olivat ja .

137 Smirnov 1933: 5, 9-11; ks. myös Beljakov 1935: 9-11, 16.

Helposti sekoittuivat myös j ja pehmeä merkki . A.A. Beljakov ehdotti niiden sulauttamista yhdeksi pisteettömäksi j:ksi. A. Beljakov. Kohennamma karielazin alfavita. Kolhozoin puoleh 21.6.1931.

138 Smirnov 1933: 7, 12-13; Beljakov 1935: 6, 11-12, 17-18.

Osassa tveriläismurteita, mm. Tolmatšussa, pitkät vokaalit /uu/, /yy/ ja /ii/ ovat muuttuneet diftongeiksi. Beljakov 1949: 71-72.

139 Vesjegonskin murteelle tyypillisiä piirteitä ovat mm. ia-diftongin esiintyminen (esim. tiatto pro Tolmatšun tuatto) ja muista tveriläismurteista poikkeava sibilanttien käyttö (esim. s'ien'i, en'z'imän'e pro Tolmatšun šien'i, enžimän'e). Djoržan (- Pogorelovon - Zubtsovin) murteen erottaa selvimmin loppuvokaalin muuttuminen tai loppuheitto, esim. ukke pro Tolmatšun ja Vesjegonskin ukko, kül' pro Tolmatšun ja Vesjegonskin kül'ü tai kül'ä. Makarov 1963: 5-7.

140 Luettelo tverinkarjalaisista äidinkielen oppikirjoista ja opetusohjelmista ks. Barancev-Niskanen 1967: 123-124.

141 Miloradova 1931.

142 Smirnov 1931.

Kolhozoin puoleh-sanomalehti ja Tolmatšussa ilmestynyt Karel'skaja pravda-piirilehti julkaisivat myös useita kirjakielen sääntöjä esitteleviä kirjoituksia. Vuonna 1931 painettiin lukutaito-opetuksen tueksi tarkoitettua liitettä Kolhozoin puoleh - kirjah opaštujilla.

143 Miloradova-Smirnov 1933, Beljakov-Bubrih 1934.

Oppikirjat perustunevat D.V. Bubrihin ja A.A. Beljakovin laatimaan "ensimmäiseen karjalan kielen tieteelliseen kielioppiin", jonka julkaisemista suunniteltiin vuonna 1932. Na fronte jazykoznanija 1932: 123.

144 Smirnov 1933: 26-27.

145 Beljakov-Bubrih 1934: 24.

146 Beljakov-Bubrih 1934: 70.

147 Näiden kategorioiden pois jättäminen saattaa liittyä Bubrihin käsitykseen karjalan monimutkaisten äännevaihtelujen kaltaisten "menneisyyden jäänteiden" tarpeettomuudesta ja vahingollisuudesta: "Missään tapauksessa ei pidä keinotekoisesti herättää henkiin kuolemassa olevia morfologisia kategorioida ja niiden ilmaisuvälineitä." Bubrih 1932: 38.

148 A. Beljakov. Levähyttiä borčuinda karielazešta kirjahmahannašta. Kolhozoin puoleh 16.12.1931.

149 F. Žukov. Kohennamma gazietan kir'jutukšen. Kolhozoin puoleh 14.5.1931.

150 Kaččuo Spiirovan gazietan hairahukšie. Kolhozoin puoleh 20.9.1931.

151 Ottua luguh "Karielazin toven" hairahukšet. Kolhozoin puoleh 3.2.1933; A.A. Beljakov. Za vysokokačestvennyj karel'skij učebnik. Karel'skaja pravda (Tolmači) 1.6.1937.

152 Ivanov 1932: 6-7.

153 Bubrih 1932: 25-38.

154 A. Beljakov. Kuin pidäy bohattuo karielan kielellä. Kolhozoin puoleh 31.7.1931.

155 Karjalan kielen terminologinen komissio oli olemassa vain paperilla. A. Kačanov. Novžovat zaduačat borčušša nacional'noista kul'turašta. Kolhozoin puoleh 13.6.1931; Karielautandah näh raionan gaziettoida. Ibid. 31.7.1931.

Jonkinlaista sanaston normittamista näyttää harjoittaneen Moskovan (myöh. Kalininin) alueen kansanvalistusosaston yhteydessä toiminut Karjalainen metodinen komissio. Beljakov 1935: 2.

156 Esimerkit olen poiminut Kolhozoin puoleh-sanomalehdessä ja äidinkielen opetusohjelmassa julkaistuista sanaluetteloista sekä kahdesta karjalankielisestä oppikirjasta: Bohatutamma korielazin kielen. Kolhozoin puoleh 20.3.1931; Slovar' karel'skih slov, upotrebljaemyh v gazete. Ibid. 21.4.1931; Smirnov 1933: 33-36, Nuorilla eččijillä 1932, Potjomkin-Bistrova 1933.

157 A. Beljakov. Kuin kiändiä veniäläzie šanoida karielan kieleh. Kolhozoin puoleh 11.8.1931.

158 Beljakov 1935.

159 Smirnov. Viettämättä ottuačie varuštamizešta kadroida učiteljoida. Kolhozoin puoleh 20.3.1931; V. Smirnov. Karielan školissa ruavon kiännämmä omalla kielellä. Ibid. 4.7.1931; Veselov. Varuštuačetah komanderit kuljturnoida frontua. Ibid. 26.7.1931; Kažvav i lujenov nacional'noi kul'tura formua socialističeskoi soderžanjua myöt'. Ibid. 9.8.1932; M. Belov. Enžimäne vuoži Lihoslavljan karielazin pedtehnikuman ruaduo. Ibid. 12.8.1932.

160 A. Beljakov. Konža viitah opaššanda kirjat karielan kielellä. Kolhozoin puoleh 17.6.1931; A. Beljakov. 30 kniigua jo on laškiettu omalla kielellä. Ibid. 7.11.1932; Kakši vuotta karielazin kirjutukšella i gazietalla "Kolhozoin puoleh". Ibid. 23.2.1933.

161 Literaturnoi lehyt. Kolhozoin puoleh 30.11.1932.

162 Ruado karieloilla keššeššä lykäldiä bol'ševikoin tempoina. Kolhozoin puoleh 28.3.1931; A.K. Azien-vejännän rikoissa i kyläsovietoissa luajimma karielan kielellä. Ibid. 11.8.1931; I. Šuiskii. Bol'ševikoin rukah vediä eländäh veniälän kielen deloproizvodstva omah kieleh. Ibid. 30.6.1932.

163 I. Koivin. Enžimäne opitta deloproizvodstvan kiännännäššä omalla kielellä. Kolhozoin puoleh 3.8.1932; Opaštua trudiečijat karielat kirjah omalla kielellä - ylen šuvri političeskoi zaduačča. Ibid. 10.1.1933; Karielavtanda ruavon sostojanjah näh. Ibid. 22.1.1933.

164 A. Beljakov. Počemu karel'skuju pis'mennost' pereveli na russkij alfavit. Karel'skaja pravda (Lihoslavl') 15.9.1937.

Beljakovin hieman tendenssimäisessä artikkelissa ei mainita missä kylissä tai piireissä tutkimus oli suoritettu. Kolhozoin puoleh-lehden aiemmin julkaiseman lukutaito-opetusta koskevan aineiston valossa tieto saattaa täysin uskottavasti kuvata jopa karjalaisasutuksen ydinalueen tilannetta.

165 P. Leviemmä levähyttiä karielautannan ruado. Kolhozoin puoleh 7.6.1931; V. Smirnov. Karielan školissa ruavon kiännämmä omalla kielellä. Ibid. 4.7.1931; Vielä ev hävitetty korennoi školan nedostatka. Ibid. 24.9.1932; Jogo päiviä noštua ruavon hyvyttä karielazissa školissa. Ibid. 10.10.1932.

166 V. Strogov. Šovinistoin šydeliečennät Zaluazinašša. Kolhozoin puoleh. 21.10.1932.

167 "Karielane alfavitta on finnahine i karieloilla lugie ei šua" ('Karjalainen aakkosto on suomalainen eivätkä karjalaiset pysty sitä lukemaan'), "bol'ševikat naroš rikotah omua kieldä" ('bolševikit tahallaan pilaavat äidinkieltä' [tai 'kieltään']) pakistiin mm. Maksatihan piirissä. O.B. Rohkiemma vedia nacionalahistjä partin politikkua. Kolhozoin puoleh 30.9.1931.

Kesällä 1932 Kolhozoin puoleh-lehdellä oli 28 tuhannen karjalaisen asuttamassa Tolmatšun piirissä vain 184 tilaajaa, Vesjegonskin 15 tuhannen karjalaisen keskuudessa 52. Loppuvuodesta tilaajamäärät näyttävät nousseen, mutta esim. Sandovon, Jasenovitšin, Lesnojen ja Molokovon piireihin, joissa karjalaiset asuivat hajallaan venäläisten keskuudessa, lehteä ei tilattu yhtään kappaletta. N. Petrov. Loppie "Kolhozoin puoleh" sijotanda ruavotta olennanke. Ibid. 6.7.1932; Jogo trudiečijalla karielalla - oma gazietta. Ibid. 28.12.1932.

168 Tällaisiksi katsottiin kyläneuvostojen asiointikielen karjalaistamisyritys Tolmatšun ja Lihoslavlin piireissä sekä venäläisten ja karjalaa heikosti taitavien karjalaislasten opettaminen karjalaksi eräissä Lihoslavlin piirin kouluissa. Kakši vuotta karielazin kirjutukšella i gazietalla "Kolhozoin puoleh". Kolhozoin puoleh 23.2.1933.

169 Tiedot (esim. Makarov 1963: 15), joiden mukaan Kolhozoin puoleh jatkoi ilmestymistään Karielan toži tai Karielan pravda-nimisenä eivät pidä paikkaansa! Karel'skaja pravda oli Tolmatšussa vuodesta 1931 aina viisikymmentäluvulle asti ilmestynyt piirilehti, joka eri vuosina käytti myös karjalaista nimeä (Karielazin toži - Karielan toži - Karielan pravda). Vuosina 1937-39 sen rinnalla ilmestyi Lihoslavlissa samanniminen Karjalaisen kansallisen piirikunnan lehti, joka käytti myös samaa karjalaista nimeä (Karielan toži, myöh. Karielan pravda).

170 Smirnov 1933: 3-4.

171 A. Beljakov. Na kakom jazyke vesti prepodavanie v karel'skoj škole. Karel'skaja pravda (Lihoslavl') 7.8.1937.

172 V. Ivanov. Iz istorii karel'skoj pis'mennosti. Karel'skaja pravda (Lihoslavl') 2.8.1937; Budni okruga. Krasnaja Karelija 24.9.1937.

173 Rodnoi kieli - massoih. Karel'skaja pravda (Tolmači) 18.1.1935; Organizuem kružki karel'skoj pis'mennosti vo vseh školah i izbah čital'njah. Ibid. 5.3.1935; I. L-v. Komsomol'cat, olgua edizeššä kul'turua noštamašša. Ibid. 26.1.1936.

174 "Enämbi kirjuttakkua karielakši", vaati Prudovon koulun kolmannen luokan oppilas Sokolova Miša: Kanikuloin aigah jogo päiviä luviin tiän gaziettua. Luviin jogo raskuazan, šuarnan, stiškazen. Mivla ylen hyö miellyttih. Nämä kaikki mie luviin omalla muamolla, hänellä niinže miellyttih. Mie teidä ylen kyžyn, rigenemmä i enämbi kirjuttakkua gazietašša karielakši raskuazua, stiškua i šuarnua. 'Loman aikana luin joka päivä lehteänne. Luin jokaisen kertomuksen, sadun ja runon. Pidin niistä kovasti. Nämä kaikki luin äidilleni, ja hän piti niistä myös. Pyydän teitä kovasti, kirjoittakaa lehteen enemmän kertomuksia, runoja ja satuja karjalaksi.' Karel'skaja pravda (Tolmači) 14.1.1937.

175 Vuoden 1937 alussa Tolmatšun kulttuuritalossa esitettiin mm. karjalaksi käännetty Gogolin näytelmä "Naimakaupat". L. Miteckij. "Ženit'ba" Gogolja v postanovke DSK. Karel'skaja pravda (Tolmači) 13.4.1937.