Poliisikomisario Paula Pätkäpurolla oli visainen ongelma. Päivä polton jälkeen kiinniotettu ja kuulusteluihin pidätetty naapurikylän vanhapiika oli vapautettava. Olisi ollut niin vaivatonta saada syyllinen heti rautoihin, oltaisiin säästytty ikävältä vaivalta ja epämiellyttäviltä tilanteilta.
Vapautettu epäilty oli kerran aikaisemmin napattu rauhoittumaan tulitikkuleikeistä oman töllinsä nurkilta. Toisen kerran hänet oli nähty pusikon takana pelottelemassa valtuuston kokouksesta kotiin lähteviä kuntalaisia.
Valitettavasti vanhapiika oli juuri kyseiset kesäviikot ollut ripulin vuoksi niin huonossa kunnossa ja maailman menosta toisaalta niin tietämätön, että häntä ei polttoaamuksi saatu lopullisesti vahvistettua tapahtumapaikalle. Jos hän kirkolla olisikin käväissyt, olisivat vatsataudin oireet roiskuneet mäelle raskauttaviksi todisteiksi
-Vieläkin on vetelää, ihan kuralla, oli piika tahtomattaan pläjäyttänytyt todistusaineiston keskelle poliisiaseman tutkintahuoneen lattiaa.
-Me teimme siitä jopa DNA-tutkimukset, komisario Pätkäpuro rauhoitti vapautettua edelleen epäileviä.
Paula Pätkäpuron kaunis ulkomuoto ja herttaisen urheilijatytön luonne olivat edukseen tiedotustilaisuudessa kun hän ilmoitti, että tutkimukset jatkuivat epäillyn vapauttamisenkin jälkeen, eikä mitään johtolankoja jätettäisi ottamatta huomioon.
Paula oli niin pahoillaan tapahtuneesta. Vaikka hän viikkojen vieriessä kuinka uskollisesti tahansa ratkoi ristisanatehtäviä toimistossaan, kukaan ei ilmoittautunut hänelle syylliseksi. Siksi Paula tunsi suurta ahdistusta. Entä jos hän todella tutkisi tapausta ja tuhopolton syylliseksi paljastuisi joku hänen tai muiden tuttu! Sehän olisi hirveän noloa hänelle, Sairaalalle ja poliisikunnalle.
Paula toivoi hartaasti, että jos kaikki vain olisivat hiljaa, tuhotyö unohtuisi ja elämä palaisi kaupungissa ennalleen. -Olisi kunnia-asia, Paula ryhdistäytyi urheilijalogiikkansa mukaan, että tapaus jäisi selvittämättä ihan oman kaupungin poliisien toimesta, eikä siihen tarvittaisi ulkopuolisten apua. Pääkaupungin rikospoliisia ei sitten koskaan kutsuttu mukaan tutkimuksiin.
Syvällä sydämessään komisario Pätkäpuro tunsi aavistavansa, kuka tekijä saattaisi olla. Häntä pelotti. Entä jos tekijä vahingossa paljastuisikin! Pelkoaan Paula ei tohtinut kenellekään paljastaa mutta ahdistusta toki lievittivät lentopalloillat Uhattulan tyttöjen kanssa kaksi kertaa viikossa...
- - -
Kului kuukausi. Kirkon polttaja käveli Sairaalan katuja vapain askelin. Kaupungin johto oli Sairaalaa kohdanneesta epäilyttävästä julkisuudesta äärettömän vaivautunut. Oltiinkin tehty sellainen hallituksen päätös, että mitään kantaa minkään asian puolesta tai toista henkilöä vastaan ei otettaisi. Näin Sairaala voisi pysyä ulospäin kaikin tavoin rauhallisena ja houkuttelevana alueena eikä ikävää mediahuomiota enää syntyisi lisää.
Kukaan kaupungin valtuustosta, hallituksesta tai johdosta ei ollut ottanut Markettaan mitään yhteyttä koko tapahtumaketjun aikana. Marketta ihmetteli täydellistä vaikenemista ja päätti käydä kuulostelemassa tilannetta kaupungintalolta. Lähestyessään tätä entistä mielisairaalaa Marketta huomasi maan ja talon kivijalan tärisevän hiukan.
-Pah, menneisyyden hoidokkien tuottamaa harhaa, Z-files sarjaa rakastava Marketta koetti selittää itselleen. Mutta eteisessä tärinä vain vahvistui.
-Voisiko kollektiivinen Viemärin pelko yhden organisaation intensiivisenä keskittymänä vaikuttaa näin jopa Richterin asteikkoa kipuavana talon heiluntana, Marketta pohti. -Vai olisiko kyseessä vielä kauheampi kohtalo! Ettei vain liikkeellä olisi se sama salakavala virustauti, joka pääkaupungissa vuosia aikaisemmin oli vallannut kauneus- ja tyylikonservatorion! Tämähän toki selittäisi kaupungin johdon hämärtyvän todellisuuskuvan. Marketta huolestui ja kiitti onneaan muistaessaan aikoinaan saaneensa virusta vastaan luonnollisen immuniteetin.
Mutta nyt, haurasta sydäntään pidellen, Marketta pysähtyi hissin ovelle, nielaisi nitron ja allergiapillerin ja astui sisään.
-Näin kun yhdess’ollaan, ihan hiljaa, kaupunginjohtaja Päivi Mälli vakuutti Marketalle empaattista poliittista lämpöä säteillen, toimitaan juridisesti korrektisti, eikä tuoteta kenellekään Sairaalassa kohtuuttomia paineita tai vääryyttä. Sehän olisi ikävää. Ja sitäpaitsi tämä lakien velvoitus on niin vaativaa, ja lain kirjaimen seuranta tarkkaa. Ajattele jos me tekisimme virheen! Voisimme saada aikaan paljon surua ja ahdistusta, ja minut voitaisiin haastaa vaikka oikeuteen.
Marketta mietti kirjainten taakse hukattua lain ja kohtuuden henkeä ja katsoi kaupunginjohtajaa heiluvista korvista alas kantapäihin. Tällä oli jaloissaan sisätöihin soveltuvat huopatossukkaat, joissa punaiset tupsut varvaspäissä. Tonttu?
-Mutta Marketta, älä ole noin suruinen, Päivi Mälli koetti lohduttaa. Hän otti Markettaa kädestä, veti hänet käsikynkässä työhuoneensa parketille pikku piiritanssiin, heilutteli huopatossujaan sievästi puolelta toiselle ja heläytti herkällä äänellään iloiset jodlaukset. Alkuperäisenä maalaistyttönä Päivi osasi arvostaa muissa ja itsessään rustiikkia luonnollisuutta.
(Myöhemmin kerrottiin, että juuri tästä P. Mällin piristävästä laulunpätkästä kehkeytyi sittemmin osaksi maan kansankulttuuria luettava yhteislaulu Tip-Tap, Tipe-Tip-Tap.)
Marketan rasittunut sydän läpätti tanssin kieputuksesta ja hän päätti iloittelun lyhyeen. Nyt pitäisi päästä asiaan.
-Voi Marketta, sinä et tiedä mitä huolia minulla oikein on, Päivi valitti sitten omaan asiaansa päästyään. -Ajattele nyt esimerkiksi tuota onnetonta luistelukeskustakin! Rahoittajat painavat koko ajan päälle kun asiakkaat sitä paikkaa karttavat. Vaikka minä kuinka tuotan Lapista miljoonakonsultteja rakentamaan sinne lasten seikkailuelämyksiä niin eihän siellä kukaan käy.
-Niin hyvä komiteakin muodostettiin miettimään ihanteellista luistelujään paksuuden suhdetta käytössä olevien luistinten terien keskimääräiseen potkukulmaan. Vaan eipä tämä tieteellinen tutkimusasenne ole tuonut lisää luistelijoita vaikka konsulttipalkkioon kyllä upposi kahdeksansataatuhatta.
-Kyllä se luisteluapu löytyy vielä internetistä, Mälli huokasi huolestuneen kuohahduksensa päätteeksi ja katsoi kaipaavasti konettaan.
-Minä ymmärrän kyllä tämän ongelman, Marketta lisäsi ja muisti sentään olevansa maailmankuulu ammattilainen. Hän päätti antaa pari vinkkiä ilmaiseksi:
-Ehkä kannattaisi myös miettiä sen luistelukeskuksen ulkomuotoa ja sisustusta. Sehän riitelee ymäröivän luonnon kanssa kuin märkivä mätäpaise raikkaan neidon iholla. Ja ne yleisötilat ovat kuin Itä-Berliinin bordelleista kauheimmalta 70-luvulta. -Sieltäkö lienevät myös nykyinen johtaja ja tarjoilijat, Marketta kysyi Mälliltä. Tämä ei kuitenkaan kuullut kun oli jo ehtinyt uppoutua internetiin etsimään yhteyttä jodlauksen kansainvälisiin asiantuntijoihin.
-Rauhallisuutta, Marketta, kaupunginjohtaja Mälli nosti katseensa kuvaruudulta. Minä selvittelen vähän näitä kunnallislakeja. Onhan se totta, että Viemäri on tuottanut arvaamatonta tuhoa ja imagollista haittaa tälle kaupungille. Ihan näin yksityisesti sanottuna olen kovin pahoillani myös sinun puolestasi.
-Kyllä me varmaan löydämme luottamushenkilöitten toiminnan eettisistä ohjeista sellaiset pykälät, että Viemäri saadaan potkittua valtuustosta pois. Minä laitan komitean tutkimaan tätä asiaa. Ole huoleti, Marketta, hiljaa hyvä tulee!
Kaupunkiin perustettiinkin uusi eettisten asioitten yleiskomitea, joka ensi töikseen rupesi miettimään, voitaisiinko Pyhän Irmelin kirkon korjausmateriaaleihin käyttää paikkakunnan puuston rinnalla myös tuontitavaraa. Komiteaan oli poliittisten piirien ulkopuolelta kutsuttu kaksi asiantuntijaa: kirkkorouva Maikki Merenranta ja Madame X. Uuden eettisen luottamustehtävän äärellä he löysivät toisistaan keskustelutaitoiset ja lojaalit yhteistyökumppanit.
(Myöhemmin joku arkistoja tutkimaan tullut jatko-opiskelija pani merkille, ettei Viemärin ja Sontalehden toiminnan etiikka jostakin syystä koskaan tullut perustetun komitean käsittelyyn. Opiskelija kirjoitti aiheesta pikku esseen, joka herätti lehtinais- ja juristipiireissä ymmärtäväisiä hymähdyksiä.
-Se oli sitä aikaa kun Sairaala vielä oli...)
- - -
Suuri huoli vallitsi Yrmään ja Arkun seurakunnissa. Maalaisemännät ja isännätkin soittelivat ja kirjoittivat kirjeitä, joissa tuomittiin kirkollinen hiljaisuus ja sen myötä annettu suostumus Viemärin toimille. Uhattiin joukkoeroamisilla seurakunnasta, joka oli niin etääntynyt kristillisyydestä, todellisuudesta, ihmisten ahdistuksesta ja arkipäivän moraaliongelmista.
-Vanhurskaus, Rouvan kunnioitus ja anteeksianto ovat meidän lääkkeemme pahuutta vastaan, Maikki Merenranta lausui uusimmissa haastatteluissaan. -Kristillinen velvollisuutemme on vain kääntää toinenkin poskemme pahansuoville lyöjille ja ilkivallantekijöille kun niitä elämässä kohtaammekin. Pyhän Irmelin vuoksi me jaksamme mitä vain, Maikki kannusti sekä uskovaisia että epäilijöitä.
Maikki oli juuri palannut kolmen viikon sairaslomalta Roomasta. Hän uhkui uusiutunutta tarmoa ja iloa syksyn uuden tehtävän äärellä. Maikki luopuisi toistaiseksi kirkkorouvan raskaaksi käyneestä saarnavelvollisuudesta ja alkaisi hoitaa kirkon uudelleenrakentamisen tärkeää talkoohanketta kokopäiväisesti. Normaaliin seurakuntatyöhön hänelle tulisi sijainen .
Matkaltaan Maikki oli muistanut myös Markettaa. Kuoreen suljetun kortin kannessa oli mustavalkoinen taidevalokuva Rooman kukkuloilta. Puistikon takana kohosi Vatikaanin kupoli kuin kypsä naisen rinta ristillä merkityn nännin osoittaessa pilviin. Mikä pyhä näky! Kuvan etualalla kyykkyyn kaartui alaston nuori nainen, patsaana toki, niin, että uumaan ja ahteriin lankesi kiiltävä valo. Puiston suojaisan puun alla kaksi naista, vanhempi ja nuorempi, olivat intiimissä vuorovaikutuksessa.
Hei Marketta! -Täällä Roomassa levätessäni saatan kokea taas, että maailmassa sentään jossakin on kauniita asioita ja ajatuksia -ja naisia!
-Hyvää syksyä sinulle, ystävyydellä, Maikki.
Marketta haukkoi henkeä kirkkorouvan tuttavallisuudesta ja röyhkeydestä ja piteli rintaansa, jonka alla epäkuntoinen sydän läpätti taas väärään tahtiin...
Jälleen kerran Maikki oli ulkomaanmatkallaan kokenut paljon. Synnin palkan asiantuntijana Maikki oli oppinut pitämään nuhtelusta ja kurituksesta. Rooman tarjoama tyydytys liittyi siihenkin, että kirkkorouva poskiensa lisäksi oli päässyt lyötäviksi paljastamaan myös muita ruuminosiaan. Vatikaanin pyhässä varjossa oli historiallisten syntien koekenttä. Kokemalla niitä, niistä voisi saarnata, Maikki ajatteli poikkeuksellisen rationaalisesti.
Jokaisesta nautinnollisesta lyönnistä ja iskusta Maikki oli tuntenut pääsevänsä lähemmäksi historiallista totuutta ja Rouvan Sanan tuntemusta -ikään kuin uskonnollisen kokemuksen ytimeen. Maikki oli onnellinen kun sai nöyrtyä Rooman rouvien sanan alla. Italiaksi polvistuminen -tapahtui tämä sitten kirkossa, puistossa, käymälässä tai makuuhuoneessa- oli niin paljon koskettavampaa kuin kotimaassa.
Takaisin