Marketta oli saanut kutsun istua ensi rivissä kirkon remonttijuhlassa. Hän kieltäytyi kuitenkin kunniapaikasta ja kipusi sen sijaan juhlaa varten avatun lehterin ylimmän penkkirivin keskelle. Sieltä näkyi kaikki, ja vaikuttavan kirkon arkkitehtuuri aivan uudesta kulmasta.
Päinvastoin kuin Sontalehti oli uutisoinut ja ennustanut, Kirkko oli boikotin sijaan täpötäynnä, ja ulkopuolella seremoniaa seurasi kaiuttimista yli kolme tuhatta ihmistä. Heidän joukossaan punasteli Viemäri vailla paikkaa.
Maikki Merenranta toimi juhlan liturgina. Marketta ei voinut olla panematta merkille, mitenkä työlään ja rakennetun tuntuista tämän esiintyminen oli. Kirkkorouva liikkui ja puhui, luki tekstit ja lauloi pää koilliseen kenossa, eikä mikään ele tai tai erhe saanut tätä valittua juhlailmettä rikkoa.
-Tuon ulkokuoren alla etsii ulospääsyä sokea pikkutyttö, joka on hukannut pallonsa, Marketta ajatteli.
Juhla jatkui ulkona kahveilla ja kuvaelmalla. Sadat seurakuntalaiset tulivat pahoittelemaan Viemärin puheita ja kiittelemään Markettaa tämän suunnittelutyöstä juhlien onnistumiseksi. Kirkkorouva Merenrannan lettipäinen ystävätärkin oli paikalla, herttainen vanha isänsä mukanaan. Kumpikin lausui yhtäaikaa olevansa aivan kauhuissaan Viemärin kirjoittelusta ja toivotti Marketalle rohkeutta.
Jos Marketta tarkkaili kirkkojuhlia kauempaa painaakseen laajakuvat ja detaljit mielensä kirjastoon, Viemäri oli syrjässä, koska kukaan juhlakansasta ei huolinut häntä lähelleen. Lopulta hän seisoi yksin kaukaisella kivellä turhautunut assistentti jaloissaan, ja otti tästä Sontalehden näkökulmasta kuvia juhlakentän tapahtumista.
Marketta seurasi kuvaelmaa kirkon seinustalta. Ne samat Uhattulan palokunnan tytöt, jotka olivat ylpeinä hoitaneet Arkun Ajan konsertin liikkennejärjestelyt, tulivat pitämään Marketalle seuraa. He tunnustivat häpeävänsä Sairaalan puolesta Viemärin käytöstä.
Viemäri oli koko ajan tarkkaillut Marketan menoja kirkonmäellä. Hän tähtäsi kameransa kauko-objektiivin Markettaan kuin metsästäjä kiväärinsä hanheen. Laukaukset ikuistivat Marketan kirkon muuria vasten juttelemassa kahden punapukuisen Uhattulan palotytön kanssa.
Kuvia ottaessaan Viemäri tiesi olevansa tärkeällä asialla. Näin toki tunteekin jokainen, joka toiseuden harhojen sijaan on oppinut ajattelemaan itseyttä. Kuuluisan ajattelija Acidophiluksen sanoin olisi voinut kiteyttää: Kun oikein löytää itsensä, ei maailmassa muuta olekaan. Viemäri oli löytänyt kaiken, mitä maailma tarvitsi. Hän itse oli maailma.
Viemäri ei toimissaan ollut tottunut jäämään toiseksi. Sianhoitopuolueen edustajana, valtuustoryhmän puheenjohtajana, Sontalehden ja Ranta-Radion päätoimittajana hänen ei pian enää tarvitsisikaan, ei enää koskaan! Tämä rakastetuksi tulemisen ja vallan kaipuu toi Viemärin mieleen taas hänen oman sisäisen sankarinsa salaisen moton: -Kun minä oikein pakotan, kaikki Sairaalan asukkaat tulevat ennen pitkää minua rakastamaan. Näin Sairaala voisi elää turvallisesti rakkaudessa...
Sairaalan Viemäri - turvallisesti rakkaudessa! -Eikö se olisikin tulevan uuden kaupunginjohtajan vaalikampanjan oiva ihanne, Viemäri huudahti itsekseen kuvitellen Madame X:n yleisökseen. Mutta Madame oli kaukana, hän katseli kuvaelmaa kieroon kutsuvieraiden joukossa, lähellä piispaa.
Tässä rakkauden etsinnässä ja oikeuden jaossa Viemärillä oli paikallisen vaikutusvallan lisäksi käytössään merkittävä takaportti: Lemperelainen Ne-lehti. Kun Markettaa tukevia yleisönosastokirkoituksia, katukommentointia ja kirkkojuhlakiitoksia alkoi ryöpytä, päätti Viemäri korjata tämän häiritsevän epäoikeudenmukaisuuden ja esitellä Sairaalan saatanan synnit kansallisella Ne -tasolla.
-Kyllä nyt on jo aika katkaista sen Merenrannan siivet ja Marketan munanjohtimet, Madame X innosti kun Sontalehden kuuluisa kirjoituskone sauhusi. (Viemäri pelkäsi tiedostojen joutumista vääriin käsiin ja tietokoneajasta huolimatta kirjoitti aina vanhalla Lumo-lehden aikaisella käsipelillä. Pelko oli tietenkin turha sillä sairaalalaiset -jopa virkavalta- olivat todellakin alkaneet jo rakastaa Viemäriä niin, että kenellekään ei olisi tullut mieleen mitään syytä nyt tai myöhemminkään tutkia Viemärin arkistoja.)
Ne ja me sen teimme, Viemäri tuhisi kyltymättömässä rakkauden kaipuussaan kun hän Ne-lehden tuttujen tyttöjen kanssa toteutti salaa uuden solvauksen. Siinä hän haastatteli itse itseään ja takuuvarmaan Lumo-tyyliin rakensi aikaisempaa suoremman hyökkäyksen Markettaa vastaan. Lehti julkistui torstaina.
-Kirkon häpeänurkkaan pakeneva pelokas Marketta tarvitsi Pyhän Irmelin juhlassa palokunnan suojelusta vihamielisiä joukkoja vastaan, esitteli kuvateksti Viemärin otoksen alla. Lesbo-loimut roihuavat - Savuaako saastunut Nyplääjä-Marketta Sairaalan synti-roviolla? kysyivät tulenpunaisina leiskoina uudet kiihottavat otsikot. Muutamalla kysymysmerkillä ja mainitsemalla Marketta kerran lahjakkaaksi koko manööveri peiteltiin tasapuoliseksi uutisoinniksi. Tekijäksi laitettiin lehden likaisimpien juttujen yhteydessä käytetty nimimerkki.
Madame X itki vuosikymmenen odotuksen jälkeisen täyttymyksen tuomia ilon makeita kyyneliä kun Viemäri vihdoin kiteytti nerokkaan Ne-artikkelinsa ingressiin salaisen tarkoituksensa eli Sairaalan pelastuksen pyhän sodan ydinkärjen. Muuten tunnistettavasti mutta Maikki Merenrantaa nimeltä mainitsematta Sairaalan lesbo-pappi valutettiin tuoksuvaan hautatervaan, kieriteltiin kalkkunanhöyheniin ja haapalastuihin ja naulattiin Pyhän Irmelin kirkon jykevään puuoveen. Tämä kaikki ja Maikki mukana olisi pian tulen viemää.
Ensimmäinen tikku oli sytytetty, ja Ne ojensi sen heittohaluisille lukijoille.
- - -
Ne-lehden artikkeli toi Marketalle tärinän. Hän ei enää tiennyt mitä ajatella. Marketan ruumis puolestaan toimii selvasti päätä kiihkeämmin. Marketta kuvitteli tekevänsä kaikenlaisia askareita kiivaimmalla energialla huomatakseen tunteja myöhemmin vain istuneensa paikallaan mutta rättiväsyneenä saamatta mitään aikaan.
Huolestunut lääkäriystävätär teki kotikäynnin. Hän määritteli jo verenpaineen ja lepopulssin mukaan tilanteen sellaiseksi henkilökohtaiseksi kriisiksi, jota Marketan olisi vaikea pelkästään rationaalisesti hallita.
Marketta tunsi oksettavaa inhoa Viemärin myötä koko Sairaalaa kohtaan, jopa Arkkua, omaa rakasta puutarhaansa ja kotiaan. Kesäfestivaali, kulttuuri, kuvataide ja musiikki etoivat Markettaa. -Tämä elämänilo ja ihana kulttuurimaisema, jonka Viemäri haluaa minulta tuhota!
Seuraavana päivänä, perjantaina, arkkipiispa pitkästä aikaa vierailisi Yrmään seurakunnassa. Herttaiseen perinteeseen kuului kansalaiskahvit paikallisen tilan suuressa tuvassa. Tarkoituksena oli keskustella uskon- ja yhteisöllisen elämän kysymyksistä. Viemäri ilmestyi hyvissä ajoin paikalle, ja uhoili innoissaan panevansa piispan avustuksella pisteen perverttien elämälle niin seurakunnassa kuin sen ulkopuolellakin.
Mutta virallisen keskustelun alettua kilpailevan maakuntalehden reipas toimittajapoika ehtikin ensiksi. Viemäriltä loksahti suu auki, ja kaikki muut paikallaolijat jähmettyivät odotuksen pelosta: eihän piispalle paljastettaisi mitään epämiellyttävää!
-Onko piispa tietoinen paikkakunnalla meneillään olevasta lesbojen lahtauskampanjasta joka sivuaa seurakuntaakin, toimittaja kysyi suoraan ja puhkaisi kaikkien näkö- ja tosihurskaiden tavoitteena olevan hyveellisyyden kuplan.
Piispa oli pidetty asiasta visusti pimennossa joten toimittaja jatkoi.
-Voivatko lesbot päästä taivaaseen? Entä saavatko lesbot ja homot toimia seurakunnan viroissa?
Viemäri kiristeli hampaitaan yrittäessään pitäytyä sivistys- ja viinilautakunnan johtajan aseman edellyttämässä roolissa mutta vaikeata se oli kun kuuli piispan sanat.
-Lesboilla on aivan yhtä hyvät mahdollisuudet kokea armo ja rakkaus ja päästä taivaaseen kuin kenellä tahansa muulla. Lesbot voivat hyvin palvella seurakunnan viroissa, ja tiedän vihkineeni muutamia papeiksikin. Ovat olleet hyviä pappeja.
Maakuntalehti julkaisi tämän laupeutta ja elämää ymmärtävän viestin seuraavana päivänä. Viemäri ja Madame X puolestaan pitivät katastrofikokouksen ja päättivät seuraavassa Sontalehdessä leimata maakuntalehden toimittajan amatöörimäiseksi hysteerikkoparaksi, joka pelkkää ilkeyttään otti esille seudulla jo rauhoittumaan päässeen lesbokysymyksen.
Marketta oli saanut kutsun kaikkiin piispantarkastuksen yhteistilaisuuksiin. Hän kuitenkin vain istui kotonaan ja jaksoi kaiken kuohunnan keskellä tuskin rentoutua. Lopulta hän päätti, että lähtisi sunnuntaina pois rauhattomalta maaseudulta hiljaiseen pääkaupunkiin lepäämään. Hän palaisi vasta kun tilanne olisi tasoittunut -viikon tai viiden kuluttua.
Mutta seikkailumme sunnuntailla olisi muuta mielessä. Aamukahdeksalta Marketta saisi puhelinsoiton.
Takaisin