Ajankohtaista
Bändi
Media
Ajanvietettä
Sivu
|
"IHMISILLÄ OLI TAPANA KUTSUA MINUA HEVOSHUULIKSI"
SMASH HITS/HUHTIKUU 2001
Ennen kuin hän oli kansikuvapoika, Kian Westlife oli pahoinpitelyn uhri.
Tässä hän kertoo tarinansa...
Kun olin nuorempi tulin hakatuksi usein. Olin sen typpinen poika, joka ei tapellut vastaan. Se ei ollut minun tapaistani. Minulla ei oikeastaan ollut luonnetta ja halusin, että minulla olisi ylpeyttä näyttää naamani myös seuraavana päivänä. Tappeleminen ei vain ollut osa sitä kuka olin.
Aluella jossa asuimme, oli paljon rikkinäisiä perheitä ja se oli pieni kaupunki, jossa kaikki tunsivat toisensa. Kundit olivat aina etsimässä tappeluja, yleensä ilman syytäkin ja kaipa he näkivät pehmoisen puolen minussa.
Se voi tapahtua kenelle hyvänsä
Rehellisesti sanoen, en kiinnittänyt paljoakaan huomiota herjoihin, mutta se on eri juttu jos asiat menevät fyysiseksi. Minua yleensä lyötiin kasvoihin kaksi tai kolme kertaa ja kerran kimpussani oli kaksi kundia yhtäaikaa – tuntui niinkuin olisin ollut unessa. Varsinaisesti en koskaan tullut hakatuksi koulussa, mutta kundit ulkopuolella aiheuttivat ongelmia. Pahoinpitely voi tapahtua missä vain, kenelle vain. Valitettavasti se on osa varttumista.
Minun kahdella isoveljelläni oli tapana seota, kun kerroin heille mitä oli tapahtunut. Mutta en halunnut heidän koskaan sekaantuvan asiaan. Ajattelin, että hakkaajalla olisi vielä isompi veli ja kaikki leviäisi käsiin. Minulla oli onnea, koska serkkuni Michael ja paras kaverini Graham , joka oli bändissä aiemmin, olivat aina siellä minua varten.
Ikävuosien kahdeksan ja kaksitoista välillä minua kiusattiin suurista huulista. Ihmiset kutsuivat minua hevoshuuliksi (naurua) Minulla oli tapana kertoa, että tytöt tykkäävät suudella suuria huulia. Eihän se ollut totta mutta se oli minun vastavetoni. Joinakin aikoina pelkäsin mennä ulos, jospa he vaikka odottaisivat minua siellä. Kerran, olessani 15 olin tosi järkyttynyt ja anelin äitiäni lähettämään minut sisäoppilaitokseen. “Olen kurkkua myöten täynnä. Lähetä minu musiikkikouluun,” sanoin. Ja hän kysyi, “mitä tarkoitat?” Mutta minä olin epätoivoinen.
seuraava sivu
© 2001 Pami
| MEDIA
artikkelit
kuvat
äänitiedostot
videot
sanat
levyarvostelut
linkit |