Marketan pitsinnyplääjän ura oli vienyt hänet maalta vuosiksi pois: New York, Tokio, Milano, Lissabon, Sao Paulo; jopa 12 kertaa maailman ympäri. Kotimaansa pääkaupungissa Marketta asui monet vuodet mutta kyllästyi syystä. Kaupunki oli valkoisesta maineestaan huolimatta suurimman osan vuodesta harmaa vaan ei tarpeeksi iso tarjotakseen suurkaupungin vaihtelevuutta, anonymiteetin etuja tai kaupunginosien nautittavia eroja. Välimatkat olivat kaikkialla loputtomat, kuin Moskovassa, mutta matkalla paikasta toiseen ei ollut mitään.
Lopullisen kulttuurillisen rohkeuden, tahdon ja suvaitsevaisuuden puute pääkaupungissa johti siihen, että kehitys ja muutos oli vain näennäistä; eilen meksikolaisbuumi toi päivän lounasravintolan, tänään vanhaa aerobic-gymmiä juhlittiin uutena sisustusremontin valmistuttua. Milloin katettiin tämä sisäpiha lasikatolla hampurilaisravintolan suojaksi tai tuo rantapuistikko telttakankailla oluenmyyntiä edistäväksi musiikkiareenaksi. Huomenna saisi ensi-iltansa oopperaproduktio, jonka lavastus ja puvut olisivat taas takuuvarmasti mustat ja harmaat...
Marketta oli ehtinyt sydämessään valmistautua maallemuuttoon niin, että koti alkoi tuntua kodilta jo muutamassa viikossa. Vierailut pääkaupungissa vahvistivat vuosien varrella syntynyttä mielikuvaa: elämä siellä oli monellakin tasolla tahattomasti huvittavaa. Kiireellä ei ollut syytä, ihmiset pitivät itseään tärkeinä. Vanhoja kiukkuisia leskimiehiä törmäili aina kaikkialta.
Marketta oli onnellinen uudesta kodistaan. Hatakunnan maisemat olivat vehmaat ja alati yllättävat, kuin turisteilta piilossa pidetty arvokas aarre. Marketta oli todellakin muuttanut, elämäänsä ja maisemia, eikä tuntenut Arkussa oloaan turistiksi. Vähitellen alkaisi toteutua myös muuton suurempi tarkoitus: maisema alkaisi muuttaa Markettaa.
Voiko tämä olla totta, hän usein huokasi palattuaan päivän, parin työmatkalta pääkaupunkiin ja istuutuessaan moneksi tunniksi -liikkumatta mutta liikuttuneena- ikkunan ääreen. Oman puutarhan lehmusten, saarnien ja sireenien takaa Kultaveden lahti avautui poimuillen. Taustalla häämöttivät peltojen reunoilla ja mäkien kyljissä talot ja kartanot puistikkoineen, ylpeyttä kuiskien.
Nyt Marketta tajusi, että vain lapsuuden muistojen kultauksena taaksejääneet tuoksut ja tuntemukset olivatkin totta! Ah: puutarhan multa, kesäaamun kaste, vuokot lehtimetsän reunassa, kupponen kahvia tai lasillinen Proseccoa keväisessä koivikossa. Sahata, pilkkoa ja silputa; pihkan tuoksu puun rungossa, uuden saunan ensilöylyissä. Kaivaa ojaa, kääntää maata, istuttaa, kastella; 1000 uutta kukkasipulia!
Oman pihan akilleijat ilmestyivät vuosiksi unohdetusta vanhasta kivikkoryhmästä; tässä ritarinkannus, juhannusruusu, jättiläisunikko, sarviorvokki. Raparperisadosta tuli valtava; mansikat, vadelmat, viinimarjat: mehua, hilloa, piirakoita! Syksyn vaahteranlehdet rahisivat kaukaa tutulla tavalla pihahiekoituksella. Tuulisen pellon yli liikkuivat kuivat lumikinokset kuin dyynit, ja terävät kiteet sulivat siristetyille silmille... Kaikki tämä oli totta, ympärillä ja läsnä. -Ja jos tosikaupunkia kaipaisi, Marketta naurahti itsekseen, ainahan saattoi pyrähtää New Yorkissa...
Marketta oli ylpeä päätöksestään muuttaa. Ylpeyttä saattoi tuntea myös oikealla ajalla taiten tehdyistä kiinteistökaupoista. Oli iso puutarhatontti. Sen toisessa laidassa sijaitsi sodanjälkeisen muotoilun pahimmat karikot karttanut mutta myönteisimmät ihanteet valjastanut, kaasumestarin kodiksi ja konttoriksi rakennettu 3-kerroksinen kivitalo. Kaikkialla hehkui lämpö, ja ikkunoista avautui ihana maisema neljään ilmansuuntaan.
Usein Marketta juoksi uuden talonsa kerroksesta toiseen ja päädystä päätyyn, vain huvikseen, ihan ilosta pyörähdellen, ja eteisen ja rappukäytävien helmipanelointeja hipaisten; aito, oma, onni...
Marketta asui yksin ja vietti hiljaista elämää. Talo saisi rauhassa kertoa kuulumisensa useiden tyhjänä vietettyjen vuosien jälkeen. Vähitellen Marketta ottaisi sen haltuun ja osoittautuisi emännäksi, jota talon kannatti kuunnella ja palvella. Suuria muutoksia ei tehtäisi, sisustusta mietittäisiin vähitellen ja suhteessa talon ja maiseman henkeen. Siivoamista ja puutarhanhoitoa kyllä riittäisi, joten jossakin vaiheessa Marketta tulisi palkkaamaan taloudenhoitajan -ehkäpä näpsäkkä tyttö Eestistä.
Tontin toisessa laidassa törrötti kaasuyhtiön vanha varasto ja autotalli.
Sateen runtelema ja auringon paahtama rakennus oli nykytilassaan kuin häiriö maisemassa. Kun astui suurista ovista sisälle, saattoi likaa, sotkua ja hävitystä vain ihmetellä.
Marketta tarkasteli varastoa usein, läheltä, kaukaa, sisältä, katoltakin. Hävitystilastaan huolimatta tämäkin talo puhutteli. Ylä- ja alakerran suhteet, kapeat ikkunarivistöt ja valtaisa pääsalin kulmaikkuna kahteen ilmansuuntaan. Se sali ja ikkuna olivat neljä metriä korkeat! Kun kaiken raivaisi, puhdistaisi ja korjaisi, varastosta saisi mitä hienoimman taidegallerian.
Marketan sormet syyhysivät, vaan nyt sai tuttu nypläys uusien ajatusten rinnalla jäädä syrjään. Tämä maisema kutsui ja rakennukset samoin. Mutta Marketta osasi odottaa ja jatkoi kylässä hiljaiselämäänsä. Ei ollut mitään kiirettä, hän tuumi, vaikka sydän löi uuden idean innostamana.
Niin, nämä rinteet ja laaksot, kirkot ja kartanot sekä maailman kaunein musiikki, taide ja upeat pidot herkkuineen; tästä kaikesta -Marketan kirkkain ideoin, oivin suhtein ja loppumattomalla energialla- syntyisi tapahtuma kaukana pääkaupungista niille halukkaille, jotka laatua ymmärtäisivät arvostaa.
Kulttuuria maisemassa! Hatakunta. Sairaala. Yrmää. Arkku. Pyhän Irmelin kirkko, Hastamalan vanha kirkko. Kuvataidetta ja Maikki Lauhala. Tenoritaidetta ja Kari Kattila, Paras Kamariorkesteri ja kapellimestari Piriste. Ruokakulttuuria ja kutunjuustoa, kalkkunaa ja rosvopaistia. Tästä kaikesta kehittyisi vielä kokonaisuus, koittaisi Arkun Aika!
Takaisin