Karjalane lehüt


Karjalane biblioteèkane


Tädä lehüttä izännüièèöü

GeoCities

A.N. Afanasjev (veniäläzin rahvahan suarnoin keriäjä)

Carevna-löttö

Suarna

Kiändi F. Veselov. Moskova-Leningrad: Vsesojuznoin leninskoin kommunistièeskoin nuorizon sojuzan central'noi komitetta - Lapsien literaturan izdatel'stva, 1938.


Mittüössä ollov carstvassa, mittüössä ollov gosudarstvassa eli da oli cuari carevn'an ke. Cuarilla oli kolme poigua - kaikin nuoret, holostoit, sen moizet moloèat, što ni suarnassa sanuo, ni perolla kirjuttua. Nuorembua kuèuttih Ivan-careviè.

Ühten kerran cuari sanoi sen moizen sanan:

- Armahat mivn lapset, ottakkua ièèiellä strelazin, vedäkkiä jämiet dugazet i laskekkua strelat kaikkih randoih. Kenen pihalla strela langiev, sielä i kozikkua (suataigua). Laski strelan vanhembi velli - langei hän bajarin pihalla, kohaldi tütön kojin kohtah. Laski keskimäne velli - lendi strela kupèan pihalla i piettüi èoman krinèan luoh, a sillä krinèalla seizoi tüttö, kupèan tütär. Laski nuorin velli - popadi strela redukkahah suoh i otti hänen kvakuška-löttö.

Ivan-careviè i sanov:

- Kuin mivlla ièèien tagah kvakuška ottua? Kvakuška ei puara mivlla.

- Ota, - vastuav hänellä cuari, - naverno, sivn oza tämän moine.

Ka naidih cuarin poijat: vanhembi otti bajarin tüttären, keskimäne - kupèan tüttären, a Ivan-careviè - kavkuška-lötön. Kuèèuv heidä cuari i käsköv:

- Štobi tiän morziemet huomneksi mivlla paistettais pehmein valgein mövkkülöin.

Müöstiäèi Ivan-careviè omih palatoih ei vesselä, alemma olgupäidiä piän riputti.

- Kva-kva, Ivan-careviè! Midä sezih rukah tuskevvuit? - küzüv löttö. - Ali omastas tuatostas kuvliit ei hüvän sanan?

- Kuin mivlla ei tuskevduo? Gosudari mivn tuatto käski sivlla huomneksi varustua pehmien valgien leibämövkün.

- Elä tuvzi, careviè! Laskieèiekko muata: huomnes ildua parembi!

Pani löttö carevièan muata da loi ièèiestä lötön nahkan i luadieèi tütöksi Vasilisaksi Premudroiksi, viidi èomilla krinèoilla i rubei mögizömäh järiellä iänellä.

- Mamkat-n'an'kat, kerävdükkiä, huomneksi varustakkua pehmie, valgie leibämövkkü, mitüttä mie söin omassa rodnoissa tuatossa!

Huomneksella jalgevdui Ivan-careviè - kvakuškalla leibämövkkü ammuin valmis, i sen hüvüne, što ni duvmaija, ni gadaija, vain suarnassa sanuo. Èomenneldu leibä kaiken moizin hiitrostiloin ke, randoida müöten nävütäh carskoit linnat zastuavoin ke. Kiitäldi cuari tästä leivästä süöten Ivan-carevièèua i siinä že omilla kolmella poijalla andoi prikuazan:

- Štobi tiän morziemet üön aloh kuvottais mivlla kovriin.

Müöstiäèi Ivan-careviè ei vesselä, alemma olgupäidä piän riputti.

- Kva-kva, Ivan-careviè! Midä sezih luaduh tuskevvuit! Ali omasta tuatosta kuvliit ei hüvön sanan?

- Kuin mivla ei tuskevduo? Gosudari mivn tuatto käski üön aloh kuduo hänellä varoin sulkuzen kovran.

- Elä tuvzi, careviè! Laskieèiekko muata: huomnes ildua parembi!

Pani löttö hänen muata, a ièe loi lötön nahkan i luadieèi tütöksi Vasilisaksi Premudroiksi, viidi èomilla krinèoilla i rubei mögizömäh järiellä iänellä:

- Mamkat-n'an'kat, kerävdükkiä, vastuaèekkua sulkusta kovrua kudomah - štobi sen moine olis, mittüöllä mie istuin rodnoissa mivn tuatossa!

Kuin sanottu, niin i luajittu. Huomneksella jalgevdui Ivan-careviè - kavkuškalla kovra ammuin valmis, i sen moine hüvä, što ni duvmaija, ni gadaija, budeli vain suarnassa sanella. Èomenneldu kovra kullalla, hobiella, hiitroiloilla uzoroilla. Blagodari cuari siidä kovrasta Ivan-carevièèua i siinä že andoi uvven prikuazan:

- Štobi kaikki kolme poigua tuldais häneh ozuttuaèemah ühtessä morziemin ke. Tuas müöstiäèi Ivan-careviè ei vesselä, alemma olgupäidä riputti udalan piän.

- Kva-kva, Ivan-careviè! Midä tuskevvuit?

- Kuin mivlla ei tuskevduo? Gosudari mivn tuatto käski, štobi mie sivn ke ozuttuaèemah häneh tulizin; kuin mie sivn rahvahah ozutan?

- Elä tuvzi, careviè! Mäne üksin cuarih gostih, a mie sivlla jällesti lienen; kuin kuvlustat tumizennan da humun - sano: tämä mivn löttöne korobkazessa ajav.

Ka vanhemmat vellet tuldih ozuttuaèemah omin ke suorieèennuzin morziemin ke; seizotah da Ivan-carevièan piällä nagretah:

- Midiä sie, velli, morziemetta tuliit? Hos bi paikkazessa oizit tuonun! I mistä sie tämän èomahuon lövviit? Èäin, kaikki suot käveliit?

Kerdah lieni suvri tumizenda da humu - kaikki dvorèa rubei tudajamah; gost'at äijäldi pöllästüttih, koèahtettih omilda sijoilda i ei tietä, midä heilä ruadua; a Ivan-careviè sanov:

- Elgiä varakkua, armahat gost'at. Tämä mivn löttöne korobkazessa ajaldi.

Lennäldi cuarin krinèoin luoh kullittu kol'aska, kuvzi hevosta val'l'astettu, i viidi sieldä Vasilisa Premudroi - sen èomahukkane, što ni duvmaija, ni gadaija, vain suarnassa saneldava. Otti Ivan-carevièan kiästä i vedi skuateriloilla ruokittuloin tammizien stolien taguah. Ruvettih gost'at süömäh, juomah i veselieèömäh. Vasilisa Premudroi juoldi stokanasta, da jiänövksen ièellä vazemeh hiemuah kuadoi, hanhie süöldi, da luvhuot peitti oigieh hiemuah. Vanhemmin vellilöin morziemet keksittih hänen hiitrostin, ruvettih niin že luadimah.

Läksi Vasilisa Premudroi Ivan-carevican ke kargajamah, häimäi vazemella käjellä - luadieèi järvi, häimäi oigiella - i lähteih uimah vettä müöten valgiet hanhet. Cuari i gost'at diivah anduaèettih. A vanhemmat min'n'at lähteih kargajamah, häimättih vazemilla käzillä - gost'at brizgutettih, häimättih oigeilla - luvlla cuarilla kohti silmäh popadittih. Cuari siändüi i ajoi silmistä pois.

Sillä aigua Ivan-careviè vallièèi minuvtan, hüppäi kodih, lövdi lötön nahkan i käiverdi hänen suvrella tulella. Tulov Vasilisa Premudraja, fattieèi - evle lötön nahkua, tuskevdui, abevdui i sanov carevièalla:

- Oh, Ivan-careviè! Midä sie luajiit? Jesli bi sie vähäzen oizit vuottan, mie bi ijäksi oizin ollut sivnoma; a nüt prošèai! Eèi mivda kolmekümmenestä muasta, kolmekümmenestä carstvasta - Kašèeista Bessmertnoista.

Luadieèi valgieksi hanheksi i läksi lendoh ikkunah.

Ivan-careviè äijäldi rubei itkömäh, risti silmät kaikkeh nelläh randah i läksi, kunne silmät kaèotah. Astui hän lässägo, edähänägo, viikongo, väliängo - popadiv hänellä vastah vanha ukkone.

- Zdravstvui, - sanov, - midä eèit, kunne matkua piet?

Careviè sanoi hänellä oman gor'an.

- Eh, Ivan-careviè! Miksi sie lötön nahkan käiverrit? Et sie händä pannun, ei sivlla i heittiä pidän! Vasilisa Premudraja hiitroimbi omua tuattuo sündüi; hän siidä süöten siändüi hänen piällä i käski hänellä kolme vuotta kvakuškana olla. Ka sivla keräne: kunne hän vieröv - mäne rohkieldi hänellä jällesti.

Ivan-careviè sanoi passibon ukolla i läksi keräzellä jällesti.

Astuv avgieda pelduo müöten, tulov hänellä vastah kondie.

- "Ana, - duvmaièèov, - tapan kondien!"

A kondie hänellä sanov:

- Elä tapa mivda, Ivan-careviè! Konza ni olgah mie sivlla godieèen.

Astuv hän iemmä, kaèèov, - a hänen piällä kukkosorza lendäv; Careviè miettieèi dugazesta, tahtoi vain ambuo linduo, ka kuin kerdah sanov hän ristikanzan iänellä:

- Elä tapa mivda, Ivan-careviè! Mie sivla vielä godieèen.

Žualivoièeldi hän kukkosorzua i läksi iemmä. Hüppiäv jänis; careviè tuas dugazesta rubei miettieèömäh, a jänis hänellä ristikanzan iänellä:

- Elä tapa mivda, Ivan-careviè! Mie sivla godieèen.

Ivan-careviè žualivoièeldi jänistä i läksi iemmä - sinizeh mereh päin; nägöv - peskulla venüv häviejä havgi.

- Ah, Ivan-careviè, - sanoi havgi, žualivoièe mivda, laske mivda mereh.

Hän loi hänen mereh i läksi ber'ogua müöten. Viikkogo, edähgo - vieri keräne pertizen luoh; seizov pertine kanan kopèilla, ümbäri püörähtelöv.

Ivan-careviè sanov:

- Pertine, pertine, seizavvu iellizelläh, kuin muamo seizatti: pertinoèèa mivh päin, a tanhuon perä mereh päin.

Pertine püörähti tanhuonperiin mereh päin, pertinoèin häneh päin. Careviè mäni häneh i nägöv: kivgualla, üheksännellä kirpièällä, venüv Jagabuabo. Luvhine jalga, nenä lageh kazvahtannut, ièeh hambahie hivov.

- Goi jesi, molodèina! Midä mivh hädävvüit? - küzüv Jagabuabo Ivan-carevièalda.

- Ah sie, vanha griizn'a! Sie bi ennen mivn, molodèinan, süöttäzit, juottazit, külüssä külvettäzit, da silloin bi i küzüzit.

Jagabuabo süötti hänen, juotti, külüssä külvetti, a careviè sanoi hänellä, što eèèiv omua morzienda Vasilisua Premudroida.

- A, tiijän! - sanoi Jagabuabo. - Hän nüt on Kašèeissa Bessmertnoissa; jügie händä on suaha, ev kebie Kašèein ke luadieèie; hänen surma on nieglan n'okassa, se niegla on jäièässä, se jäièèä on sorzalla siämessä, se sorza on jäniksellä siämessä, se jänis on sundukalla siämessä, a sundukka seizov korgien tammen piällä, i sidä puvda Kašèei, kuin omua silmiä, vardieèèov.

Nevgo Jagabuabo, kumbazella paikkua kazvav tämä tammi. Ivan-careviè tuli sinne i ei tiijä, midä hänellä ruadua, kuin sundukka suaha.

Kerdah, mistä ollov ottuaèi - hüppäi kondie i kumai puvn juvriloin ke; sundukka langei i mureni palaziksi; sundukasta hüpähti jänis i mi on vägie hüppiämäh luottuaèi; kaèahtiin - a hänellä jällesti toine jänis hüppiäv, tavotti, fatti i palaziksi revitteli.

Jänikseldä siämestä läksi lendoh sorza i novzi üläh-üläh, lendäv, a hänellä jällesti kukkosorza luottuaèèi; kuin ozuav händä - sorza kerdah jäièän sordi, i langei se jäièèä mereh. Ivan-careviè nägöv ei vuotettavua kummua, tävdüi küvnelillä. Keksimättä ber'ogah uidav havgi i hambahissa pidäv jäièèiä. Hän otti sen jäièän, murendi sen, sai nieglan i katkai n'okkazen: min ni telmiäèi Kašèei, min ni bringi kaikkih randoih, a lieni hänellä kuolla!

Ivan-careviè mäni Kašèei pertih, otti Vasilisan Premudroin i müötiäèi kodih. Tämän jälgeh elettih ühtessä hüö viikon i ozakkahaldi.


< Karjalane biblioteèkane

< Karjalazella lehüöllä (suomeksi / po-russki / in English)

1