Oli kulunut jokunen vuosi Viemärin ja Madame X:n kohtalokkaasta tapaamisesta. Pasuunat pidettiin kiiltävinä Maikki Merenrannan paljastamisen hetkeä odoteltaessa. Hiljaisuudessa kumpikin oli alkanut valmistella iskua ja testata menetelmiä.
Tällä välin Viemäri oli onnistunut kapean mutta tehokkaan suhde- ja painostusverkoston luomisessa Sairaalan alueella. Kaatajalahkosta ulos heitetty neitonen toimi Viemärin vakoojana Madame X:n kaivellessa kohteiksi potentiaalisia uhreja. Pieni mutta toimiva tiimi.
Viemäri halusi valtaa, kunniaa, arvostusta ja sitä rakkautta, josta hän tunsi elämässään tyystin jääneensä paitsi. Kun hän oikein pakottaisi, pian kaikki Sairaalan asukkaat rakastaisivat häntä, siitä ei olisi epäilystäkään. Viemäri halusi tulla tunnetuksi Sairaalan intellektuellina hyväntekijänä ja ainoana kulttuurin luojana. Kukaan muu ei saisi Sairaalassa huomiota, kukaan toinen ei voisi tulla toisine ajatuksineen samalle areenalle. Viemäri oli ainoa, Viemärissä oli Sairaalan tulevaisuus.
Valtaa käyttävänä päätoimittajana Viemäri pääsi seudun tärkeimmänkin tapahtuman pääkallonpaikalle ja raportoi taitavasti mitä halusi tutulla lumo-tyylillään. Aivan kuin valtakunnallisessa mittakaavassa päivälehti Pravdassa, sitä mitä Sontalehti ei kertonut, sitä ei ollut edes olemassa. Se mistä Viemäri lehdessään puhui, oli häväistyksenkin uhalla totta. Kaikki syyttävät sanat, tuhon nuolet ja ohdakenarun kiristykset kiedottiin taivaanrouvan korulauseisiin tukijalahkon taloudellisella siunauksella.
Koko sairaala kuunteli Viemäriä ja odotti kauhulla Sontalehden seuraavia tempauksia. Oudosti Sontalehti täytti lamaantuneessa kaupungissa syntyneen todellisten tapahtumien tyhjiön. Lehti loi tyhjästä tapahtumat ja totuuden ja piti vammautunutta yhteisöä kierolla tavalla yhdessä. Mikä muu paremmin yhdistääkään kuin häpeä.
Kaupunkiin laskeutui syvä ahdistus, pelko ja hiljaisuus, joka takasi Viemärille mahdollisuuden rohmuta lisää valtaa ja kunniaa. Vallan hän otti, kunnian hänelle jakoi oma lehti ja radio. Sairaala vaikeni ja kaikki maksoivat kuuliaisesti Sontalehdelle ja Ranta-Radiolle viikottaiset ilmoituksensa siinä pelossa että puuttuva mainos johtaisi paljastuksiin. Viemäristä oli tullut mafia, ilmoitukset olivat suojeluraha.
Kunnian kruununa ja Sairaalan hiljaisuuden huipentumana Viemäri koki ylösnousemuksen lumo-journalismista reaalipolitiikkaan kun hän Sianhoitajapuolueelta kiristämällään sopimuksella sai Madame X:n hankkiman 8 äänen turvin paikan Sairaalan kaupunginvaltuustoon ja sivistys- ja viinivaliokunnan puheenjohtajaksi. Kaiken viinin Viemäri kaatoi joka kokouksessa aina itselleen, ja valiokuntatyöskentelystä tulikin Viemärin kostea yhdennaisenshow.
Viemäri tahtoi hallintaansa Sairaalan koko kulttuurikoneiston. Kaupungin kulttuurijaoston johtaja, aivan liian fiksuna naisena tunnettu Tilta Piipanen oli seuraavaksi savustettava ulos. Tämä ei tulisi olemaan helppoa, sillä Piipanen oli julkisuudessa personoitunut myönteisesti luomansa runoilijatapahtuman, Sairaalan Nykysonettipäivien kautta.
-Potkut sille ulkopaikkakuntalaiselle huoralle, oli Madame X:n kommentti kun Viemäri mietti toimintastrategiaa. Tässä tarvittaisiin apuun vakoojan ja kameranaisen lisäksi laajempiakin taustavoimia.
Viemärin vanha lapsuudenystävä Sairaalan peräkylästä ja yhteistyökumppani alkuperäisessä Lumo-lehdessä oli nyttemmin Ne-lehden kansallista lumo-mainetta niittänyt päätoimittaja. Hän alkoi Viemärin kirjoituskoneesta saada valmiiksi Ne-lehden tyyliin ja taittoon sopivia nimettömiä tekstinpätkiä. Viemärin kanavat laajenivat.
Työskentely politiikassa oli kuin luotu Viemärin psyykelle. Urkkijansa avulla Viemäri kaivoi jokaisen valtuuston jäsenen yksityiselämästä pikku tiedon, jonka julkaisemisen mahdollisuudesta ohimennen muistuttamalla Viemäri sai pitää valtansa ja jatkaa operaatioitaan. Lehdessään solvaten julkaistun jutunhan Viemäri voisi aina seuraavassa numerossa selittää siistiksi tai muuttaa muuksi tietäen, että edellinen sontalinko oli jo saanut aikaan korjaamattoman tuhon.
Viemäri halusi oman tv-yhtiön, koulupäälliköksi, kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi ja Sairaalan moraalin lyhdynkantajaksi. Loppujen lopuksi Viemäri tahtoi kaupungin huipulle ja Päivi Mällin paikalle.
Hyväntahtoinen kaupunginjohtaja Mälli oli Viemärin tarkoitusperista sekä tietoinen että pahoillaan. Niinpä hän nimitti komitean, jonka tuli pohtia sellaista matemaattista mahdollisuutta, että saattaisiko valtuuston lähipiiristä löytyä henkilö, joka voisi puhua Viemärin kanssa kahden kesken siitä kehityssuunnasta, jota kaupungin johto sivistys- ja viinivaliokunnalta toivoi ja odotti. Tätä saneltaessa komitea onkin kokoontunut jo kolme kertaa ja ryhtynee seuraavassa kokouksessa kartoittamaan mahdollisia henkilövaihtoehtoja.
Viemärin varsinainen tilaisuus tarttua Jumalallisen Tehtävän tuumasta toimeen käveli kuitenkin kuin taivaan lahjana suoraan syliin. Tätä mehevää mahdollisuutta Viemäri ei villeimmissä unelmissakaan ollut osannut odottaa.
Paikkakunnalle muutti pohjoisessa kotimaassaan kansainvälistä kuuluisuutta pitsinnyplääjänä niittänyt Marketta Paris, joka oli juuri ostanut vanhan kaasuyhtiön kiinteistön Sairaalan alusmailta Arkun kylästä. Maikki Merenrannan päivät olisivat luetut...
Takaisin