Savun sappinen katku

Marketta ei varsinaisesti ollut poissa tolaltaan. Ei; jotenkin tämä kaikki oli ollut aavistettavissa. Marketta istui puutarhansa pation kesäpenkillä syksyisen tihkusateen tuoksuessa yllä kaartuvissa koivuissa. Juna pyyhälsi ohi ja rikkoi hetkeksi hiljaisuuden. Moskovaan, Moskovaan, Marketta toivoi kuten Anjuska, Katja, Kolja, Olga ja Vanja muinoin muualla. -Olisinpa muualla...

Mutta sateen läpi vienosti siilautuva sappinen savu muistutti Markettaa siitä, että hän oli täällä, tänään, nyt, eikä kohtauksen kirjailija ollut kukaan venäläinen mestari tai edes Daniel Stole, Lauri Santanaisesta puhumattakaan, vaan Viemäri. Hurmaavan puutarhan koivikosta huolimatta tapahtumapaikka ei ollut ryppyisen roolivihkon määrittelemä vaan todellinen idyllinen maalaiskylä, jonka muinainen, edelleen käytössä oleva nimi ironian huipentumana oli Arkku.

Poroksi palo ja tämä täysi tuho oli totta eikä mitätön komedia, josta voi poistua kesken näytöksen. Marketan sieraimiin tunkeutuvaan kaukaiseen katkuun oli läheinen syy. Sisimmässään Marketta tiesi, että hänen edessään löyhkäsi huono ilveily kuin mätää sydäntä kohden kerros kerrokselta avautuva sipuli. Tämän keitoksen katsojaksi, sipulin kuorijaksi Kohtalo oli Marketan määrännyt.

Marketta muisteli lukuisia käyntejään rakastamassaan Yrmään vanhassa kirkossa. Kuultuaan sunnuntaiaamuna kauhean uutisen, Marketta oli vaihtanut yöasunsa johonkin käytännöllisempään ja ajoi maastopyörällään paikalle, missä satojen muiden kanssa katseli hetken surullista näkyä. Pyhän Irmelin kirkko savusi raunioina.

Lähiympäristöineen 1300-luvulla rakennettu kirkko oli kauneinta kulttuuri- ja kansallismaisemaa täällä Pohjolassa. Pyhättö oli juuri saatu restauroitua talkootöillä ja suurella innolla. Kirkon interiöörissä Markettaan oli syvimmän vaikutuksen tehnyt 1700-luvulta peräisin olevat espanjalaisaiheiset maalaukset, joilla puupenkkien edustat, lehterien ja alttarien reunat oli koristeltu. Jos Marketta kuuluisi kirkkoon, ei olisi lesbo ja kuvittelisi koskaan kokevansa omat häät kirkossa, juuri tämä olisi se paikka.

Arkku oli Marketan uusi, rakas kotikylä. Hän oli kyllästynyt pääkaupungin näennäisen kehityksen taakse kätkeytyvään jämähtäneisyyteen ja muuttanut Hatakunnan provinssiin Sairaalan kaupungin seudulle vain kaksi vuotta aikaisemmin. Syy valintaan oli osin juuri puhutteleva, ikivanha kulttuurimaisema. Täällä talot ottivat paikkansa maisemassa itsestäänselvästi, luontevasti ja ilman kysymyksiä aivan kuten ihmiset. Poikkeuksellisesti alueella oli lähekkäin kaksi keskiaikaista kivikirkkoa, joista toinen, Hastamalan kirkko, maapohjan yli kaartuvine tynnyriholveineen, oli myös vaikuttava.

Näistä kirkoista ja tästä maisemasta Marketta oli saanut idean tiiviistä, pienestä mutta huippulaadukkaasta kulttuurifestivaalista, joka tehtäisiin taiteen rakastajille ja ilman sellaista halpaa hömppäjulkisuutta, jonka Marketta aikaisemmasta nylääjänelämästään tunsi läpikotaisin. Festivaali toteutuikin kahden vuoden suunnittelun jälkeen, tänä kesänä, joka nyt, raunioiden savussa, oli kääntynyt kalseimmaksi syksyksi...

Koko kevään ja kesän Marketta oli touhunnut ahkerasti. Kotipihan laidalla oleva vanhan kaasuyhtiön autotalli oli saneeratttu 10 naisen voimin 300 neliön kansainväliseksi taidegalleriaksi. Marketta oli itse maalannut talon kaikki seinät, ja siinä työssä olivat tippuneet turhat kilot. Nytkin, allapäin patiolla, Marketta muisti tuntea työn tuomaa tyytyväisyyttä mahtuessaan vuosien takaiseen suosikkimekkoonsa ilman kuristusta.

Gallerian toteutuminen aiheutti kylällä ja kaupungissa aimo kohahduksen. Näyttelytila oli urbaanin kaunis ja maan nuoren polven eturivin kuvataiteilijat lupautuivat ensinäyttelyyn mukaan. Näyttelyn kermana kellui naapurikylän maalaava emäntä Maikki Lauhala, joka oli saanut kansainvälistäkin kuuluisuutta kosmisilla sammakkotauluillaan. Kolmen näyttelyviikon aikana gallerian antiin oli tutustunut liki 10 000 vierasta.

Kesäfestivaalin huipentumana Marketta järjesti perustamansa Arkun Aika -yhdistyksen kanssa Hastamalan kirkkoon konsertin, joka varattiin loppuun samana päivänä kun huhu oli lähtenyt liikkeelle lippujen myyntiintulosta Yrmään Kirjakaupaan. Kapellimestari Piristeen johtama

Paras Kamariorkesteri esiintyisi, ja laulusolistien joukon kirkkaaksi kruunuksi Marketta oli saanut mukaan huipputenoreiden aateliin kohonneen Kari Kattilan. Kari oli myös maailman komein nuori tenori, joka pukeutui aina oman makunsa mukaan. Karin komeus ja pukeutumisen muodot olivatkin vähällä koitua esteeksi koko konsertille.

Karin ääni ja esiintyminen ikimuistettavassa Arkun Aika -konsertissa palasivat elävästi Marketan mieleen. Menneen kesän kultaisiin muistoihin kietoutuvat mielleyhtymät saivat kuitenkin nopeasti märän särön kun koivikon oksiin viritetyn pietarilaistyylisen baldakiinin poimuihin kertynyt sadevesi loiskahti Marketan syliin ja Milanosta alennusmyynnistä ostettu Harmanin 1992 kesämalliston kukkamekko liimautui kiinni, Marketan täytyi mieluisasti myöntää, kaikkien näiden vuosien jälkeen yhä edelleen kimmoisaan ihoon.

-Olisiko tätä tuhoa tullut, Marketta havahtui ajatuksensa kieroa logiikkaa, jos kesän konserttia ei olisi pidetty? Mutta pragmaattinen voitti Marketan mielessä sentimentaalisen kun seuraava mieleenpulpahdus olikin kysymys: -Olisiko tätä tuhoa tullut, jos kirkkoa ei olisi kuuna päivänä rakennettu? Markettaa aprikoitutti. Ei, tämäkään ei ollut se keskeinen kysymys.

Sitten hetken kirkastus valaisi Marketan kasvot ja hän muisti ihmisen mielen ja anatomian tosiasioiden välisen, yleensä vaietun mutta ajatellen kiistämättömän yhteyden. -Niin, olisimmeko säästyneet tältä savuavalta surulta jos kohtalokkaan kertomuksen käsikirjoittaja, Sairaalan seudulla ilmestyvän Sontalehden päätoimittaja Viemäri ei olisi ollut psykoottinen nainen vaan mies, jolla peukalonpään kokoisen sijaan olisi ollut kunnon kanki ja sen mukana terve itsetunto, onni ja yhteys oikeaan elämään?

Markettaa puistatti, märkä mekko tuntui iholla yhtäkkiä jäätävän kylmältä. Marketta halusi tuplakupin vahvaa espressoa. Kävellessään puutarhan ylikasvaneen nurmikon poikki keittiötä kohti, Marketta muisti, että Espanjasta tuotu 100%:n arabica-kahvi oli päässyt loppumaan ja hänen piti tyytyä kitkerään kotimaiseen paahtoon. -Sen palkkaansa ansaitsevan eestiläisen tytönheitukan piti ajaa nurmikko jo toissapäivänä...