Jääpurjehdus vähin varoin ja helposti - Titanic 2

Ohjelmasta toivuttuamme istahdimme tietokoneen ääreen, ja ryhdyimme hakemaan jääpurjehduksesta tietoa internetistä. Koko valtavasta internetistä löytyi vain yksi ainoa jääpurjehdusta käsittelevä sivu suomen kielellä: Jukka Vaijärven erinomainen kuvaus hänen yksinkertaisesta suksipurrestaan. Ulkomaiset kotisivut esittivät toinen toistaan hienompia mahonkipintaisia jääpursia joita rahakkaat keskieurooppalaiset olivat rakennellet pitkin vuosia. Purret olivat kovin kauniita mutta myös kalliita. Tutustuttuamme näihin malleihin päätimme toistaa Vaijärven kokeilun ja soitimme appiukolleni, Jensille, kysyäksemme josko hänellä olisi kiinnostusta ryhtyä jääpurjekelkan rakennusprojektiin. Jensin innostus yllätti, hän oli heti valmis ryhtymään toimeen. Myöhemmin saimme tietää, että Jens oli lainannut ja purjehtinut jääpurjekelkkaa 30 vuotta aiemmin ja sen jälkeen joka talvi suunnitellut jääpurjekelkan rakentamista. Itse asiassa lankoni Jesper on myöhemmin kertonut useita kertomuksia näistä vähemmän onnistuneista rakennus-kokeiluista kuluneiden 30 vuoden aikana.

Keväällä 1998 Jessica ja minä vietimme pääsiäistä kesämökillämme Kokkolassa. Päätimme aloittaa rakennusprojektin silloin. Meilä oli mökillä jotain vanhoja rakennusjätelautoja, joista päätimme rakentaa purren rungon. Näin lähdimme suunnittelemaan jääpurtta. Lumeton jää on harvinainen luonnonvara, joten päätimme rakentaa purren kulkemaan suksilla, Vaijärven mallia seuraten. llalla Jens tuli käymään veljeni Edmondin kanssa ja päätimme siirtää rakennusprojetkin hänen mökilleen. Jens oli jostain ostanut purkutalon ja kuljettanut purkujätteet mökkinsä tontille tarkoituksenaan sahata niistä polttupuita. Paikka oli erinomainen projektiamme varten, puutavaraa oli riittamiin. Tästä pinosta valitsimme terveimmän näköiset laudat ja lankut projektiamme varten. Loppupäivä kuluikin sitten purtta suunnitellessa ja rakentaessa.

Saatuamme rungon valmiiksi kuljetimme purren mökillemme ja lisäsimme siihen maston ja purjeen. Purjeena käytimme Jensin veneen, Emma-Stinan purjetta. Ensimmäisessa pursiversiossa oli harukset narua ja lyhyt masto. Päätimme jättää ensimmäisen koepurjehduksen dokumentoimatta valokuvin. Pursi oli karata purjehtijoila kun siitä päästi irti, mutta heti kun kyytiin istui se pysähtyi! Pursi ei liikkunut senttiäkään. Päättelimme, että purjepinta-alaa lisäämällä saisimme purteen lisää tehoa, joten Jens lähti hakemaan Emma-Stinan mastoa. Harustimme maston vaijereilla. Olin täysin varma ettei pursi pysyisi pystyssä tämän jättimäisen maston alla.

Mutta se seisoi, itse asiassa se näytti todellä hyvältä ja mieliala alkoi taas nousta. Iltapäivä oli jo pitkällä, ja tuulikin oli tyyntymään päin. Vedimme Titanic 2:ksi ristimämme purren ulommas jäälle Jensin autolla, ja ulkomereltä löytyi kuin löytyi parempi tuuli.

Nostimme purjeen ja minä istuin purrelle, vedin narusta ja valmistauduin tuntemaan käsittämättömän kiihdytyksen. Tunsin purren liikahtavan, ja jannitin valmistautuessani kiitämään satojen hevosvoimien kiihdytyksestä huimaan huippunopeuteen. Kahden senttimetrin matkan jälkeen kuului paukahdus ja pursi katkesi kahtia. Uusi masto oli lisännyt purjeen pinta-alaa niin paljon ettei vanha purkupuutavara kestänyt rasitusta vaan petti altani.

Tällä kertaa melkein luovutimme. Totesimme kuitenkin purren liikkuneen muutaman sentin ennen hajoamistaan, ja olimme vakuuttuneita siitä, että se toimii. Päätimme rakentaa sen vielä kerran, saman illan aikana. Mökiltämme oli puutavara loppu, ja Jensin mökille oli pitkä matka. Naapurimökki kuului kummisedälleni, ja kävimme tarkastamassa hänen puutavaravarastonsa. Soitin kummisedälleni ja pyysin lupaa käyttää hänen kakkosnelosiaan jääpurjekelkan rakennustavarana. Karl-Erik oli heti pelissä mukana, ja saimme luvan käyttää hänen puutavaraansa. Tällä kertaa rakenteesta tuli huomattavasti tukevampi kuin kaksi aikaisempaa versiota oli ollut.

Vedimme purren Jensin autolla taas jäälle, ja tällä kertaa olimme päättäneet, että homma onnistuisi. Ja niin siinä myös kävi. Kiihtyvyys ehkä ei ollut ihan sitä mitä odotimme eikä huippunopeus tainnut ylittää 100 km/h, jos edes 20 km/h, mutta tunne oli mahtava: olimme rakentaneet jääpurjekelkan omin käsin ja se liikkui tuulen voimasta.

Seuraavana päivänä korvasimme puomin paremmalla ja paransimme purjeen kiristysmekanismia. Me myös purjehdimme koko päivän. Kaadoin purren kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla pursi kärsi lieviä vaurioite. Toisella kertaa hilasimme mastoon Emma-Stinan spinakkerin ja ajoin se ylhäällä lumen alla lymyävään ahtojäälohkareeseen. Pehmeä lumi auttoi alastulossa ja matka jatkui kun sain purren taas pystyyn. Tuuli yltyi niin kovaksi ettei Jessicalla riittänyt voimat purjeen pitämiseksi kireällä, joten totesimme että purren trimmauksessa oli parantamisen varaa.

Kokonaisuudessaan projekti oli menestys, olimme rakentaneet oman jääpurren ja purjehtineet sillä. Purressa oli omat rajoituksensa, kuten että se liikkui vain myötätuuleen ja etttä purjehdusasento oli aika epämukava. Pääsiäispyhien jälkeen päätimme tulevana kesänä rakentaa paremmat purret seuraavaa kautta varten. Onneksi kesä on Suomessa lyhyt.

Isabella, eli miten opimme jääpurjehduksesta lisää - kesä 1998

Soitin Berndt Stymerille, joka on Isabellan ja sen filosofian kehittäjä. Selvitin mitä helat ja terät maksaisivat Suomeen tuotuina. Onnistuin innostamaan Jensin ja työkaverini Jössen liittymään kauppaan, jolloin saimme rahtihinnat jaettua keskenämme. Kaiken kaikkiaan tilasin 5 hela ja teräsarjaa Isabella Isbox LE mallia varten. Jens osti yhden sarja, Jösse osti kaksi ja itse otin kaksi. Tarkoituksenan oli rakentaa kaksi purtta, joista toista pitäisin Espoossa ja toista Kokkolassa mökillämme. Kesälomalla 1998 aloitimme rakenstamisen Jensin kanssa.

Isavella Isbox LE mallin runko perustuu yksinkertaiseen rakenteeseen, siinä on matala laatikko, jossa on reiät jalkoja varten. Rungon rakentaminen on suoraviivainen homma, ja niinpä meiltä meni kaksi viikkoa kolmen purren rakentamiseen. Purje on surffilaudan purje harustettuna nerokkaalla menetelmällä purjetta tai mastoa vahingoittamatta. Niinpä samaa purjetta voi talvella käyttää jääpurjehdukseen ja kesäsisin surffauksesn.

Isabella on luokkana hyvin vapaa luokka, mitään luokkarajoja purjeen koon, maston mitan tms ei ole. Niinpä Isabellan tunnistaa lähinnä heloista ja pystyyn harustetusta surffilaudan rigistä. Meidän isabellamme tehtiin perusmallien mukaisesti. Itse tein yhden leveämmän, kahden istuttavan purren ja yhden kapeamman yhden miehen purren. Jensin pursi on samoin yhden purjehdittava.

Aikaa meiltä kului käytännössä aamusta iltaan kahden viikon ajan. Kelikin suosi, sillä koko rakennusajan aurinko paistoi ja työtä saattoi tehdä ulkona pihalla. Kun purret saatiin valmiiksi alkoi satamaan ja sadetta jatkui kesäloman loppuun. Purret pakattiin ja aloimme odottelemaan talven tuloa.

Talvi tuli myös vuonna 1998, ja marraskuun puolenvälin tienoilla pääsin neitsytpurjehdukselle Helsingin Laajalahdella. Pursi kerää aina suurta huomiota ja kiinnostuneita kyselijöitä riittää aina. Jens ja minä pääsimme samoille jäille vasta pääsiäisena 1999 ja pääsimme vertailemaan luomuksiemme. Jensin pursi osoittautui nopeammaksi, liekö syynä parempi purje.

Tänä pääsiäisena meillä olikin oikeat jääpurret ja luonto salli meille myös lähes lumettoman jään. Pyhä kului purjehtien. Tällä kertaa kiihtyvyys oli se mitä olimme odotelleetkin. Huippunopeus oli sitä luokkaa että pelotti. Isabella todella toimi kuten oli luvattu.

Isabella on sopiva luokka satunnaisesta sunnuntaipurjehduksesta kiinnostuneelle. Koko rakennusprojektin budjetti oli alle 1000€, joten yksittäisen purren hinnaksi muodostui noin 330€, hinta sisältää kaikki osat.

DN purret

Pikkuhiljaa minusta alkoi tuntua vähän yksinäiseltä, DN purjehtijoiden pitäessä kisojaan minä katselin vierestä. Kilpailuvietti alkoi nostaa päätään. Niinpä aloin suunnittelemaan DN:n hankintaa tai rakentamista. Työn muutoksien takia ja ostettuamme vanhan talon ymmärsin pian, ettei minulla olisi aikaa rakentaa omaa DN:ää. Niinpä aloin etsiä käytettyä DN luokan purtta, ja eipä aikaa kun sellainen löytyi. Ostin sen.

Joka Marraskuun ensimmäinen viikko Oa Sjöberg järjestää All Saints Regattan Vikajärvellä, Rovaniemen lähellä. Rikasin DN:ni ensimmäistä kertaa suoraan kilpailuun, ja osallistuin viiteen lähtöön ilman minkäänlaista kokemusta DN:llä purjehtimisesta. Pääsin maaliin kerran, ja päädyin kisassa viimeiseksi. DN osoittautui huomattavasti vaikeammaksi purjehtia kuin Isabella, sen myötätuuliominaisuudet ovat lähes olemattomat.

Regatta oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Vuonna 2000 regatta järjestettiin 20. kerran. Paikalle tulee jääpurjehtijoita ympäri maailman joka vuosi. Tällä kertaa paikalle ilmestyi yhteensä noin 30 purjehtijaa Saksasta, Alankomaisat, Latviasta, Eestistä, Amerikasta ja Suomesta. Itse saavuin paikalle perjantai aamuna. Torstaina Vikajärvi oli lumeton ja jäätä oli n 10 cm. Perjantaina jäällä oli lisäksi 10 cm lunta. Lauantaina keli muuttui ja alkoi sataa. Sunnuntai-aamuna lunta ei enää ollut ja niinpä päästiin purjehtimaan. Tarkoituksena oli purjehtia 6 lähtöä, mutta jo viides lähtö keskeytettiin nopeasti nousseen sankan sumun takia.

Siitä DN purjehdus osaltani alkoi. Kautena 2000-2001 olen osallistunut jokaiseen järjestettyyn ranking osakilpailuun, ja tarkoituksena on jatkaa samaan tyyliin.