Hyytävän uutisen kuultuaan Marketta istuutui sinisen puutarhapöytänsä ääreen. Hän katsoi kaivaten ohikiitävää junaa: Moskovaan, Madridiin, Madagascariin... Marketta halusi matkaan, kauas pois, mutta tajusi, että hänen pitäisi jäädä Arkkuun.
Marketta ei varsinaisesti ollut poissa tolaltaan. Ei; jotenkin tämä kaikki oli ollut aavistettavissa.Poltettu, kertoivat junan kiskot. Tuhopoltto, oli viesti kettujen ja korppienkin kuiskimana.
Pyhän Irmelin kirkko oli aamuyöstä palanut raunioiksi. Marketta ajatteli lukuisia käyntejään rakastamallaan paikalla. Hän muisti välähdyksenä valokuva-arkistonsa sadat otokset kirkosta eri vuodenaikoina, eri valoissa.
Kesäpöydän katokseen kertyneet sadepisarat ryöpsähtivät Marketan päälle ja ihoon liimautuva mekko tuntui jääkylmältä. Kävellessään puutarhan koivikosta keittiön suuntaan, Marketta haistoi yhä edelleen sunnuntaiaamun tihkusateen läpi salakavalasti tunkeutuvan palavan puun ja tervansekaisen makean mutta hapokkaan tuoksun. Se toi kipeästi mieleen Bosnian sotaa edeltäneen Jugoslavianmatkan mieliviinin.
-Minun täytyy pysyä rauhallisena, Marketta yritti käskeä ruumistaan, joka antoi taas merkkejä siitä kuohunnasta, johon Marketta ei halunnut päätään päästää. Markettaa vilutti, ja hengitys tuntui työläältä. -Kuppi vahvaa espressoa tekisi nyt hyvää. Ja viskituikku.
Marketta riensi puutarhan ylikasvaneen nurmikon poikki. Noustessaan aiemmin kesällä rakentamiaan kivirappuja ylös, Marketta tunsi yhtäkkiä askeleensa kovin raskaiksi. Jokainen nousu onnistui hitaasti, jalat painoivat kuin lyijy, ja villi pulssi hakkasi hänen kaulallaan. Marketta koetti hengittää syvään mutta keuhkot tuntuivat kiristyneen liikkumattomiksi. Vielä muutama rappu, Marketta ponnisti, ja huomasi sydämensä alkavan iskeä outoon rytmiin ja henkensä salpautuvan.
Markettaa huimasi. Samalla kun sydämen lyönnit hyppäsivät omia askeleitaan yli, Marketta lyyhistyi rintaansa pidellen alas rinteeseen ja kieri niin, että ruohot ja roskat tarttuivat kosteaan Harmanin kesämekkoon. Vauhti päättyi vasta kukkapenkin kylkeen.
Joko nyt Marketta pääsisi lähemmäs ennustajan kertomaa kosmista rytmiä? Näinkö yhdistyisivät elämä, työ ja taide, todellisuus ja ihanteet kun ihoon liimautuneet italialaisen silkkikankaan kukat peittyivät puutarhan aidoin ruohoin ja terälehdin, kun kostea syysmulta kannatti liikkumatonta ruumista ja taintuneen Marketan kasvoja reunustivat rehevästi kukkivat ruusut!
-Ne ruusut olivat sitä harvinaista kuultavalehtistä Cleopater Pink -lajiketta, tulisivat asiantuntevat ystävät myöhemmin lisäämään.
- - -
-Anniinaa! No vastaa, Anniina!
Madame X kulki huolissaan ympäri taloa mutta Anniinaa ei löytynyt mistään. Myös pihan liiteri oli tyhjä, samoin alapihan saunatupa. -Näitä teinityttöjen tunteiden ailahteluja ja kuohuja, puhisi Madame X ja koetti tyynnyttää omaa tunnekuohuaan, jolle pohjan oli rakentanut edellisen illan raastava riita Anninan kanssa.
Annina oli syyttänyt äitiään valehtelijaksi ja keinottelijaksi, jota kiinnostivat enemmän uudet jakkupuvut ja päivälehtien otsikot kuin oman tyttären oikeat arkihuolet. Suurimman kiukun huipentumana Annina oli paiskannut rakkaan perintökameransa -se oli Hasselblad, tutkijat tulisivat selvittämään- olohuoneen takkaan ja vannonut äidilleen, ettei koskaan ikinä enää ottaisi ainuttakaan valokuvaa kenestäkään.
Sitten Annina oli lukkiutunut huoneeseensa, eikä mikään saanut häntä tulemaan ulos tai vastaamaan Madame X:n toistuviin kysymyksiin, pyyntöihin tai houkutuksiin. Ei edes lupaus suklaaminttukahvista ja mantelijäätelöstä.
Sunnuntain vastaisen yön Madame X oli nukkunut kuitenkin poikkeuksellisen hyvin. Hän heräsi kera päivänsäteiden, keitti kupin sitruunateetä, avasi päivän lehden ja istuutui nauttimaan aamusta verannan suojassa.
Jossakin vaiheessa hän muisti vetäneensä puhelimen yöksi seinästä ja kävi kytkemässä sen takaisin päälle. Se pirisi heti.
-Viemäri täällä. X, oletko se sinä, Madame X? -Hyvä. No, nyt on piru merrassa!
-Ai onko Merenranta saatu kiinni oikein rysän päältä, Madame X kujersi ja silitti aamutakkinsa rinnustaa.
-Ei, nyt on tosi kyseessä. Se kirkko todella paloi.
-Mutta rakas Viemäri, onpa sinulla huumorintajua näin sunnuntaiaamuna. Älä nyt hupsuttele, sehän oli vain leikki, ajatus vain. Kuka nyt tuollaista vitsiä todesta ottaisi!
-Jos et usko niin laitapa radio auki.
Madame X napsautti työpöytänsä matkaradion päälle. Asema oli automaattisesti Ranta-Radion: totuuden sanat kuten tiedettiin. Uutislähetys käsitteli traagista kirkon paloa.
-Minun pitää nyt lähteä raunioille, Viemäri lisäsi, tiedäthän, sivistys- ja viinilautakunnan edustajana. Siellä alkaa hartaushetki ja kaikki piispat ovat paikalla.
-Minä olen niin shokeerattu, Madame X lausui ja tunsi syvällä kananlihan alla kuumotusta, tietämättä, oliko syynä äskeinen Earl Grey vai uusi tainnuttava tieto. -Tämä on kaikki niin jännittävää...
-Jännittävää ja jännittävää, tämä on saatanan vaarallista, parahin Madame. Mutta yksi kysymys vielä. Muistathan kun puhuimme kirkon avaimen lainasta. Sinähän palautit sen takaisin, eikö vain?
Madame X laski kaksi yhteen, hymyili ja avasi hitaasti laatikon, jossa avain olisi. Laskupinon alla rapisi kuitenkin puu, ei muuta. Madame X:ltä putosi luuri. Se jäi heilumaan pähkinäpuisen kirjoituspöydän koristeellisen reunan yli kuin käkikellon heiluri Madamen loikkiessa tyylinsä vastaisesti yläkertaan.
Anniinan huoneen ovi oli auki, samoin ikkuna puutarhaan. Vuoteessa oli kyllä nukuttu mutta seinien julisteet oli revitty alas. Paperisilpun seasta, matolta, vaaleansinisten puputossujen vierestä äiti löysi tyttärensä suosikkilevyn säpäleiksi rikottuna. Madame X:n eksynyt katse osui vaatekaapin oveen, johon oli tussilla kirjoitettu: saatanan siat ja viemärit.
Madame X kiristi aamutakkinsa vyötä ja oikaisi shaalikaulusta. Hän sulki päättäväisesti tyttärensä huoneen oven. Sitten hän siirtyi käytävän toisessa päässä sijaitsevaan makuuhuoneeseensa, mietti hetken päivän suurta ratkaisuaan ja avasi vaatekaapin oven. Madame X:n valinta oli suruteemaan sopiva Lale Kagerfeldin suunnittelema musta jakkupuku syvällä sivuhalkiolla..
- - -
Remonttimestari Niitty seurasi metsikön reunasta kun väkeä alkoi vaeltaa kirkonmäelle piispojen hartaushetkeen. Uhattulan palotytöt olivat tehneet tehtävänsä mutta mikään märkä ei voinut estää täyttä tuhoa. Hälytys oli tullut liian myöhään. -Mitä minä nyt teen, Niitty tuskaili.
Mustat rauniot sauhusivat edelleen. Rouva Niitty nojasi polun viereiseen paksuun haapaan ja suri menetettyä kättensä ja muitten talkoolaisten työtä.
-Mutta meidän täytyy rakentaa kirkko uudelleen, niiskuttava Niitty mietti rukousringille laahustaessaan. -Silloinhan minulla ei olisi huolta työttömyydestä, voisin taas olla remonttimestari ja saisin tehdä neljä, viisikin vuotta uutta työtä rakkaan kirkkoni eteen!
Madame X ilmestyi hartaustilaisuuteen hiukan Viemärin jälkeen; he olivat päättäneet, etteivät esiintyisi julkisesti aivan yhdessä. Viemärin noustua kirkonmäelle, rukouspiiristä ryntäsi paikallinen kotiopettaja hänen kimppuunsa ja alkoi repiä hiuksista ja puseronreunasta.
-Tämä on kaikki sinun syytäsi, nainen kirkui niin, että piispatkin tutisivat. -Sinun, sinun sinun tekojasi, opettaja itki ja mätti olvilleen horjahtanutta Viemäriä selkään. Toinnuttuaan Viemäri lähti juoksuun mutta opettaja sai hänet kiinni ja toisti käsittelyn. Poski turvonneena Viemäri pujahti katajan taakse seuraamaan rukouksia, opettaja jäi pensaan eteen hermoherkäksi vartijaksi.
Yrmään Sanomien, Hatakunnan kansan, Yölehden ja Pravdan uutistoimittajat olivat kuvaajineen paikalla ja ihmettelivät rukoushetken pääosan varastaneita Viemäriä ja opettajaa. He pitivät kameransa ja ajatuksensa kuitenkin visusti piispoissa koska halusivat ilmentää hartautta eivätkä harhailla sivupoluilla miettimässä Viemärin yksityiselämää tai mitään muuta toimintaa, joka voisi liittyä tuhopolttoon. Kaiken keskellä Madame X pysyi liitoksissaan hyvinleikatun jakkupuvun ansiosta eikä ollut Viemärin muilutuksesta moksiskaan. (-Madame X hallitsi mielikuvat, lisäisi myöhemmin rikospoliisi aavistus kunnioitusta äänessä.)
Rukoushetken jälkeen kirkkorouva Merenranta poseerasi yhdessä piispojen kanssa ja sitten yksin neljälle tv-kanavalle ja seitsemälle lehdelle ja ilmoitti murheen murtamalla äänellä katse koiliseen luottavaisesti liimattuna, että kirkko rakennettaisiin uudelleen.
-Antakaamme syyllisille anteeksi, unohtakaamme kaikki menneet ja keskittäkäämme voimamme nyt Pyhän Irmelin hyväksi.
Tämän kuullessaan rouva Niityn katse kirkastui, hän pyyhki kyyneleensä hihansuuhun ja kuiskasi muiden kanssa vieressä siunailevalle Madame X:lle:
-Nyt tuo Merenranta puhuu asiaa, sinulle ja minulle ja meille kaikille.
Takaisin