Ajankohtaista

Bändi

Media

Ajanvietettä

Sivu

SHANE-SITAATIT

"Koko ikäni olen halunnut todella suuret, valkoiset häät ja ne pidettäisiin ehdottomasti Irlannissa."

"Kun Backstreet Boysin I Want It That Way ilmestyi, lauloin sitä suihkussa kaksi kuukautta. Lauloin sitä kaiken aikaa, se on vain yksi biisi, joka on jäänyt päähäni."

"Jokin yö sitten näin painajaista, että esiinnyimme Wembley Arenalla paitsi että se oli Dublinissa. Esitimme ekan biisin ja se ei aiheuttanut mitään reaktiota. Kaikki vain tuijottivat meitä ja koko rakennuksesta ei kuulunut hiiskaustakaan, ja sitten yhtäkkiä koko yleisö nousi ja alkoi tanssia lavalla. Se oli tosi outoa. Täydellinen painajainen! Ensimmäinen iso konserttimme ja kaikki meni pilalle. Heräsin viiden aikaan aamulla kylmässä hiessä."

"Olen sellainen mammanpoika. Aina kun olen lähdössä johonkin, äiti alkaa itkeä ja sitten minäkin alan."

"Ostin ihanan BMW:n. Kun sain sen, kundit änkesivät kyytiin, ja veivasimme ikkunat alas ja lähdimme ajelemaan."

lisää

© 2001 Pami

AJANVIETETTÄ

tietokilpailu
fanien juttuja
gallupit
sitaatit
taustakuvat
sekalaista

1